Opetuksen ja kasvatuksen tavoitteita tukeva muu toiminta Ulvilan kaupungin perusopetuksessa

Kouluruokailussa pyritään rauhalliseen ja miellyttävään sekä ruokaa arvostavaan ruokailuhetkeen huomioiden oppilaiden erityistarpeet. Opettajat yhteistyössä koulun muiden toimijoiden kanssa huolehtivat ruokailutilanteissa ruoka-, terveys- ja tapakasvatuksesta sekä korostavat kestävään elämäntapaan liittyviä tavoitteita. Kouluruokailun toimintakulttuuria arvioidaan ja kehitetään yhdessä oppilaiden, huoltajien ja ruokapalvelusta vastaavan tahon kanssa.

Oppilaita kannustetaan toiminnallisuuteen ja liikkumiseen koulupäivän aikana. Oppilaat osallistuvat liikkumaan aktivoivien toimintamuotojen ja välituntialueiden kehittämiseen. Välituntien aikana tapahtuvaa omaehtoista liikkumista tuetaan eri tavoin. Koulussa voi mm. toimia välituntiliikuttajina oppilaita, jotka ovat saaneet välituntiliikunnan ohjaamiseen liittyvää koulutusta. Välituntiliikuttajat järjestävät muille oppilaille liikunnallista toimintaa välitunneilla.

Vanhempia kannustetaan edistämään lapsen koulumatkaliikuntaa.

Koulukuljetusohjeet löytyvät Ulvilan kaupungin verkkosivustolta. ( linkki)

Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan kerhotoiminnan järjestäminen sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin