TUNTITEHTÄVÄ MAALISKUUSSA: SADE KOLMELLA TAVALLA

Vaihe vaiheelta tehtävässä kirjoitettiin 5 min. jokaisesta allaolevasta aiheesta, sytykkeestä:

1. ihana sade
2. inhottava sade
3. neutraali sade ilman suuria tunteita

(oppaasta Vainikkala: Kirjoittajakurssikirja. 2022.)

 

1. ihana sade

Lämmin, lempeä sade valuu Kaarinan kasvoille. Tuoksut voimistuvat. Maan hedelmällinen

tuoksu yhtyy sireenin kukkien yltäkylläisyyteen. Hitaasti tippuvat pisarat kuin enkelkuoron

sopraanojen taivaallinen sointi. Kaarina näkee pisaroiden kauneuden päivänkakkaran

kukassa. Sydän sykkii vesivanojen tahtiin. – Mape –

Sade ropisee Maijan sadetakin huppuun, se kuulostaa kivalta. Maija juoksee lelulaatikolle ja valitsee punaisen ämpärin, ”nyt äkkiä rännille,

ennen muita”. Saappaat lätsähtävät kivasti lätäköihin juostessa. Hän ehtii työntää oman ämpärinsä rännin alle ensin. Rännistä syöksyy kovalla

vauhdilla sadevettä, kuin vesiliukumäestä. Ämpäri täyttyy hetkessä. Maija kaataa täyden ämpärillisen vettä vieruskaverin niskaan. Maija kuulee

kun joku kauempana huutaa hänelle, mutta hän keskittyy ihanaan sateen ropinaan hupussa. Kuravaatteissa tulee kuuma, hän vetää hupun

päästään ja työntää paljaan päänsä rännin alle. – Teija –

 

Ulla kulki hiljaista katua, lämmin kesäsade ropisi pehmeästi hänen sateenvarjoonsa. Sade oli tehnyt kadulle lammikoita, Ullan varpaat

kastuivat keveissä kesäsandaaleissa. Hän nautti sateen ropinasta ja märistä punakyntisistä varpaistaan. Sade tuoksui ja tuntui niin hyvälle,

pitkän kuivan jakson jälkeen. Ulla sulki sateenvarjonsa ja antoi sadepisaroiden kastaa hänen kukallisen kesämekkonsa ja kultaiset kiharansa.

Ripsiväri valui ruskettuneille poskille, Ulla ei antanut sen pilata nautintoaan, vaan otti iloisesti muutaman tanssiaskeleen. – Sirkku -

 

2. inhottava sade

Tuuli paiskaa raskaat sadepisarat kultapalloja vasten. Varret taipuvat, kukat kaatuvat.

Kaarinan viha nousee. Mustat pilvet nostavat muiston. Pienenä tyttönä Kaarina istui veneessä

äidin kanssa. Mustat pilvet aukenivat, myrsky jylisi. Kaarina pelkäsi. Vesi tulvi veneeseen. Se kaatui. Sade yltyi. Mihin äiti katosi? – Mape -

 

Ullan kesä oli ohitse, syyssade piiskasi ikkunaa ja mieli oli apea. Hän mietti mennyttä kesää ja kirosi

mielessään kylmän ja pimeän sateen. Kesäinen sade oli enää häviävä muisto. Ulla tiesi, että pian

sade muuttuisi rännäksi, jäätävän kylmiksi ja suuriksi jalkaräteiksi. Hän painoi kasvonsa tyynyyn ja

itki. Lämpimät kyyneleet toivat mieleen kesän sateineen, kuinka erilaista sade oli silloin ollut ja

kuinka hän kylmää syyssadetta vihasikaan. Edessä oli talvi lumisateineen. – Sirkku -

 

3. neutraali sade ilman suuria tunteita

Sade kastaa maan, antaa kasvulle voiman. Ulla pukeutuu keltaiseen sadetakkiin ja keltaisiin

saappaisiin. Kadulla kulkee sankoin joukoin erivärisiä sateenvarjoja ja sade ropisee niiden jokaisen

pintaan. Ulla jätti varjonsa kotiin ja nostaa sadetakkinsa hupun päähänsä, suojatakseen kiharansa

sateelta. Hän miettii kulkiessaan, kuinka paljon helpompi on kulkea ilman varjoa. Sade yltyy ja Ullan matka jatkuu. – Sirkku -

 

 

Tarinoita samasta päähenkilöstä (katkelmia pidemmistä teksteistä)

 

Kaikki kirjoitustehtävät voi aloittaa puhtaalta pöydältä tai sitten monilla tehtävillä voi rakentaa samaa maailmaa ja päähenkilöä. ”Aron” katkelmien päähenkilö on Rissanen.

 

Rissanen hakeutui omalle paikalleen ikkunapöydän kulmaan. Tässä hän istui aina, kun Monttuun piistäytyi. Omalla paikallaan, kuten muutkin

kanta-asiakkaat. Aika usein kööri kokoontuikin kun sitä tarkemmin ajatteli. Oli tiistain maailmanparannusilta, vapaavuoropalaveri, viikonlopun

suunnitteluseuran istunto perjantaisin, saman porukan palautekeskustelu maanantaisin. Välillä vapaamuotoisia illanviettoja ilman otsikkoa.

Nimeämällä tapaamisiin saatiin kuitenkin merkitystä, ryhtiä ja rytmiä. – Aro -

-------------------------

Keskiviikkona klo 13.00 Rissanen seisoi risteyksessä ja tuijotti punaisena ilkkuvaa liikennevaloa. Kukaan ei mennyt minnekään, mitenpä olisi,

tyhjällä kadulla. Hänen naamansa muuttui yhä punaisemmaksi ja saavutti värikylläisyyden huipun juuri, kun valo vaihtui vihreäksi.

- Perkele!

Kämmenen kokoinen räntäläimäre lätkähti Rissasen naamalle.

Viisi minuuttia myöhemmin Rissanen astui lähes tyhjään pankkisaliin ja suuntasi vapaalle tiskille.

- Onko teillä vuoronumero? – Aro -

--------------------------

Rissanen avasi oven epäröiden.

- Olen televisiolupatarkastaja Outi Nenonen, tässä korttini. Tietojemme mukaan tässä osoitteessa asuu Martta Rissanen. Hän ei ole lunastanut

TV-lupaa kahteen vuoteen.

- Te ja teidän tietonne...

- Äitini kuoli kolme vuotta sitten, eikä vastaisuudessakaan aio lunastaa lupia. Hän on jo sellaisten ulottumissa. Ihmeesti niitä kiinnostuneita

tahoja "tietoineen" ilmestyykin ovelle, kun asianomainen on kuollut. Lehtimyyjästä kukkakauppiaaseen ja kerho-ohjaajaan. Aktivoimassa

kaikki. Kiinnostuisivat elävistä, olisi vähemmän yksinäisyyttä.  – Aro –

 

 

 

Tarinoiden alkuja

 

Miten voikin marraskuu olla niin kalsea ja pimeä. Viima puhaltaa mereltä luihin ja ytimiin. Hän yrittää nostaa harmaan takin kauluksia

tiukemmin pystyyn ja ohuissa kengissään välttää sohjoa. Ellei pidä varaansa, saa ohi ajavilta autoilta jääkylmän tervehdyksen, joka kastelee

hiusrajaan saakka. Lopulta hän pääsee kahvilan ovelle ja astuu vaatteitaan ravistellen sisään valoisaan, pullantuoksuiseen lämpöön. Tuttu

myyjä tervehtii tiskin takaa. Vitriinit notkuvat herkkuja ja iltapäivälehtien lööpit kirkuvat taas jonkun nuoren miesjoukon väkivaltaisista

edesottamuksista. Tyhjiä pöytiä, tuntuu olevan vähän väkeä liikkeellä. – mt-

 

 

 

Silja istuu kauan katsellen järvelle. Miten hyvä päätös oli lunastaa tämä mökki, Mansikkapaikka. Vaikka onkin ollut melkoinen työleiri. Mutta

ranta on kaunis ja elämä hymyilee tänään. Silja vie tarjottimen tupaan ja valitsee tuomastaan kirjapinosta kaikkein ohuimman. Jaksankohan

keskittyä, hän miettii. Hän taiteilee itsensä riippumattoon ja sulkee silmänsä kuunnellen tuulen leppeää suhinaa rannan puissa. Aurinko

lämmittää poskea. – mt-

 

 

 

Runoja

 

auringon säteet

pisaroissa oksilla,

helmikuun aarre

--------------------------------

ilma helisee

kuuletko kevään äänen

joutsenet täällä

---------------------------------

Syntymäpäivä,

vuodetko ratkaisevat

viisauden määrän,

vai eletty elämä?

Minä keskeneräinen.

-mt-

 

Ensi viikolla

 

Kuin painava kivi, raskas taakka rinnassani. Uskollinen ystävä oli kuollut. Muistona sen lämpö

sylissäni, samettiset korvat sormieni alla. Punainen, polttava ikävä. Surujen muuri avautui,

nosti pintaan aikaisempien menetysten surut kuin valamerien pyörteet. Kesällä se tapahtui.

Nyt olet koirien taivasten lempeillä niityillä leppäkerttujen kanssa.

 

Onnen ei seitsemäs, vaan yhdeksäskymmenesyhdeksäs taivas avautuu eteeni. Ensi viikolla

riemun hetki koittaa. Haen koiranpennun kotiin. Nyt jo tunnen sen silkkisen turkin, haistan

pennun makean hengityksen, kuulen pikkuista haukuntaa. Kuin maaliskuinen iltarusko

kaikissa lempeissä väreissään on tämä uusi rakkaus. Ilo herättää aikaisemmat ilot. Kesäloman

alku, lapsenlapsen syntymä, nuoruuden rakastuminen. Koen ne kaikki uudelleen. Surun ja

kaivaukseen syvyydet peittyvät jäähän, muuri rakentuu niiden ympärille. Luomakunnan hyvyys ja laupeus ympäröivät minut.

– Mape –

Kotiin

 

Kaarina kulkee portista. Tuuli tarttuu hiuksiin. Tuomen tuoksu herättää muistot.

 

Kaarina pelkää. ”Kotiin! Lapsi on yksin.” Kyyneleet valuvat, ahdistus painaa hauraan naisen

ryhdin yhä kumaraisemmaksi. Hän kävelee nopeasti. Ohut takki päästää viiman iholle. Kiire,

kiire… Kotona pieni tyttö itkee äitiä.

 

Samanlaisena toukokuun päivänä Kaarina imetti vauvaa. Isoveli Markku leikki pihassa.

Yhtäkkiä poikaa ei näkynyt. ”Markku!” huuteli Kaarina. Kaikki etsivät poikaa; Kaarina, Timo,

tutut, ventovieraat.

 

Pelon ja toivon kiikkulauta. Missä oli viisivuotias lapsi? Hän uinui lammen pohjassa laineiden

liplatuksessa.

 

Kaarina näkee vaaleahiuksisen olennon. ”Suojelusenkeli.” Kaarina kuiskaa helpottuneena.

Vartalo suoristuu ja ryppyiset kasvot hymyilevät. Enkeli tarttuu Kaarinaa kädestä. ”Mennään takaisin hoivakotiin. Palelet.”

– Mape -

 

Eliise tarttuu toimeen

 

Eliise oli juuri käymässä nukkumaan, hän haukotteli, sammutti tv:n ja käveli kohti makuuhuonetta.

Silloin hän näki sen ikkunasta, auton valo pilkotti metsätieltä. Hän lähti varovaisin askelin kohti

ovea, matkan varrella hän avasi vaatehuoneen oven ja otti vaatehuoneesta pesäpallomailan.

Kukaan jolla on puhtaat jauhot pussissa ei tule ilmoittamatta tähän aikaan kylään, hän ajatteli. Hän

ei ollut koskaan lyönyt ketään, mutta maila toi turvallisuuden tunnetta. Tällä minä mäjäytän, hän ajatteli.

- Teija -

 

 

 

Kotitehtävänä syntynyt runo.

 

Kirjoita ylös:

• yksi lintulaji 2) jokin kone 3) jokin asia, joka on vettä

Kirjoita runo, jossa nuo kolme asiaa esiintyvät.

Tehtävä liittyi muutaman viikon jaksoon, jonka aikana kirjoitimme runoja ja puhuimme runouden tunnusmerkeistä. Tehtävänantoja saa rikkoa, joten joku saattoi kirjoittaa runon sijaan pienen tarinan.

 

 

 

Lintuemo

Astun miinakentälle

nimeltä koti.

Vältän vaaran paikat

nipin napin.

Räkättirasta minussa saa vallan.

”Joo, joo me siivotaan”

 

Helpompaa olisi saada jääpalat säilymään vedenkeittimessä,

 

ehkä oppivat kun lentävät pesästä.

 

 - Teija -

 

 

Tuntitehtäviä kirjoittamiseen liittyvistä aiheista (kirjoita 5 min. jokaisesta)

 

1. Personoi kynä (kirjoita kynästä kuin sillä olisi oma persoona)

Olen kirjoittajan työkalu, orja. Piirrän paperiin merkkejä käskystä,

tahtomattanikin. Minuun syötetään uutta raaka-ainetta tarvittaessa. Olen

kirjoittajan väsymätön yhtiökumppani, ilman minua ei ole kirjoittajaa ja

ilman kirjoittajaa minä olen työtön. Minut on valettu muovista ja

metallista, tehty kestämään ja tottelemaan. Välillä väsyn kirjoittajan

liian lujaan otteeseen ja napsautan terän poikki, jotta saan hetken

hengähtää. Kiivaimman kirjoitusvimman koittaessa, joudun todella koville

hikisen käden puristeessa.

- Sirkku-


2. Kirjoittajan vapaus

Kirjoittajalla on sanat ja vapaus sanojen järjestelyyn. Hän piirtää sanoja

peräkkäin, erittelee niitä välimerkein ja pyyhkii välillä pois, hänellä on

siihen vapaus. Kirjoittajan vapaus on rajaton, mutta rohkeuden puute voi

estää kirjoittajaa käyttämästä vapauttaan. Vapauden harjalla, tuulen

puhaltaessa innosta punehtuneita kasvoja, kirjoittajan vapaus on rajattomin.

 - Sirkku -

 

3. Kirjoittajan rajat

Kuka kirjoittajalle asettaa rajat, hän vai maailma? Vapaassa maailmassa

kirjoittajan rajat ovat kaukaiset ja vapaus luvallista ja lempeää, mutta

suljetussa maailmassa kirjoittajan rajat ovat ahtaat. Ahtaiden rajojen

kirjoittaja kirjoittaa asetettujen rajojen puitteissa, mutta kun kukaan ei

näe, hän kaataa mielessään kaikki rajat ja kirjoittaa kuin viimeistäpäivää.

 - Sirkku -