Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma

TOIMINTASUUNNITELMA

Ulvilan kaupungin opetustoimen KOLA –hanke

Avustuksen käyttöaika 1.4.2015 – 31.12.2016

Hankekoordinaattori 1.8.2015 – 30.6.2016

Esi- ja perusopetuksen toimintakulttuurin kehittäminen vastaamaan tulevaisuuden vaatimuksia

KOLA

Kohdennettua ohjausta lapsen arkeen

Hankekoordinaattorina Pirttiniemi Leena


Hankkeen sisältö

Valtion erityisavustusta voidaan käyttää esi- ja perusopetuksen sisällöllisten ja pedagogisten ratkaisujen kehittämiseen, liittyen oppimaan oppimisen vahvistamiseen, oppimismotivaation kasvattamiseen ja koulupudokkuuden ehkäisemiseen.

Valtionavustusta voidaan käyttää:

- eheyttävien ja motivoivien oppimiskokonaisuuksien suunnitteluun ja järjestämiseen, joissa korostuu oppimaan oppiminen
- kehitystoimiin, joissa esiopetuksessa ennaltaehkäistään oppimisvaikeuksia
- ohjauksen vahvistaminen koulupudokuuden ehkäisemiseksi

Hankkeen rahoitus

Valtiolta 50 900 € + opetuksen järjestäjä osoittaa toimiin omarahoitusosuuden, joka on 30 % kokonaiskustannuksista.

Hankeaikataulu

Avustuksen käyttöaika 1.4.2015 – 31.12.2016

Hankekoordinaattorin työsuhde 1.8.2015 – 30.6.2016

Raportointi rahoituksen käytöstä 31.1.2017 mennessä


Hankkeessa mukana Ulvilan kaupungin lapset ja perheet esikoululaisista kuutosluokkalaisiin. Painopiste on eskari- ja ekaluokkalaisissa.

Toimintasuunnitelma elokuu 2015

Tiedotusta KOLA-hankkeesta

-sivut Peda.netissä ja Facebookissa

-hankeinfo rehtoreille 6.8. ja päiväkodinjohtajille 12.8.

-kohdennettua tiedotusta eskariopettajille ja alkuopettajille sähköpostilla

- kouluilla ja päiväkodeissa vierailut

-vanhemmille tietoa hankkeesta ja sen käyttömahdollisuuksista rehtoreiden ja opettajien kautta

- koordinaattori mahdollisuuksien mukaan eskareiden ja ekaluokkalaisten vanhempainilloissa kertomassa hankkeesta

-koulutoimenjohtaja, varhaiskasvatuskoordinaattori, rehtorit, opettajat jne. tuovat hanketta esille

-lehtijuttu Ulvilan Seutuun

-opetus- ja kasvatuslautakunnassa hanke-esittely 18.8.


Jalkautuminen esikouluun ja alkuopetukseen (unohtamatta isompiakaan oppilaita)

-tukena, turvana ja apuna ekaluokkalaisille ja esikoululaisille (koordinaattori konkreettisesti mukana lapsen koulupäivässä) tarpeen ja kysynnän mukaan. Hän kehittää yhdessä lapsen ja hänen kanssaan työtätekevien aikuisten kanssa toimintamalleja, jotka auttavat lasta kouluarjessa. Tiivistä yhteistyötä perheiden kanssa (päivittäiset puhelut).

- kuraattoreilta ja eskariopettajilta saatavien tietojen mukaan eri yksiköihin (aloitus Vanhankylän koulusta ti 11.8.)

- hankkeen ja itseni tutuksi tekemistä joka yksikössä ja painottuen lasten tarpeiden mukaan

-esikoulussa jo hyväksi havaittujen toimintamallien jatkamisen auttaminen/varmistaminen kouluun siirryttäessä

Perheille vertaistukiryhmiä

-yksi joka yksikköön (eskarit ja koulut)

- ryhmä muodostuu kunkin yksikön lasten ja perheiden sen hetkisiin tarpeisiin (aiheet nousevat sekä vanhemmilta että henkilökunnalta)

Lapset puheeksi –koulutus

- pitäjinä Minna Heikkilä ja Outi Lehmus-Harju

- koulutus syksy -05 Olavin, Vanhankylän, Suosmeren ja Friitalan esiopettajille, ekaluokan opettajille, terveydenhoitajille, kuraattoreille ja kevät-05 koulutus pikkukouluille (Kaasmarkku, Koski ja Harjunpää)

- koulutusta on kolme puolipäivää

to 27.8. , ti 1.9. ja ke 30.9. klo 8.00-11.30 ja klo 12.30-16

  1. FK,VK 2. VK,FK 3. FK,VK)

- lapset puheeksi -toiminta otetaan aktiiviseen käyttöön lasten arkeen

- käyttöönotossa koordinaattori aktiivisesti apuna ja tukena tasapuolisesti eri yksiköissä. Kuitenkin painopiste määräytyy aina tarpeen mukaan.

ART-ryhmät

-4 ryhmää lapsille (syksyllä 2 ja keväällä 2) ja ryhmässä noin 6 lasta

- tavoitteena/haaveena myös perhe-ART:n aloittaminen, jos siihen koulutus järjestyy

- ART-ryhmät kootaan kaikista Ulvilan alakoululaisista lapsen yksilöllisten tarpeiden ja tilanteiden mukaan. Ajatuksena koota Olavin koulusta tarvittaessa oma ryhmä

- ryhmiä isoille ja pienille

- ryhmävetäjinä Koski Maarit ja KOLA -koordinaattori

- kokoontumispaikkana Koivupirtin yläkerta

Toiminnalliset vanhempainillat selviytymispeli-iltana 5-6 luokkalaisille

-yhteistyöprojekti POIS SYRJÄSTÄ-hankkeen kanssa

Tietopaketti toiminnallisista vanhempainilloista, jotka järjestetään KOLA –hankkeen ja POIS SYRJÄSTÄ –hankkeen yhteistyönä kaikille Ulvilan 5-6 luokkalaisille.

Mukana Nieminen Riitta, Koski Maarit, Pirttiniemi, terveydenhoitaja ja erityisopettaja. Illan vetovastuu on meillä. Huolehdimme kaiken (paitsi syömisen). Tulemme kertomaan illasta opettajille etukäteen (viikoilla 41-42) ja huolehdimme kutsut koteihin. Tarvitsemme kouluilta luokkatilat kahdelle ryhmälle ja lisäksi toiminnoille 6 erillistä tilaa.

Luokanopettajalla vain seurantarooli ja iltapalanlaitto J. Toivomme lämpimästi, että häntä avustaisi rehtori. Olisi loistavaa, jos oppilaat voisivat osallistua vaikkapa leipomalla sämpylät päivällä….

Oppilaille ilta klo 18-20.30 on kouluaikaa. Koulukohtaisesti tunnit korvataan oppilaille vapaana.

Illan kulku:

  • illan toiminnasta kertominen vanhemmille ja oppilaille omissa luokissaan
  • ryhmiin jako
  • toimintarastien (6) suorittaminen ryhmässä (ryhmässä lapsia ja vanhempia, mutta ei sakkia samasta perheestä) . Rasteilla toimintaa, pähkäilyä ja keskustelua.
  • lopuksi palataan alkuryhmiin (lapset ja aikuiset) syödään iltapalaa ja käymme loppukeskustelut
  • jokainen täyttää palautelomakkeen
  • jokainen laatii omasta lapsestaan/vanhemmastaan kehukirjeen täyttämällä kirjeen aukkokohdat (nämä kirjeet annetaan vasta kotona)
  • opettajat saavat jatkotyöstöohjeiston, jota toivomme käytettävän sopivassa ajankohdassa

ILLAT OVAT OLLEET HUIPPUSUOSITTUJA JA ME VOIMME OLLA ONNELLISIA, ETTÄ SAAMME NÄMÄ ILLAT MYÖS ULVILAAN!

ESILLE NOSTETAAN HANKALIAKIN ASIOITA, JOITA ON LEPPOISTA YHDESSÄ PÄHKÄILLÄ.

Iltojen aikataulut:

Koski 5-6lk to 5.11.2015

Kaasmarkku 5-6lk ti 17.11.

Suosmeri 5-6lk ke 18.11.

Harjunpää 5-6lk ke 2.12.

Vanhakylä 5A ke 20.1.2016

Vanhakylä 5B to 21.1.

Vanhakylä 5C ke 3.2.

Friitala 5A ti 16.2.

Friitala 5B ke 17.2.

Friitala 5C to 18.2.

Vanhakylä 6A ke 2.3.

Vanhakylä 6B to 3.3.

Friitala 6A ti 15.3.

Friitala 6B ke 16.3.

Friitala 6C to 17.3. klo 18-20.30


MITÄ?

Tavoitteet

MITEN?

Keinot

MILLOIN?

Aikataulu

KUKA?

Vastuuhenkilöt

Mikä on tärkein tavoite?

Parantaa lapsen arkea antamalla heti huolen herättyä konkreettista apua ja tukea lapselle, perheelle ja hänen kanssaan toimiville aikuisille.

Mitä halutaan

saada aikaan?

Lapselle iloa arkeen ja innostusta oppimiseen.

Perheille ja lapsen kanssa toimiville aikuisille konkreettisia työkaluja lapsen kanssa elämiseen.

Konkreettiset toimenpiteet

– miten tavoitteisiin päästään

minkä askeleen ja vaiheen kautta päästään perille

- mitä tulee tehdä ensimmäiseksi

- hyvää tiivistä yhteistyötä eskariopettajien, opettajien ja perheiden kanssa

-ensimmäiseksi kuuntelen lasten kanssa jo toimineita henkilöitä ja sen mukaan jalkaudun ekaluokkiin ja eskariin

- lapset puheeksi –koulutus opetushenkilöstölle 0-1lk, kuraattoreille ja terveydenhoitajille

-perheille vertaistukiryhmiä

-ART –ryhmät

-toiminnalliset vanhempainillat 5-6 lk

Jokaiselle toimenpiteelle aikajana siitä, milloin toiminta on ajankohtainen.

Missä

aikataulussa on hyvä edetä?

-hankkeen esille tuomista päättäjille, toimijoille ja perheille (tietoa KOLA:sta koteihin PedaNet, Face ) Varhaiskasvatuspalaveriin ke 12.8. ja rehtorikokoukseen to 6.8. KOLA hanke-esittely

-lehtijuttu Ulvilan seutuun 20.8.2015

-täsmätietoa ekaluokan opettajille kasvotusten ja tsemppikirjeitä sähköpostiin pitkin vuotta

- jalkautuminen heti kaikkiin kouluihin 11.8. aloittaen Vanhastakylästä

-opetus- ja kasvatuslautakunnassa hanke-esittely 18.8.

- vierailut kaikissa esikouluissa ja alakouluissa

- lapset puheeksi-koulutus alkaa viikolla 35

- ART-ryhmät alkaa viikolla 36

-toiminnalliset vanhempainillat 5-6 lk alkaa viikolla 45 (syksyllä pikkukoulut ja keväällä Vanhakylä ja Friitala)

-vertaistukiryhmät yksiköistä nousseiden teemojen pohjalta kouluille syksyllä ja eskariyksiköihin keväällä

Avainhenkilöt, joita

tarvitaan asian eteenpäin viemiseen tai

kenen kanssa pitää keskustella tms.

-hankekoordinaattori Leena ja kasvatusohjaaja Maarit Koski

-varhaiskasvatuskoordinaattori

ja koulutoimenjohtaja

- päiväkodinjohtajat ja rehtorit

-eskariopettajat ja opettajat

-kaikki lapsen kanssa työtätekevät eri tahot esim. kuraattorit, terveydenhoitajat jne.

-perheet ja ennen kaikkea lapset itse

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä