Työ opettajana

Työ opettajana
Erika Honkonen

Päivi Minkkinen on opettaja ja kolmen lapsen äiti. Hän työskentelee kankaisten kyläkoulussa jo kahdeksattatoista vuotta ja opettaa 3-4 luokkaa. Päivi on taitava musiikinopettaja ja hän osaa soittaa esimerkiksi pianoa, nokkahuilua ja kitaraa.

Mikä toiveammattisi oli lapsena?
-Toisella luokalla olin sanonut opettajalle, että haluaisin olla lastenhoitaja. En itse muistanut sitä mutta opettajani kertoi sen minulle, sillä hän työskenteli myöhemmin työkaverinani.

Miten päädyit opettajaksi?
-Lukion jälkeen en tiennyt mihin lähden, mutta aikuiset kehottivat minulle opettajan työtä. Eräänä päivänä toivakasta soitettiin minulle, että sinne tarvittaisiin opettajaa, joka osaisi opettaa musiikkia. Menin kokeilemaan ja mukavaa oli, koska tässä sitä nyt ollaan.

Mikä on mukavinta työssäsi?
-Kaikki lapset sillä he ovat aitoja.

Onko sinulla lempikouluainetta, jota opetat, miksi pidät siitä?
-Kuvaamataito, koska oppilaat saavat aikaan niin hienoja töitä. Kuvaamataidon tunti on kuin taikatemppu. Opettajana minä keksin aiheen ja lapset taikovat sen paperille kukin omalla tyylillään.

Oletko viihtynyt uudessa koulussa ja onko muutos ollut sinulle suuri?
-Olen viihtynyt uudessa koulussa erittäin hyvin. Muutos on ollut minulle suuri, mutta parempaan suuntaan. Isommista ja valoisammista tiloista tulee minulle vapautta ja rauhaa.