Liikunta ja tanssi

Aili Hökkä

Rivitanssi

Aili Hökkä on 67-vuotias eläkeläinen. Vuonna 2001 hän näki eräillä juustofestivaaleilla rivitanssinäytöksen ja se teki häneen suuren vaikutuksen. Aili alkoi heti ottaa selvää, onko Oulussa mahdollista harrastaa rivitanssi. Hän ilmoittautui North-Hill Country Dancers-seuran rivitanssin peruskurssille ja heti tämän kurssin jälkeen Ailia pyydettiin liittymään seuran ohjaajavahvuuteen. Siitä asti hän on viikottain ohjannut rivitanssia kolmella eri tasolla – peruskurssilla, jatkotunneilla ja haastavien tanssien tunneilla. Aili suorittanut Teaching Linedance I ja II-tason kurssit ja osallistunut sekä suomenmestaruus- että kansainvälisiin kilpailuihin tässä lajissa. Hän kuuluu myös seuran esiintymisryhmään ja heitä tilataan eri tapahtumiin esiintymään muutaman kerran vuodessa. Rivitanssin lisäksi Aili harrastaa tanssia monipuolisesti. Kerran kävi niin, että eräs Vuolle-opiston tanssitunti oli peruttu ohjaajan sairauden vuoksi ja oppilaat olivat jo lähdössä koteihinsa. Eräs heistä ehdotti, että eikö Aili voisi vetää sen tunnin, kun heitä oli kuitenkin toistakymmentä oppilasta paikalla. Yhdessä he ottivat selvää, voisiko Aili saada vetää sen tunnin ja se sallittiin. Siitä sitten asiat johtivat toiseen ja niin hän päätyi Vuolle-opiston senioririvitanssin tuntiopettajaksi.

Ari Vaalamo

Laulattaja (seniorikerhot)

Ari Vaalamo on mukana Vuolteella senioritoiminnassa. Hän toimii ohjaajana musiikkia ja muistelua-tuokioissa, jossa lauletaan yhteislauluja menneitten vuosien takaa ja muistellaan elettyä elämää. Koulutukseltaan Ari on mielisairaanhoitaja ja lastentarhanopettaja. Hän on myös ollut Xeroxilla edustajana, mutta jäänyt työstä eläkkeelle. Ari harrastaa juoksemista ja on juossut 48 maratonia. Ennätys 2.36.04. Hänellä on kolme lasta, tyttö ja kaksi poikaa. Ari tekee myös trubaduurikeikkoja esittäen tuttuja lauluja 1960 -ja 1970-luvuilta.

Carmen Kekki

showtanssi, akrobatia

Carmen on reipas ja rento tanssin ammattilainen. Koulutukseltaan hän on tanssinopettaja (OAMK) ja hänen pääaineensa on ollut showtanssi. Opettajauransa hän on aloittanut vuonna 2008. Hänelle on vuosien varrelta kertynyt kokemusta monen eri tanssilajin opettamisesta eri ikäisten harrastajien parissa ja lisäksi hän on pitänyt paljon kunto- ja kehonhuoltotunteja. Hän nauttii myös temppuilusta akrobatian parissa ja on elävä todiste siitä että vielä aikuisiälläkin voi oppia makeita temppuja! Liikunta on Carmenin mielestä yksi tärkeimmistä hyvinvoinnin edistäjistä ja siksi hänelle tärkeintä onkin saada oppilaat innostumaan oppimaan uutta ja nauttimaan liikunnan ja tanssin ilosta. 

Heli Leinonen

Kuntonyrkkeily

Heli on 35-vuotias oululainen, joka harrastaa hiihtoa, pyöräilyä, juoksua ja kuntosalia sekä satunnaisesti kuntonyrkkeilyä. Talvikaudella hän hiihtää ja käy kuntosalilla useamman kerran viikossa. Kevät-kesäkaudella Helin monot vaihtuvat juoksulenkkareihin. Tällä hetkellä hän työskentelee kaupan alalla ja tekee työn ohessa liikunta-alan hommia. Oman toiminimen hän perusti vuonna 2016, mikä on mahdollistanut monet asiat liikunta-alalla. Heli on koulutukseltaan kuntonyrkkeilyohjaaja (02/2015) ja FISAF Personal Trainer (12/2015). Lisäksi häneltä löytyy liikunnan ohjauksen perustutkinto (05/2014) sekä liikunnan ammattitutkinto (12/2015).

Henri Savilampi

Taekwon-Do

Henri Savilampi on 27-vuotias Taekwon-Do-harrastaja ja -opettaja Oulusta. Päivätyökseen hän opettaa kieliä Linnakankaan koululla Kempeleessä. Vuolteella Henri opettanut Taekwon-Do-kursseja syksystä 2013 alkaen. Hänen oma Taekwon-Do-harrastuksensa alkoi lähes 18 vuotta sitten syksyllä 2002. Nykyään Henrillä on 3. asteen musta vyö, hän on Suomen suurimman Taekwon-Do-seuran puheenjohtaja sekä toimii kansallisen lajiliiton varapuheenjohtaja.

Ingrid Sepp

Jooga

Ingrid Sepp on opiskellut joogaopettajaksi Suomen Joogaliiton opettajakoulutuksessa vuosina 2002-2009. Vuolle-opistossa hän on toiminnut vuodesta 2003. Ingrid ohjaa hatha-joogan alkeis- ja jatkoryhmiä, äitiysjoogaa ja seniorijoogaa. Joogaharjoituksissa hän pitää tärkeänä itsensä kohtaamista, tutkimista ja kehittämistä. Ingrid pyrkii korostamaan tarkkaavaisuutta ja täsmällisyyttä, hengityksen tarkkailua ja kehon viestien kunnioittamista. Harjoituksen tehtävä on viedä kohti tasapainoisempaa tapaa elää.

Joni Kokko

Taekwon-Do

Joni Kokolle liikunta on ollut aina ollut tärkeä osa elämää.  Hän on aloittanut Taekwon-Don harrastamisen vuonna 1999 ja valmentamisen Joni aloitti vuonna 2013.  Pääasiassa hän on ohjannut lapsia ja nuoria.  Taekwon-Don lisäksi Joni opettaa kuntokamppailua ja kuntonyrkkeilyä. Koulutuksia Jonilta löytyy urheiluun liittyen ovat Junioriohjaaja 1 ja  Junioriohjaaja 2.

Jouni Uosukainen

Lattarit, showtanssi

Jouni Uosukainen on 39-vuotias tanssinopettaja Oulusta. Jounin tanssiura alkoi jo 9-vuotiaana kilpatanssilla Lohjalla, ja 31 tanssivuoteen mahtuu kilpatanssin lisäksi monipuolisesti showtanssia, nykytanssia ja balettia. SM-mitaleita kilpatanssissa ja MM-finaalipaikka showparitanssissa. Ammatti tanssista tuli, kun Jouni valmistui Oulun ammattikorkeasta tanssinopettajaksi v. 2005. Lisäksi Jouni on työskennellyt teattereissa eri musikaaleissa tanssijana ja eri rooleissa. Tv:stä Jounin on voinut bongata Tuhkimotarinoita- ja Mestarien maa - sarjasta tanssinopettajana. Opettajana Jouni on rohkaiseva, ja pitää tärkeänä oman persoonan kanssa tanssiin heittäytymistä, ja uskaltamista.

Katja Karppinen

Jumppa, jooga, pilates

Katja Karppinen on kotoisin Lahdesta, opiskellut Kuntoutuksen Ohjaajaksi (AMK) Rovaniemellä ja kotiutunut Ouluun vuonna 2002. Hän on lisäksi koulutettu hieroja ja joogaopettaja (RYT200). Vuolteella Katja on aloittanut liikunnan tuntiopettajana vuonna 2015. Nykyisin hän on Vuolteella päätoiminen opettaja. Katja opettaa useita liikuntaryhmiä sekä senioreille, että työikäisille. Valikoimaan kuuluvat erilaiset kuntojumpat, venyttely, jooga, pilates sekä tuolijumpat. Vapaa-aika Katjalla kuluu pitkälti perheen ja kahden pienen sekarotuisen koiran kanssa. Hän viihtyy keittiössä ruuanlaiton ja leipomusten parissa sekä käy mielellään myös juoksemassa ja uimassa aina kun vain energiaa jää varastoon. 

Katja Lehtola

Akrobatia, sirkus

Katja Lehtola opettaa sirkusta perheille ja akrobatiaa aikuisille. Katjan pedagogiikkaa ohjaavat yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja leikki. Hän pyrkii kohtaamaan jokaisen oppijan yksilöllisesti, ja haluaa kannustaa jokaista löytämään oman tapansa liikkua ja ilmaista itseään. Katjan toiveena on turvallinen tila, jossa kaikki tulisivat nähdyksi ja uskaltautuisivat kokeilemaan uutta ja leikkimään. Sirkusohjaajana Katja on ollut Suomessa ensimmäisten joukossa kehittämässä soveltavaa ja yhteisöllistä, ns. sosiaalista sirkusta. Hän on opettanut taiteen perusopetuksen puolella sirkusta ja teatteria, ja sen lisäksi ohjannut vauvoja, vanhuksia, taaperoita, erityislapsia, perheitä, maahanmuuttajataustaisia ja vasta maahan tulleita, monivammaisia ja ns. syrjäytymisvaarassa olevia nuoria– mutta myös ammattinäyttelijöitä ja -tanssijoita. Katja Lehtola on sosiaalisen sirkuksen ohjaaja (AMK) ja draamapedagogi.

Kiki Kaan

Pilates

Kiki Kaan voisi kutsua itseään jo ”senioriliikuttajaksi”. Ohjauskokemusta hänelle on kertynyt jo yli 30 vuotta. Kaikki alkoi aerobic-tunneista. Vuolle opistolla Kiki aloitti pilatestuntien ohjaamisen syksyllä 2003. Hän on pedantti, pikkutarkka ohjaaja. Tervetuloa Kikin kehonhallinta ja -huoltotunneille!

Maarit Kokko

Jooga

Jooganohjaajana Maarit Kokko on iloinen, rauhallinen, kunnioittava ja oma luonnollinen itsensä. Hänen ohjaama hathajooga on lujanlempeää, rauhallista, rentouttavaa ja turvallista. Tunneilla saat hellittää kaikesta suorittamisesta, joogaat omista lähtökohdistasi, olet läsnä tässä hetkessä ja saat oman henkilökohtaisen kokemuksesi. Joogaa ohjatessaan Maarit hyödyntää osaamistaan ja kokemustaan kuntoutuksen ohjaajana (AMK) ja hammashoitajana. Hän on ohjannut alkeis- ja jatkoryhmiä, seniori- ja seniorivoima-, äijä- ja selkäjoogaa, ryhmissä on ollut raskaana olevia. Joogaa Maarit on ohjannut säännöllisesti vuodesta 2015. Hänestä tämä on niin ihana, kiitollinen ja antoisa työ. Jooganopettajaksi Maarit opiskeli Suomen Joogaliitossa, joka on kouluttanut jooganohjaajia Suomessa 1970-luvun alusta. Maaritin pitäisi valmistua SJL-jooganopettajaksi kesäkuussa 2020, mutta se siirtyy todennäköisesti myöhemmäksi.

Marja-Liisa Meriluoma

Taiji

Marja-Liisa Meriluoma on pitkänlinjan kansalaisopistolainen. Hän on toiminut Vuolle opistolla päätoimisena ja tuntiopettajana. Eläkkeelle jäätyään hän jatkoi vielä tuntiopettajana. Hän on harrastanut ja opiskellut taijia yli 30 vuotta, ja opettanut sitä yli 20 vuotta. Marja-Liisa on ohjannut alkeis- ja jatkokursseja. Alkeiskurssi kestää yhden lukuvuoden, jonka jälkeen voi siirtyä jatkoryhmään. Jatkoryhmässä on noin 20 henkeä - naisia, miehiä, pariskuntia. Ikähaitari 25 vuotiaista yli 70 vuotiaisiin. Suuri osa on ollut mukana jo lähes 20 vuotta ja tulevat aina vaan tunneille. Yksi jopa oli hänen ihan ensimmäisellä kurssillaan. Kurssilla ollaan kuin yhtä perhettä. Siellä on todella lämmin ilmapiiri. Siellä on hyvä olla. Yleensä jatkoryhmästä ei jäädä pois kuin pakottavasta syystä, ja hekin yleensä myöhemmin palaavat, kun tilanne on toinen. Ihminen voi valita taijin, mutta loppujen lopuksi taiji valitsee ihmiset. Ja kun se valinta on tehty, se on yleensä elinkautinen.

Niina Finning

Jooga, jumppa

Niina Finning on ohjannut mitä erilaisimpia ryhmäliikuntatunteja vuodesta 1991. Peruskoulutukseltaan hän on fysioterapeutti ja liikunnanohjaaja. RYT200, muutaman hathajoogatyylisuunnan ja kundaliinijoogaohjaajakoulutuksen ohessa Niina on myös koulutettu Pilates-ohjaaja. Joogaa ja pilatesta hän on onnekseen saanut ohjata 2000-luvun alusta saakka. Hyvä olo alkaa itseä kuuntelemalla. Valitse ne ajatukset ja teot, jotka tuovat lisää valoa ja rakkautta elämääsi.

Ninna Korteslahti

Taekwon-Do

Ninna Korteslahti on 21-vuotias opiskelija ja toimii Vuolteen opistolla tuntiopettajana nyt kolmatta vuotta. Tällä hetkellä hän ohjaa Taekwon-Don junioriperuskurssia, mutta ensimmäisinä vuosina sen lisäksi hän ohjasi 5-7-vuotiaille suunnattua seikkailu- ja kamppailukoulua.

Piia Sieppi

Jooga

Piia Sieppi ohjaa lempeää hathajoogaa (SJL-jooga). Koulutukseltaan hän on toimintaterapeutti (AMK) ja työssään hän on ohjannut paljon erilaisia ryhmiä, myös joogaa. Piia on joogannut vuodesta 2006 ja tutustunut useisiin eri joogasuuntauksiin sekä rentoutumis- ja läsnäolomenetelmiin. Hän aloitti joogapolkunsa astangajoogalla. Toinen tärkeä suuntaus hänen taipaleellaan on ollut kundaliinijooga. Vuodesta 2008 alkaen Piia on syventynyt Suomen joogaliiton opettamaan SJL-joogaan ja aloittanut jooganopettajaopinnot vuonna 2017 Suomen joogaopistossa. Jooga on hänelle elämäntapa, joka on tuonut arkeen läsnäolon taitoa, iloa ja tyyneyttä.

Raija Kristo

Lavis, kuntopiiri, kehonhuolto

Jumppa- ja tanssiharrastuksestani tuli Raija Kristolle työ vuonna 2013, kun hän sai ensimmäiset jumpparyhmänsä ja alkoi käydä Suomen Voimisteluliiton ryhmäliikunnanohjaajakoulutuksia. Tuolloin taustalla oli jo pitkä ura opettajana, joten ryhmien vetäminen oli Raijalle tuttua. Myös hierojakoulutus- ja kokemus auttavat häntä tuntien suunnittelussa paljon. Vuonna 2015 Raija hurahti Lavikseen. Siitä lähtien hän on ohjannut Laviksia eri paikoissa eri kohderyhmille. Vuolle Opistolle Raija tuli vuoden 2019 alussa. Hän ohjaa Vuolteella Lavista senioreille sekä Vire-Lavista, joka on Laviksen tuoliversio. Lavis sopii Raijalle, sillä musiikki on siinä keskiössä. Myös kaikki muut tunnit lähtevät aina musiikista, vaikka tunnit eivät olisikaan tanssillisia. Mieliinpainuvin asiakaspalaute onkin ollut Raijalle se, kun yksi asiakas kerran sanoi, että hän on ainut jumppaohjaaja, kenen soundtrackin toivoisin saavani itselleni

Riikka Berg

Jumppa, pilates, kahvakuula

Riikka Berg toimii Vuolteella tuntiopettajana. Tämän lappilaisen naisen löytää mm. pilates-, selkä- ja senioriryhmistä ohjaamassa. Lisäksi hän valmentaa myös Vuolteen yksilöasiakkaita. Koulutukseltaan Riikka on fysioterapeutti ja personal trainer. Tällä hetkellä Riikka elää niitä kuuluisia ruuhkavuosia, sillä hänellä kaksi pientä lasta ja oma fysioterapiayritys. Ohjaajana ja valmentajan hän on lempeä ja pyrkii huomioimaan ihmisen kokonaisvaltaisesti. Riikka ottaa ryhmäliikunnassa huomioon liikkujien erilaiset tuki- ja liikuntaelinvaivat ja antaa liikkeisiin vaihtoehtoja, jotta jokainen löytäisi itselleen sopivan harjoitteen. Riikan oma kiinnostuksen kohde on naisten kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa ja lantionpohjafysioterapeuttina hänen tunneillaan harjoitetaankin usein myös lantionpohjan- ja keskivartalon lihasvoimaa. Tuntien aikana Riikka innostuu monesti kertomaan myös unen ja ravinnon tärkeydestä hyvinvointiin. Nähdään tunneilla!

Satu Piirainen

Jumppa, kahvakuula, kehonhuolto

Satu Piirainen on reipas ja iloinen liikunnanohjaaja (AMK) vuodesta 2001 lähtien. Jatkokoulutuksena hän on suorittanut ammatillisen opettaja korkeakoulun. Satu on myös lisenssi PT. Tule mukaan iloiseen ja mukavaan ilmapiiriin liikkumaan turvallisesti

Satu Kokko

Taekwon-Do, jumppa, kehonhuolto

Satu Sutinen on aloittanut uransa liikunta-alalla vuonna 2000 valmentamalla Taekwon-Doa.  Vuosien varrella hänelle on kertynyt ohjauskokemusta niin ryhmäliikunnasta, kuin yksilövalmennuksien puoleltakin. Hänen nuorimmat ohjattavansa ovat olleet noin 3 kuukauden ikäisiä ja vanhin 84-vuotias. Treenit ovat aina alusta loppuun asti suunniteltuja niin, että tuloksia syntyy hauskanpitoa unohtamatta.  Satu käy innokkaasti aina erilaisia koulutuksia läpi mistä ammentaa uusia ideoita tai erilaista taustatietoa ohjaushetkiin.

Sonja Nuottila

Sonja Nuottila on oululainen tanssinopettaja (amk), ja toimii Vuolteella opettajana lähes kaikenikäisille tanssinharrastajille. Kipinä tanssiin on syttynyt hänelle kilpatanssin parissa, ja sittemmin rakkaus tanssiin on laajentunut myös muihin lajeihin. Sonjan osaamisaluettani ovat erityisesti showtanssi, latinlaistanssit, paritanssi ja lastentanssi. Hän nauttii siitä, että saa opettaa sekä aivan nuoria tanssijan alkuja, mutta myös aikuisia ja senioreita. Tanssisalin lisäksi Sonja viihtyy hyvin myös keittiössä ja puutarhassa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä