Opinto-opas

Tervetuloa aloittamaan yhtenäiskoulun lukuvuotta 2024 - 2025


Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta upeassa hirsikoulussamme!

Henkilökunta on pääosin tuttu viime vuodesta, mutta toki muutama uusi kasvo on saatu joukkoomme. Toivotamme lämpimästi tervetulleiksi niin uudet kuin ennestään tututkin oppilaat, opiskelijat ja henkilökunnan jäsenet.

Peruskoulussa noudatetaan syksyllä 2016 käyttöönotettua opetussuunnitelmaa. Arviointiin on viimeisimpänä tullut pieniä uudistuksia. Lukiossa opiskellaan vuoden 2021 Lopsilla.

Monialaisen oppimiskokonaisuuden aihe on tänä vuonna mahdollisuuksien metsä. Jatkamme myös osallisuusryhmien työtä.

Tämä opas löytyy nyt vain sähköisenä koulun Pedanet-sivuilta.

Lukion tavoitteena on antaa opiskelijoille hyvät valmiudet jatko- opintoihin. Lukiossa opiskelijaa kannustetaan ja ohjataan vastuuseen omista opinnoistaan. Tämä tavoite on saavutettu hienosti, sillä lukiosta valmistuneet opiskelijamme ovat sijoittuneet keskimääräistä paremmin jatko-opintoihin heti lukion jälkeen. Koulumme arvoperustan kantavana voimana on opiskelijalähtöisyys ja oikeudenmukaisuus. Luotamme siihen, että opiskelijat saavat koulustamme hyvän pohjan ja siivet kantavat elämässä eteenpäin. 

Toivotaan onnistunutta lukuvuotta 2024 - 2025!

Oppimisen iloa ja arvokasta arkea kaikille oppilaille, heidän huoltajilleen sekä koulun koko henkilökunnalle!

Jaana Ruuskanen, hallinnollinen rehtori

Kimmo Honkanen, pedagoginen rehtori

Vuokko Rossi, apulaisrehtori

Satu Berg, 1-6 lk joukkuevastaava

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä