MAOL -Helsingin kerho ry.

Hyvää alkanutta lukuvuotta 2021-22 !

Vallitsevasta tilanteesta huolimatta on ollut erinomaista saada aloittaa kouluvuotta lähiopetuksessa!

Tervetuloa mukaan syyskauden avaukseemme 26.8. klo 17:30. Lisätietoja piakkoin, samoin spostiin kilahtaa myös
syksyn ensimmäisessä kerhokirje.


Kevätretki Harakan saareen 26.5.2021

Toteutimme pitkästä aikaa lähitapaamisen. Vaikka säätiedotukset lupasivat keskiviikoksi myrskyä, emme peruneet tapahtumaa. Sateiselle ja tuuliselle retkelle osallistui kuusi sisukasta MAOL -Helsingin kerhon jäsentä, sekä oppaamme Asta Ekman.


Yhteysvene haki porukkamme Cafe Ursulan vieressä olevalta laiturilta ja pääsimme turvallisesti saarelle. Aloitimme kierroksen Luontotalosta, jossa kuulimme kasarmin historiasta ja siitä millaista toimintaa talossa nykyisin järjestetään mm. koululaisryhmille.


Lähdimme sitten kohti Taiteilijataloa. Tosin matkaamme keskeytti polulle myrskyn kaatama puu, joten kiersimme pidempää luontopolkua pitkin. Matkalla oli paljon pesiviä valkoposkihanhia ja kalalokkeja, sekä yksi meriharakkapari, jonka poikaset olivat juuri kuoriutuneet - ja jotka joutuivat heti pesivän lokki pariskunnan hyökkäilyn kohteeksi.


Lintutornista näki hyvin Harakan saaren luonnonsuojelualueelle.

Uusi lintutorni on rakennettu vanhan bunkkerin päälle. Bunkkeria oli käytetty vaarallisten aineiden tuhoamiseen - välillä hurjin seurauksin.

Taiteilijatalossa sijaitsi aikoinaan puolustusvoimien kemiallinen koelaitos, jossa tutkittiin myrkkykaasuja ja testattiin kaasunaamareita painekammiossa. Nykyisin talossa on taiteilijoiden työhuoneita, sekä oppaamme Astan ylläpitämä kemian laboratorio. Laboratoriossa järjestetään kouluvierailuita, joiden aikana oppilasryhmät pääsevät tutkimaan mm. vesinäytteiden nitraatti pitoisuuksia tai kalojen mikromuovipitoisuuksia. Talossa on myös kirjasto-, ruokailu- ja auditoriotilat, joita voisi vuokrata vaikka VESO-päiväksi käyttöön.


Kierroksen jälkeen söimme maittavan iltapalan Luontotalossa. Ja vaikka olimme kaikki sadevaatetuksesta huolimatta hieman märkiä ja kylmissämme, retki oli oikein onnistunut

Saarelle voi mennä retkelle myös ilman opastusta. Tässä vielä ohjeet retkeilyyn.TervetuloaHarakkaan2021.pdf
Kuvat ja teksti: Seija Paljakka

Artikkeli pdf-muodossa Harakan retkellä 26.5.2021.pdf

Uusi hallitus on aloittanut toimintansa

MAOL Helsingin kerho piti vuosikokouksensa torstaina 4.2.2021. Kokouksessa myönnettiin vanhalle hallitukselle vastuuvapaus, ja valittiin kerholle uusi puheenjohtaja ja uusi hallitus. Alla uuden hallituksen kokoonpano:

Simo Tolvanen (PJ)
Martta Hakamies (VPJ)
Natalia Lohi (taloudenhoitaja)
Henna Perätalo (tiedottaja)
Hanna Ylä-Mella (sihteeri)
Eija Issakainen
Seija Paljakka
Marianne Taipale (varajäsen)
Anne Maria Mäkelä (varajäsen)

Kiitämme väistyvää puheenjohtajaa Topi Salmea, ja kaikkia vuosikokoukseen osallistuneita jäseniä. Toivomme myös, että te kerhon jäsenet olette aktiivisesti yhteydessä, mikäli teillä on toiveita kerhon toiminnalle. Jos sinulla on idea virtuaalitilaisuudesta, jonka haluaisit järjestää, tai jonka toivoisit jonkun muun järjestävän, laita viestiä hallituksen sähköpostiosoitteeseen maol@helsinki.fi

Mahtavaa matematiikka 5.11.2020


Torstaina 5.11. klo 12-17 järjestetään Helsingin keskuskirjasto Oodissa Mahtavaa matematiikkaa -teemavuoden päätapahtuma.

Tilaisuus on tarkoitettu oppilaille, opettajille ja kaikille muille matematiikasta kiinnostuneille. MAOL Helsingin kerho on koonnut tilaisuuteen esimerkkejä matematiikka-aiheisista käsitöistä ja askarteluista.

Jos et itse pääse paikalle, voit tutustua ohjeisiin täältä:
https://sites.google.com/view/mahtavaa-matematiikkaa/home

Lisätietoa tapahtumasta, sekä paljon erilaisia materiaaleja opetukseen, löydät täältä: https://www.mahtavaamatematiikkaa.fi/

MAOLin ohjelmointikoulutusta Viikissä sponsoroi digikirjakustantamo e-Oppi





e-Oppi on tuottanut peruskouluun jo yli 35 ja lukioon yli 80 digitaalista oppikirjaa. Biologiassa, maantieteessä, fysiikassa ja kemiassa e-Oppi tarjoaa kattavan opinpolun alakoulusta lukioon. Matematiikkaa e-Oppi on tuottaneet luokille 3-5 ja 7.

e-Opin digikirjat uudistuvat vuoden vaihteessa myös yläkoulun uuteen opetussuunnitelmaan. Interaktiivisissa digikirjoissa yhdistyvät yhteisöllisyys ja täydellinen muokattavuus poikkeuksellisella tavalla. Oppilaat tulevat osallistujiksi oppikirjaan ja näet heidän vastauksensa reaaliajassa tai teetät vaikka tiedonhakutehtäviä kirjan sisällä.

Opettaja voi muokata kirjaa ennen opetusta tai kesken oppitunnin. e-Opin digikirjojen avulla tuot opetukseen mukaan omat tekstisi, videoita, linkkejä tai vaikka äänitallenteita. Arvostatko eriyttämistä, yhteisöllisyyttä, käänteistä oppimista tai oppimateriaalin muokattavuutta? Luonnontieteiden opettaminen voi alkaa uudella tavalla e-Opin kanssa!

Tutustu yläkoulukirjoihimme sisältöineen : https://peda.net/id/NrQmF3

Tutustu alakoulukirjoihimme sisältöineen : https://peda.net/id/MjnNT

Tutustu julkaisuaikatauluun ja hinnastoon: https://peda.net/id/3f27ab9a58c

Sivuston käyttöohjeita

Käyttääksesi näitä MAOL Helsingin kerho ry:n uusia verkkosivuja sinun ei tarvitse kirjautua sisään oikean yläreunan oranssista 'sisäänkirjautuminen' -palkista.

Osa sivuston sisällöstä on tarkoitettu vain jäsenille ja suojattu avaimella. Sivusto kysyy avainta, kun kyseinen kohta valitaan vasemman reunan valikosta tai muusta linkistä. Avain kerrotaan jäsenille kerhopostissa. Erillistä käyttäjätunnusta ei tarvita, ellet halua osallistua keskustelupalstan keskusteluun tai lisätä sisältöä sivustolle. Silloin sinun täytyy kirjautua peda.nettiin.

Uuden Peda-tunnuksen luominen keskusteluun osallistumiseksi ja sivuston päivittämiseksi

Unohtuneen salasanan palauttaminen

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä