Irtaimiston poisto

Irtaimiston poisto yleisesti

Vastuu
Irtaimistorekisterin ylläpidosta vastaa tulosyksikön johtaja. Koko keskuksen irtaimistorekisteristä vastaa kasvatus- ja opetustoimenjohtaja.

Inventaario
Yksikön esimies inventoi irtaimen omaisuuden määrän vähintään kerran vuodessa viimeistään hiihtolomaan mennessä.

Poistot
Esimies poistaa luettelosta kadonneet tai iän, kulumisen taikka muun syyn vuoksi käyttöarvonsa menettäneet esineet tekemällä seuraavat merkinnät irtaimistorekisteriin (MultiPrimuksen Kalustorekisteri):
* poistovuosi
* poistettavien määrä (jos kortilla on useita kappaleita ja vain osa niistä poistetaan, kannattaa tehdä kaksi korttia)
* poistohinta (sama kuin hankintahinta)
* poistopäivämäärä (esimerkiksi 31.12.2007)
* poiston syy (rikki, kadonnut, tarpeeton, alle luettelohinnan)
* poistotapa (hävitetty, kadonnut)

Myynti
Irtaimiston myynnistä on erilliset ohjeet hallinnon käsikirjassa. Kaupungin omaisuutta ei ole lupa luovuttaa ulkopuolisille muulla tavalla.

Poisto ryhmästä
Mikäli samalla kortilla on esimerkiksi kolme pianoa ja vain yksi poistetaan, kopioidaan kortti ja alkuperäiselle kortille jätetään jäljelle jäävät pianot ja toiselle kortille sijoitetaan poistettava piano. Hankintahinta jaetaan korteille lukumäärän mukaan.

Käyttökelvoton irtaimisto
Käyttökelvoton poistettu irtaimisto hävitetään mahdollisimman nopeasti jätteiden lajitteluohjeiden mukaisesti. Sitä ei saa varastoida.

Käyttökelpoinen irtaimisto
Mikäli esineellä näyttäisi olevan vielä käyttöarvoa, sitä tarjotaan sähköpostilla siirtona kaupungin muille yksiköille korvauksetta. Mikäli se ei niillekään kelpaa, voidaan esine kasvatus- ja opetustoimen johtajan päätöksellä myydä.

Siirto
Kun esine poistetaan yksiköstä toiseen kaupungin yksikköön, on kyseessä siirto. Siitä on hallinnon käsikirjassa oma ohjeistus.

Varastointi
Mikäli irtaimistoa varastoidaan, sitä ei merkitä poistetuksi, vaan se jää irtaimistorekisteriin ja sen sijoituspaikaksi merkitään varasto. Varastointiin pitää olla hyvä syy, esimerkiksi tiedossa oleva käyttötarve lähitulevaisuudessa.

Poistetun kortin arkistointi
Poistetun irtaimiston rekisterikortti arkistoidaan yksinkertaisesti rastittamalla vain Arkistoitu-ruutu välittämästi poistomerkintöjen jälkeen.

Poistopäätös
Kasvatus- ja opetustoimen johtaja tulostaa MultiPrimuksesta koko keskuksen poistoluettelon maaliskuun alussa ja tekee yhteisen tai yksikkökohtaisen poistopäätöksen. Tarvittaessa poistopäätöksiä voidaan tehdä pitkin vuotta.