Opeka-kyselyn tuloksia

Lokakuun aikana Ulvilassa osallistuttiin Opeka-kyselyyn. Vastauksia saatiin 55 opettajalta. Niiden joukosta nousi esiin seuraavia asioita:
  1. Opettajien asenne on positiivinen ja he haluaisivat käyttää opetusteknologiaa enemmän. Toisaalta, opettajat olivat myös sitä mieltä, että jatkuva uuden teknologian tuominen uuvuttaa. Tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että koulutusta ja tukea pitäisi kohdentaa ennen kaikkea siihen, että jo olemassa olevia laitteita, sovelluksia ja sähköisiä alustoja osattaisiin paremmin hyödyntää.
  2. Verrattuna vuoden 2013 tuloksiin useampi oli sitä mieltä, että Työyhteisön ilmapiiri on myönteinen uusien asioiden kokeilemiseen opetuksessa. Suunta on siis oikea!
  3. Toinen selkeä parannus vuoteen 2013 oli se, että nyt kaikissa kouluissa on käytössä langaton verkko, johon voivat liittyä myös oppilaat ja vierailija.
  4. Vain hieman yli puolet vastaajista oli sitä mieltä, että heidän käytössään oleva teknologia toimi hyvin yhteen. Vastauksista ei ikävä kyllä näy, mitä tällä tarkoitetaan. Ongelmia on ainakin silloin, kun yritetään käyttää O365-sovelluksia yhteiskäytössä olevien iPadien kanssa. Henkilökohtaiseen käyttöö tarkoitetut iPadit vaativat tarkkuutta kirjautumisen ja erityisesti uloskirjautumisen kanssa. Lisäksi vanhemmilla laitteilla O365:n käyttö ei onnistu sovelluksissa eikä selaimessa. Tämä ongelma toivottavasti poistuu hiljalleen sitä mukaa, kuin kouluille saadaan kannettavia tietokoneita oppilaskäyttöön.
  5. Vastausten perusteella Ulvilassa hyödynnetään sähköistä portfoliota keskimääräistä selvästi vähemmän. Sähköiseen portfolioon yksi hyvä vaihtoehto on Peda.netin omaan tilaan kerättävä kasvun kansio.
  6. Keskimääräistä heikommin Ulvilassa arvioitiin myös omaa osaamista suhteessa opetussuunnitelman tavoitteisiin