Viikko 44

Matka jatkui toisen asemaan menemistä harjoitellen ja syksystä sekä tulevasta talvesta iloiten. Kirjainmatkalla tutustuttiin uuteen kirjaimeen U ja tehtiin ukkospilviaskartelut tarinan, äänteiden ja riimittelyjen kera. Meillä oli myös sadutusviikko ja mikä mahtava Halloween-tarina siitä syntyikään! Wau! Englannissa kerrattiin värejä ja numeroita. Ympässä otettiin haltuun käsitettä kartta sekä leikittiin aarteen piilottamista luokassa. Uskonnossa srk:n Eija kävi meitä moikkaamassa pyhäinpäivä-teemalla ja treenasimme virsikirjan käyttämistä. Musiikissa treenasimme kuppilaulua kertakäyttömukeilla rytmitellen sekä liikutimme kroppaamme Haamujengin tahdissa. Ennätettiin leikkiä myös Kuka puuttuu -leikkiä. Kädentaidoissa jatkoimme upeiden pöllöpehmojen työstämistä. Torstain liikuntatunnilla leikittiin. Vähän meni myös keskustelun puolelle, kun kaveriasioita selvitettiin ja sitten ope kertasi yhteisten sopimusten ja sääntöjen merkitystä. Todettiin, että 1) en saa satuttaa toista sanoin enkä teoin 2) kukaan ei saa satuttaa minua sanoin eikä teoin 3) emme kosta vaan selvitämme riidat puhuen 4) jos selvittely ei onnistu, aikuinen auttaa. Sen verran oli vauhtia kaveriasioissa ollut, jotta päätettiin jättää metsäpuuhat perjantaiksi jäähylle. Tiistaina touhuttiin tutusti Päivin kanssa ja Minna-open tunnetaitotunnilla harjoittelimme pettymysten käsittelyä. Erikoispuuhina tällä viikolla saatiin hymyillä koulukuvauksessa ja viikko päättyi hassutellen naamiaisteemalla. Olipahan meillä luokassa mahtavan näköistä jengiä!