Kurinpitorangaistukset

Koulujen kurinpitorangaistukset

Kurinpitorangaistuksena voidaan tarpeen vaatiessa käyttää kasvatuskeskustelua, jälki-istuntoa tai opetukseen osallistumisen epäämistä. Kaikissa rangaistusmuodoissa kirjaaminen on erittäin tärkeää: luokanvalvoja / muu opettaja kirjaa ylös ketä oli osallisena tapahtuneessa, millainen tilanne oli mahdollisimman tarkasti, niin, että tapahtumien kulusta ei jää epäselvyyttä. Kirjaaminen voidaan tehdä esimerkiksi Wilmaan tai päiväkirjaan.

Kasvatuskeskusteluita voidaan pitää joko opettajan ja/tai koulun johtajan sekä oppilaan välisenä tai niin, että mukana on myös oppilaan vanhempi. Keskusteluista ilmoitetaan kuitenkin aina myös kotiin.

Mikäli oppilas joudutaan poistamaan koulusta loppupäivän ajaksi, on otettava yhteys huoltajaan ja sovittava siitä, voiko oppilasta lähettää kotiin. Mikäli oppilasta ei voi lähettää kotiin, joku koulun henkilökunnasta valvoo oppilasta. Tarpeen mukaan pyritään järjestämään keskustelumahdollisuus koulukuraattorin kanssa. Jatkotoimenpiteet sovitaan tapauskohtaisesti.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä