Elävä tekoälyopas opettajille
Tekoälyinfo Wellamo-opiston opettajille 26.9.
Tekoälytaidot – uusi kansalaistaito
Viime vuosien nopea kehitys tekoälyn saralla, erityisesti suuriin kielimalleihin pohjautuvissa palveluissa (kuten ChatGPT, Copilot, Gemini), on tehnyt tekoälystä aiempaa saavutettavamman ja monikäyttöisemmän. Samalla tekoäly on noussut vahvasti mediassa ja julkisessa keskustelussa esille – sitä käsitellään yhtä lailla työelämän, koulutuksen kuin arkielämän näkökulmista.
Uusia työkaluja löytyy niin tekstin, kuvan, äänen kuin videonkin tuottamiseen, ja niitä käyttää jo kaikenikäinen väestö entistä matalammalla kynnyksellä. Erityisesti nuoret omaksuvat uusia sovelluksia nopeast. Tekoäly on täällä – halusimme sitä tai emme. Myös meidän on opittava ymmärtämään sen toimintaa ja hyödyntämään sen tarjoamia mahdollisuuksia.
Samalla tekoälyn käyttöön liittyy haasteita: tiedon luotettavuus, plagioinnin ja tekijänoikeuksien kysymykset, kriittisen ja oman ajattelun tukeminen sekä digitaalisen eriarvoisuuden riskit. Media- ja erityisen tekoälylukutaidon rooli kasvaa. Myös tekoälyn käytön ympäristövaikutukset on syytä huomioida.
Opettajalle tekoälystä on parhaillaan konkreettista hyötyä, kuten rutiinitehtävien helpottaminen, oppimateriaalien kehittäminen ja muokkaaminen sekä uusien näkökulmien ja ideoiden avaaminen.
Euroopassa tekoälyn käytöön on rakennettu lainsäädäntöä ja ohjeistuksia. EU:n tekoälysäädös (AI Act) ja Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeistus koulutushenkilöstölle ohjaavat sitä, miten tekoälyä tulisi käyttää vastuullisesti ja turvallisesti. Lainsäädännön taustalla on pyrkimys varmistaa, että tekoäly tukee ihmisiä, lisää yhdenvertaisuutta ja suojelee perusoikeuksia.
Oppaan tarkoitus
Tämän elävän oppaan tarkoitus on opastaa Wellamo-opiston opettajia tekoälyn ymmärtämisessä, hyödyntämisessä opetustyössä sekä tekoälyn käyttöön liityvien vastuukysymysten huomioimisessa.
Opas on elävä, koska tekoälypalvelut kehittyvät huimaa vauhtia ja myös tekoälyn sääntelyyn liittyvän lainsäädännön tulkinta tarkentuu. Ymmärrys siitä, miten tekoälyä tulisi käyttää, kasvaa koko ajan – niinpä myös tämä opas elää ja päivittyy ajan myötä.
Eläväksi oppaan tekee myös sen yhteisöllinen osio “Näin käytän tekoälyä -blogi”, johon toivotaan opettajien jakavan matalalla kynnyksellä omia kokemuksiaan ja kokeilujaan tekoälyn käytöstä. Tämä käytännön esimerkkien ja ajatusten jakaminen rikastuttaa opasta ja tekee siitä entistä arvokkaamman. Esimerkkejä toivotaan siis rohkeasti kaikilta oppiainealoilta!
Tämän oppaan laadinnassa on käytetty hyväksi erilaisia tekoälypalveluita (esim. ChatGPT, Copilot, Gemini) mm. sisällön luomiseen, muokkaamiseen ja kielenhuoltoon. Ihminen on arvioinut tekoälyn tuottaman sisällön.