Kranaatin sirpale löytyi Vaskiveden koulun ullakolta
Vaskiveden yläkoulun ullakon lattialta löytyi kranaatin sirpaleita. Koulua remontoivat työmiehet tekivät löydön ja ottivat kappaleet talteen. Vaskiveden koulun koulunjohtaja Marjaana Martin lahjoitti ne Virtain Sotaveteraanimuseoon, jonne asiantuntija Pentti Jouttijärvi ja Virtain Sotaveteraaniyhdistyksen puheenjohtaja Tapani Korhonen tallensivat sirpaleet ja ottivat niistä tiedot ylös.
Pentti Jouttijärvi arvelee, että kyseessä on tykinammus, jonka kaliiperi on kolme tuumaa, mutta hän ei osaa sanoa, onko se matkalla räjähtänyt vai ainoastaan hajonnut.
- Koululla on montakin kranaatin osumaa. Katosta löytyy kaksi jälkeä ja koulun alaseinän hirressäkin on yksi jälki, hän lisää.
Muisto vuodelta 1918
Vapaussodan aikainen tykinammus on peräisin vuodelta 1918.
- Silloin Vaskivedellä käytiin kolmipäiväiset taistelut 9.-11.maaliskuuta. Sittenhän punaiset vetäytyivät Kuruun ja siitä alkoi Tampereen valtaus.
Virtain suojeluskunta piti Vaskiveden koulua päämajanaan ja Isomäen suunnalta ammuttiin koulua kohti.
Marjaana Martin pohtii tuntuvan hurjaltakin, että vieläkin löytyi sirpaleita.
- Olin iloinen, että työmiehet ymmärsivät ottaa ne talteen, sillä siellä oli paljon kaikenlaista rojua, kiittelee Martin.
Jouttijärvi muistelee, että edellisen remontin aikana löytynyt reikäinen hirsi ehti mennä jo saunapuiksi, mutta onneksi siitä saatiin valokuva, joka myös löytyy sotaveteraanimuseosta.
Lyhennetty Suomenselän Sanomien to 13.8.2020 artikkelista