Erityiset oppijat

Myllylähde, Hämeenkoski

opettaja Minna Ratalahti
Vuodenajat, vuodenkiertoon liittyvät juhlapäivät sekä kyläyhteisön juhlat ovat vahvasti läsnä Myllylähteen taidepajassa. Mikael-näytelmään valmistettiin tauluja eri aikakausiin liittyen aurinkovärjäystekniikalla. Muita tekniikoita maalaus, piirtäminen, sekatekniikat, neulahuovutus .

Tapola, Orimattila

opettaja Minna Ratalahti.
Vuodenkiertoon liittyvät juhlapäivät sekä vuodenajat ovat tärkeitä aiheita. Ympäristöni-teema lähtökohtana on kuvattu omaa asuinympäristöä ja laajemmin luontoympäristöä sekä eläimiä. Tekniikoita mm. maalaus vesi-tai akryylivärein, piirtäminen, sekatekniikat, kollaasi, leimasinpainanta, kankaan maalaus.

Luovakerhot Asikkalassa ja Padasjoella

opettaja Siiri Koponen
Tekniikoita: kohopainografiikkaa laatalla ja leimasimilla, maalausta, kollaasia, rakentelua fimo-massalla, helmillä ym, ja piirustusta esimerkiksi pastelliliiduilla. Teemoina on ollut ryhmäläisten toiveiden mukaan mm. luonto ja kukka-aiheet sekä vuoden juhlien huomioiminen.