Kulttuuritalo

Kudotaan kangaspuilla, Kulttuuritalo

Kurssilla opit kankaankudonnan perustaidot: kankaan suunnittelu ja rakentaminen kangaspuihin, loimen luominen, kutominen ja kudottujen tekstiilien viimeistely. Kukin kurssilainen suunnittelee omat kudottavat työt yhteisiin loimiin esimerkiksi matto, huopa, huivi, pöytäliina jne. Yhteiset loimet suunnitellaan ja rakennetaan yhdessä opiskelijaryhmän toiveiden mukaisesti. Työt kudotaan vuorotellen, joten opetuskertojen lisäksi loimien rakentamiseen ja kudontaan on varattava aikaa. Ensimmäiset työt suunnitellaan ja loimet hankitaan ensimmäisillä kerroilla, jolloin läsnäolo on tärkeää. Loimilangat tilataan yhteistilauksena ja kudelangat kurssilaiset hankkivat itse. Aloitteleville kudontaharrastajille suunnitellaan helppoja kudonnaisia ja pitkään harrastaneet voivat valmistaa haastaviakin kudontatöitä. kokoontumiskertojen välillä, jotta jokainen ehtii kutoa oman osuutensa. 

Opetuspaikka: Kulttuuritalo, tekstiilityöluokka, Lahdentie 65 C, 16300 Orimattila
Syyslukukausi: (30 oppituntia)
Kevätlukukausi: (30 oppituntia)

Ovilätkät ovat toiminnassa klo. 7-21
Kiinteitöhuollon päivystysnumero 24 h 020 530 5700

Oppimateriaaleihin pääset tästä. Tarvitset salasanan, jonka saat opettajalta. 

Kulttuuritalon tekstiililuokan varaukset

Uuden tapahtuman luominen

Sulje

Olet luomassa tapahtumaa menneisyyteen.

Täytä vaaditut kentät.

Varoitus

Menetät kaikki syöttämäsi tiedot, jos suljet ikkunan

Viikko 27

29 June 2026 Thursday
30 June 2026 Thursday
1 July 2026 Thursday
2 July 2026 Thursday
3 July 2026 Thursday
4 July 2026 Thursday
5 July 2026 Thursday

Viikko 28

6 July 2026 Thursday
7 July 2026 Thursday
8 July 2026 Thursday
9 July 2026 Thursday
10 July 2026 Thursday
11 July 2026 Thursday
12 July 2026 Thursday

Viikko 29

13 July 2026 Thursday
14 July 2026 Thursday
15 July 2026 Thursday
16 July 2026 Thursday
17 July 2026 Thursday
18 July 2026 Thursday
19 July 2026 Thursday

Viikko 30

20 July 2026 Thursday
21 July 2026 Thursday
22 July 2026 Thursday
23 July 2026 Thursday
24 July 2026 Thursday
25 July 2026 Thursday
26 July 2026 Thursday

Viikko 31

27 July 2026 Thursday
28 July 2026 Thursday
29 July 2026 Thursday
30 July 2026 Thursday
31 July 2026 Thursday
1 August 2026 Thursday
2 August 2026 Thursday
Ilmoittautuminen avoinna
Ilmoittautuminen alkaa myöhemmin
Ilmoittautuminen tehty
Ilmoittautuminen ei ole avoinna