PS3 Tietoa käsittelevä ihminen (2op)
Opintojakson kuvaus ja laaja-alaisen oppimisen tavoitteet
Opintojaksolla tutustutaan ihmisen kognitiiviseen toimintaan. Kognitiivisen toiminnan perustana on hermostomme, niinpä tutustumme perusteellisesti ihmisen aivotoimintaan, aivojen eri osiin sekä aivojen ja toiminnanohjauksen yhteyksiin. Laaja-alaisen osaamisen tavoitteista tärkeäksi nousee luonnollisesti monitieteinen ja luova osaaminen. Jaksolla tutustumme neurologiaan, aivojen kuvantamiseen ja siihen, miten aivotoimintamme vaikuttaa käyttäytymiseemme ja toisaalta lääketieteen ja kemian kautta, miten aivoitoimintaan vaikuttavat niin hormonit kuin välittäjäaineet ja siten myös lääkkeet.
Merkittävä laaja-alaisen oppimisen alue on myös hyvinvointi, sillä aivojen hyvinvointi vaikuttaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme ja toisaalta voimme käyttäytymisellämme vaikuttaa aivojemme hyvinvointiin. Eettisyys ja ympäristöosaaminen liittyy taas yksilön havainto-, tarkkaavaisuus-, muisti- ja ajattelutoimintoihin. Yksilöinä olemme vastuussa toimintamme kautta omien eettisten sisäisten malliemme kehittymiseen ja samalla koko yhteisön ja ympäristön hyvinvointiin.
Yleiset tavoitteet
- tunnistaa kognitiivista toimintaa ohjaavia yleisiä periaatteita ja osaa soveltaa niitä kognitiivisten ilmiöiden tarkastelemiseen
- osaa selittää, miten havaitseminen, tarkkaavaisuus ja muisti ovat yhteydessä ihmisen muuhun tiedonkäsittelyyn
- ymmärtää kielen merkitystä ihmisen toiminnalle
- ymmärtää päätöksenteon kognitiivista perustaa
- tunnistaa joitakin yleisimpiä kognitiivisen toiminnan häiriöitä
- ymmärtää plastisuuden merkityksen ja hermoverkkojen toiminnan pääperiaatteet psyykkisen toiminnan perustana
- osaa kuvailla havaitsemiseen, tarkkaavaisuuteen, muistiin ja kielellisiin toimintoihin liittyvää aivotoimintaa
- osaa suunnitella ja esitellä yksinkertaisen kokeellisen tutkimuksen ja arvioida menetelmään liittyviä vahvuuksia ja heikkouksia.
Keskeiset sisällöt
- ärsykelähtöinen ja skeemalähtöinen tiedonkäsittely
- tietoinen ja ei-tietoinen tiedonkäsittely
- sisäiset mallit ja havaintokehä
- havaitseminen, perustietoa erityisesti näönvaraisesta havaitsemisesta sekä sen hermostollisesta perustasta
- tahaton ja tahdonalainen tarkkaavaisuus
- perustietoa tarkkaavaisuuden hermostollisesta perustasta
- esimerkkejä tarkkaavaisuushäiriöistä
- työmuistin ja säilömuistin toiminta
- muistin rekonstruktiivisuus ja unohtaminen
- perustietoa muistin hermostollisesta perustasta
- esimerkkejä aivoperäisistä muistihäiriöistä
- kielellisten toimintojen merkitys tiedonkäsittelyssä
- perustietoa kielellisten toimintojen hermostollisesta perustasta
- esimerkkejä aivoperäisistä kielellisistä häiriöistä
- nopea ja hidas ajattelu
- esimerkkejä kognitiivisista vinoumista ja heuristiikoista
- hermoston ja aivojen päärakenteet
- hermosolun ja synapsin toiminta
- tiedon kulku hermoverkoissa
- plastisuus
- esimerkkejä neuropsykologisesta kuntoutuksesta
- kokeellisen tutkimuksen periaatteet
- esimerkkejä tapaustutkimuksista
- esimerkkejä aivotutkimusmenetelmiä hyödyntävistä tutkimuksista
- kokeellisen tutkimuksen suunnittelu
Arviointi
Opintojakson arviointi tapahtuu numeroarviointina arvosanoilla 4-10. Arvioinnissa keskeistä on sekä tiedollinen osaaminen että vuorovaikutuksellisuus ja osallisuus. Arviointi on siten jatkuvaa ja koko opintojakson kestävää. Tähän liittyy tiivisti myös opiskelijan itsearviointi omasta osaamisestaan sekä tiedollisella että oman henkisen kasvun tasolla.