Biotalous 2018-2019

Sukkahousuilla nappaa kullan paremmin kuin urheilusukilla ja muita LUMA-kertomuksia 

 

Kaikilla ykkösvuositason opiskelijoilla oli mahdollisuus tutustua biotuotetehtaan upeaan vierailukeskus Pro Nemukseen. Virtuaalilasien avulla pääsi tehdaskierrokselle mm. Mänttään.

Tekknologiateollisuuden MyTech-ohjelma mahdollisti kemian kakkosvuositason opiskelijoiden tutustumismatkan Jyväskylään. Päivän aikana opiskelijat tutustuivat hydrauliikka- ja voiteluyritys Fluidhouseen ja pääsivät tekemään laborointitöitä Jyväskylän yliopiston kemian laitoksella.

Lukiomessujen aikana opiskelijamme opastivat sokerisateenkaarien tekoa lukioon tutustuville ysiluokkalaisille.

 

Talven aikana kirjoiteltiin ja vastaanotettiin postcrossing-kortteja, joiden aiheena oli kestävä kehitys ja kierrätys. Kortit ja kiitosviestit korteista olivat esillä lumaviikkojen aikana 21.1.-10.2.

Lumaviikkojen aikana esitettiin huikea Meren laulu-musikaali. Musikaali osallistui LUMA-keskusten järjestämään StarT-ohjelmaan. Musikaalin saamat tunnustukset:

  • Kansallinen paras StarT-projekti 2019
  • Yleisön suosikki 2019
  • Keski-Suomen paras nuorten StarT-projekti 2019

Yksi musikaaliväen saamista palkinnoista oli elämysmatka kemian laitoksen tutkimusryhmiin. Opiskelijat viettivät toiminnallisen päivän kemian laitoksella. He pääsivät kokeilemaan, kuinka sukkahousuista tutusta nylonista 3D-tulostimella valmistetulla siepparilla saadaan kerättyä kultaioneja. Tutuiksi tulivat kemian perustyöt, kuten laimennus, liuosten valmistus ja elektrolyysi.