ESKARISTA KOULUUN

Siirtymävaihe esiopetuksesta kouluun

Yhteistyö siirtymävaiheessa esiopetuksesta kouluun Ulvilan kaupungin
päiväkodeissa sekä yksityisissä Kettulan päiväkodeissa

Ekaluokkaa edeltävänä syksynä käydään läpi tukea tarvitsevien tulevien ekaluokkalaisten määrää Ulvilassa. Tavoitteena on löytää tulevalle ekaluokkalaiselle paras mahdollinen koulupolku, riittävällä tuella ja lapsen yksilölliset tarpeet huomioiden. 
Nivelvaiheen suunnittelu alkaa esiopetuksen KVEOn ja alakoulujen kasvun ja oppimisen tuen koordinaatoorin yhteistyöllä, jolloin kartoitetaan tehostettua ja erityistä tukea saavat esioppilaat ja heidän lähikoulunsa, tuen jatkumisen suunnittelemiseksi.

Tammikuussa
Varhaiskasvatuksen erityisopettajat (=VEO) kartoittavat huomattavaa tukea tarvitsevat
koulutulokkaat.
Huoltajien kanssa mietitään lapsen koulukäynnin aloitusaikaa ja –paikkaa.
-> KVEO (=konsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja), kasvun ja oppimisen tuen koordinaattori ja koulun erityisopettajat pitävät palaverin
huomattavaa tukea tarvitsevista koulutulokkaista. KVEO kutsuu koolle.
-> Tieto rehtoreille koulun erityisopettajan kautta -> mietitään lasten koulunkäynnin alkamisen
ajankohta ja -paikka

Kuraattorit aloittavat tiiviimmän yhteistyön koulutulokkaiden kanssa, vierailut
esiopetusryhmissä jatkuen koko kevään.

Helmikuussa
Kouluun ilmoittautuminen.
Rehtorit-kuraattorit -konsultaatio koulutulokkaista.

Maalis-huhtikuussa
Maaliskuussa kouluissa suunnitellaan rehtorin johdolla tulevan lukuvuoden opetusryhmät sekä tuen toteuttaminen.
Opetusryhmien muodostamisessa kuullaan esiopettajia.

Huhtikuussa tulevien ensimmäisten luokkien opettajat, luokanopettajat, erityisopettajat ja/tai
koulunkäynninohjaajat tutustuvat koulutulokkaisiin päiväkodeissa sekä keskustelevat
esiopettajien kanssa. Päiväkodin henkilökunta toimii kutsujana.
Rehtorit mahdollistavat koulujen lukujärjestykseen palkkitunnit, jotta yhteiset tunnit
esiopetuksen ja koulun välillä onnistuvat.

Tiivis yhteistyö varhaiskasvatuksen ja koulun erityisopettajien välillä tehostetun ja erityisen
tuen oppilaiden asioissa.

Koulun edustajat + muut monialaiset/moniammatilliset toimijat osallistuvat tarvittaessa leops-keskusteluun, jossa keskustellaan lapsen tuen tarpeista/koulunaloituspaikasta (jatkuu koulun
aloitukseen saakka).

Järjestetään alueelliset eskarikahvilat, joissa keskustellaan koulun aloittamiseen liittyvistä asioista huoltajien kanssa.

Toukokuussa
Toukokuun alussa on tulevien ekaluokkalaisten tutustumispäivä kouluun. 
Tulevien ekaluokkalaisten tutustuessa kouluun järjestetään huoltajille info-tilaisuus.

Esioppilaiden asiakirjat siirtyvät Wilman kautta kouluun. Mahdolliset asiantuntijalausunnot
toimitetaan kouluun suljetussa kirjekuoressa tai siirtopalaverin yhteydessä.

Elo-syyskuussa
Opettaja konsultoi tarvittaessa lasten tai ryhmäjakoon liittyvissä asioissa esiopetuksen
henkilökuntaa ja kuraattoria. Huomioitava, että opiskeluhuollon asioissa tarvitaan huoltajan
lupa, oppimisen tuen asioissa lupaa ei tarvita.

Loka-marraskuussa
Esiopettajat vierailevat koulujen ensimmäisissä luokissa mahdollisuuksien/tarpeen mukaan.
Ensimmäisen luokan opettaja kutsuu.
Ensimmäisen luokan ja esioppilaiden yhteinen tapahtuma, luokan opettaja kutsuu yhteiseen
suunnitteluun.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä