Poistumisesta koulun alueelta työpäivän aikana

Poistumisesta koulun alueelta työpäivän aikana

Yläluokkien oppilailla ilmenee usein tarvetta käydä asioilla kirkolla tai poiketa kotonaan koulupäivän aikana. Syyt ja selitykset vaihtelevat välttämättömistä mitä mielikuvituksellisimpiin. Usein asiat olisi mahdollista hoitaa myös kouluajan ulkopuolella. Kysymys on myös vastuusta; opettaja ei voi ottaa vastuuta oppilaasta, jota hän ei ole valvomassa. Saadakseen selvyyttä käytäntöön ja karsiakseen asiatonta koulun alueelta poistumista sekä siitä seuraavia rangaistuksia on opettajakunta päättänyt seuraavaa:

    • Kirkolla/kotona/muilla asioilla voi ruokatunnilla tai välitunnilla käydä vain huoltajan ja opettajan luvalla. Vapaatunneillahan tämä on ollut käytäntönä jo aiemminkin.
    • Päästäkseen asioille on oppilaan tuotava kutakin kertaa varten huoltajan allekirjoittama selvitys luvan tarpeesta. Tällöin huoltaja myös ottaa vastuun oppilaasta, joka poistuu koulun alueelta ilman valvontaa!
    • Ohessa malli luvan pyytämiseen. Jatkossa voi käyttää myös vapaamuotoista lappusta, josta kuitenkin ilmettävä ainakin: päivämäärä, pyyntö asioille pääsemisestä ja huoltajan allekirjoitus.

Tarkempiin tiedusteluihin vastaavat ryhmänohjaajat.

Esimerkki lomakkeesta:

Yhtenäiskoulun oppilas ___________________________________ tarvitsee tänään ____.____.20__ luvan poistumiseen koulun alueelta.

Syy ____________________________________________________________

Vesannolla __.___.20___ _______________________________________

Huoltajan allekirjoitus

Otan vastuun oppilaasta hänen poistuessaan koulun alueelta.

 

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä