Laaja-alaiset osaamisalueet
Elämänkatsomustiedon opetuksessa korostuvat laaja-alaiset osaamisalueet L1, L2, L3, L7
Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)
Oppilaiden omat kokemukset, havainnot ja kysymykset toimivat lähtökohtana työskentelylle ja keskustelulle. Ihmettelylle, oivaltamiselle, uuden löytämiselle ja keksimiselle, mielikuvitukselle sekä oppimisen ilolle annetaan tilaa. Oppilaita kannustetaan kysymään ja kuuntelemaan, tekemään tarkkoja havaintoja ja tuottamaan ja kehittämään yhdessä ideoita ja esittämään työnsä tuloksia. Keskustelun ja tehtävien avulla viritetään uteliaisuutta ja kiinnostusta ympäröivän maailman ilmiöitä kohtaan. Oppilaita rohkaistaan myös kyseenalaistamaan havaitsemiaan asioita ja huomaamaan, että tieto voi olla joskus ristiriitaista ja epäselvää.
Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2)
Oppilaita rohkaistaan ja ohjataan myönteiseen vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön. Oppilaita ohjataan arvostamaan oman perheensä ja yhteisönsä sekä muiden perinteitä ja tapoja. Koulutyössä tutustutaan läheiseen kulttuuriympäristöön sekä sen kulttuuriseen monimuotoisuuteen. Oppilaille avataan mahdollisuuksia tutustua kulttuuriperintöön sekä taiteeseen ja muuhun kulttuuritarjontaan ja saada kokemuksia myös kansainvälisyydestä. Tärkeätä on pohtia yhdessä, miten omaan ympäristöön ja sen kulttuuriin voi vaikuttaa. Oppilaat oppivat tuntemaan Lapsen oikeuksien sopimuksen pääperiaatteet ja pohtivat, mitä ne tarkoittavat heidän elämässään ja toiminnassaan.
Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3)
Yhteisten pelisääntöjen, hyvien tapojen sekä kannustavan palautteen merkitys korostuu. Oppilaita ohjataan hahmottamaan aikaan ja paikkaan liittyviä käsitteitä ja niiden käytännön merkitystä. He harjoittelevat omien tunteiden tunnistamista ja ilmaisemista ja esimerkiksi leikkien ja draaman avulla kehittävät tunnetaitojaan. Oppilaita ohjataan miettimään, mitä ympäristön huomioon ottaminen tarkoittaa ihmisten valinnoissa ja mitä se merkitsee omassa toiminnassa.
Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7)
Oppilaiden kanssa keskustellaan, mitä oikeudenmukaisuus, yhdenvertaisuus ja vastavuoroisuus merkitsevät. Omien kokemusten kautta oppilaat tutustuvat ihmisten yhteiselämän sääntöihin ja toteutumiseen käytännössä. Oppilaiden kanssa pohditaan, mitä heille merkitsee oikeudenmukainen ja kestävä tulevaisuus omassa maassa ja maailmassa ja mitä he voivat itse tehdä sen puolesta.