PLM tiedote 6 - Muuttotyö

Terve

Miten muuttokorvauksista on Ulvilassa sovittu?

Muuttoa ei voida mitenkään katsoa opettajien normaaliin tehtäviin kuuluviksi, eikä sitä voida vaatia tehtäväksi esim. opettajan YT-ajalla. Muutto – olkoonkin kyse ”vain oman luokan muuttamisesta” on selvästi erikseen korvattava työtehtävä. Varsinkaan nyt mm. lomautusten takia, ei YT tms. aikaa ole edes käytettävissä muuttoihin vaikka muutto kuuluisi opettajan YT aikaan sisältyviin työtehtäviin (joihin se ei kuulu). Joten siitä pitäisi joko maksaa vapaaehtoisesti muuttoa tekevälle/avustavalle opettajalle tai teetättää se kokonaisuudessaan muuttofirmoilla tai kaupungin sisäisinä toimina.

Kaupunkimme on näemmä teettänyt opettajilla korvauksetta säännönmukaisesti tehtäviä, jotka eivät opettajille, ainakaan ilman erillisiä korvauksia kuulu. Vaikka korvausta tarjottaisiin, opettajalla pitää olla myös oikeus kieltäytyä muuttotehtävästä, jolloin se teetetään ulkopuolisilla tai kaupungin sisäisinä toimina. Näistä asioista olisi pitänyt neuvotella aina ennen muuttoa. Miksi ei olla neuvoteltu? EN tiedä, mutta laitoin asiasta viestiä eteenpäin.

Olen tänään pyytänyt neuvottelua, jossa ehdotan, että meillä otettaisiin käyttöön (Rauman tapaan) korvaus, joka olisi 25€/h ja kuhunkin muuttoon (muutto väistötilaan, muutto takaisin = 2 muuttoa) varattaisiin 6h/opettaja/suunta. Mikäli havaitaan, että muuttoihin kuluu enemmän kuin 6 h per suunta, lisätuntien korvauksesta neuvoteltaisiin samalla tuntipalkkiolla. Vastausta neuvottelupyyntöön en ole vielä saanut.

Lainaus opettajan työsuhdeoppaasta (pdf):

"Esimerkki: Muuttotyö

Koulutyötä ollaan aloittamassa uudessa koulu­kiinteistössä ja opettaja määrätään osallistumaan muuttotöihin iltaisin ja viikonloppuisin.

Opettaja ei ole velvollinen tekemään koulus­sa tapahtuvia muuttotöitä, joten tehtävästä voi kieltäytyä. Mikäli opettaja haluaa niitä kuitenkin tehdä, tulee tehtävistä ja niiden korvauksesta so­pia ennen töiden aloittamista työnantajan kans­sa erikseen tehtävällä sopimuksella."


Kesää odotellen - Ilkka Blomqvist JUKO ULVILA PLM

Kommentit

(muokattu)
Valitettavasti neuvottelupyyntö ei tuottanut toivottua tulosta. Erillistä korvausta ei luvattu maksaa, mutta henkilöstöpäällikkö Anne-Riitta Tuominen kertoi suullisesti, että muuttoa tekeville yhteisölle annettaisiin pientä TYHY-rahaa muuton jälkeen tapahtuvaan yhteisön yhteiseen, hyvinvointia tukevaan toimintaan. Paperilla ei tätäkään vielä ole.

Pahoittelen, ettei muuta ole tällä hetkellä luvassa. Taloudellinen tilanne on toki Ulvilassa todella tiukka. Onko tämä sitten tasapuolinen tapa osallistua talkoisiin, sitä voidaan olla montaa mieltä. Toivottavasti muutot saadaan tehtyä työaikana.


Kaikesta huolimatta - nautitaan kesästä

Ilkka

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin