Tervetuloa Virojoen koulun kotisivuille!



Virojoen alakoulu sijaitsee Virolahden kunnan keskustaajamassa Virojoella. Virojoelta on matkaa itään EU:n itärajan suurimmalle rajanylityspaikalle Vaalimaalle n. 8 km ja länteen Haminaan n. 30 km.

Koulussamme on lukuvuonna 2023-2024 kuusi luokanopettajaa, yksi laaja-alainen erityisopettaja ja erityisluokanopettaja, suomi toisena kielenä (S2) -opettaja sekä venäjän kielen ja ortodoksisen uskonnon opettaja. Oppilaita koulussa on lukuvuoden aloitushetkellä 107.

Koulunkäynnin ohjaajia on kuusi, ja hallinnollisia tehtäviä hoitaa kiertävä koulusihteeri. Ohjaajat toimivat normaalin oppilaiden parissa tehtävän työn lisäksi osittain myös iltapäiväkerho-ohjaajina.


Virojoen koulun toiminta-ajatus pähkinänkuoressa

Koulun tavoitteena on kasvattaa oppilaista sosiaalisia ja omatoimisia yksilöitä. Opetuksessa kannustetaan oppilaita hyviin tapoihin sekä tuetaan oppilaan vahvan itsetunnon muodostumista. Opetuksessa huomioidaan myös kansainvälistymisen haasteet ja rikkaus, jolloin pyritään kasvattamaan oppilaita suvaitsevaisuuteen. Lisäksi koulun tavoitteena on antaa vahvat perustiedot ja -taidot sekä tukea yksilöllistä erilaisuutta ja luovuutta.


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä