Näytelmäpäivä (1.4.)
Aprillipäivänä vietimme iloista näytelmäpäivää. Oppilaat pukeutuivat jo aamusta omiin roolivaatteisiinsa ja eläytyivät hahmoihinsa koko päivän ajan. Päivän aikana järjestimme kaksi näytöstä, joissa jokainen oppilas pääsi esiintymään. Näyttelimme sadut Hiiri kissalla räätälinä, Kolme pukkia, Kolme pientä porsasta, Miten karhu ja jänis saivat häntänsä sekä Pieni punainen kana.
Saimme näytöksiimme vieraiksi myös pieniä oppilaita sekä viidennen luokan koulukummit, mikä teki esiintymisestä erityisen mukavaa ja jännittävää. Päivän tunnelma oli iloinen ja kannustava. Oppilaat heittäytyivät esityksiin rohkeudella ja riemulla.