Päiväkodin toiminta-ajatus
Kasvatus, opetus ja hoito päiväkodin arjessa
Päiväkodissa lapsen päivä muodostuu erilaisista arkipäivän tilanteista, jotka ovat selkeän, mutta tarvittaessa joustavan päivärytmin perusta. Toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa tärkeimmän lähtökohdan muodostavat lapset. Päämääränä on sisällöltään monipuolinen ja pedagoginen toiminta, joka perustuu lapselle ominaisiin toimintatapoihin. Toimittaessa kokonaisvaltaisuus, toiminnallisuus ja kokemuksellisuus on tärkeää. Kasvatus, opetus ja hoito painottuvat eri tavoin eri ikäisillä lapsilla.
Lapsia kuunnellen, aktiivisesti havainnoiden ja lasten kanssa toimien päiväkodin työntekijät saavat ajatuksia ja ideoita päiväkotitoiminnan suunnitteluun ja erilaisiin toteutuksen muotoihin. Oppiminen tapahtuu leikkien ja monipuolisesti toimien. Turvallisen arjen luominen lapsille on tärkeää. Lapsille tarjotaan mahdollisuuksia tehdä aloitteita ja valita toimintojaan. Toiminta liitetään vahvasti lasten lähiympäristöön, arkeen ja kokemuksiin. Rohkaisemme lasta hyvään, kaveruussuhteita ylläpitävään vuorovaikutukseen ja leikkiin, itse mallina toimien.
Kodin ja päiväkodin yhteistyön lähtökohtana on yhteinen vastuu lapsesta. Tiivis yhteistyö turvaa lapsen hyvän hoidon ja kasvatuksen. Molemminpuolinen luottamus ja rohkeus tiedottaa lasta koskevista asioista on tärkeä edellytys yhteistyölle. Päivittäiset kohtaamiset lasta tuodessa ja hakiessa ovat luonnollisin tapa olla vuorovaikutuksessa. Yhteistyö lähtee lapsen tarpeista ja sen päämääränä on tietoinen sitoutuminen lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen prosessien tukemiseen. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan liittyvät keskustelut ovat tärkeä mahdollisuus yhdessä pohtia lapsen kehityksen ja kasvun suuntaa.
Päiväkodeissa vanhempia osallistetaan järjestämällä vanhempainiltoja, yhteisiä juhlia, avoimien ovien päiviä ja vanhempien ja henkilökunnan välisiä keskustelutilaisuuksia.