Kerhotoiminta

Koulun kerhotoiminta

Koulun kerhotoiminta on maksutonta ja vapaaehtoista. Kerhojen osallistujamäärä on rajoitettu. Jos halukkaita on enemmän, osallistujat arvotaan.

Kerhopäivänä voi ottaa välipalan mukaan jos ei ehdi käydä kotona syömässä.
Alakoulun oppilaat voivat osallistua vain huoltajan luvalla. Ilmoittautumislappuja saa omalta opettajalta.
Yläkoulun oppilaat ilmoittautuvat ohjaajalle Wilman kautta tai henkilökohtaisesti.

HUOM! Alakoulun oppilaat eivät voi jäädä odottamaan koululle eikä koulun pihalle ellei odottamisesta omassa luokassa voi sopia oman opettajan kanssa. Koululla ei ole valvojia kerholaisille. IP-kerholaiset voivat odottaa kerhon alkamista IP-kerhon tiloissa.

*Oppilaat menevät kerhopaikalle yksin, ellei ohjaajan tai opettajan kanssa muuta sovita.
1-2-luokkalaiset viedään kerhotilaan ja ip-kerholaiset saatetaan takaisin koululle. Muut lähtevät suoraan kotiin kerhopaikalta.
*Oppilas ja huoltaja muistavat huolehtia kerhoon osallistumisesta.
*Kerhossa noudatetaan koulun järjestyssääntöjä ja ohjaajan antamia ohjeita.

Jos kerhoja tulee lisää, saatte tiedotuslaput niistä erikseen.