Viikko 43

Matka jatkui syysloman jälkeen voimia keränneenä. Tällä viikolla treenattiin ystävällisesti tervehtimistä ja tehtiin luottamusharjoituksia. Kirjainmatkalla oli vuorossa S niin kuin sisilisko. Jälleen kerrattiin hyvän kirjoitusasennon ja kynäotteen merkitystä. Numeromatkalla treenattiin lukua 3 ja tehtiin erilaisia hahmottamisharjoituksia Logico-pelillä. Englannissa harjoiteltiin joka päivä värejä ja numeroita. Ympässä maatilan eläinlapset vanhempineen tulivat käsitteinä tutuiksi. Uskonnossa srk:n Eija kävi meitä moikkaamassa ja juttelemassa YK:n päivän asioista. Oli mielenkiintoista! Musiikissa kertasimme "Juoksee metsähiiroset" -laulua sekä harjoittelimme rytmikoneen käyttämistä. Opimme myös italian-kielisiä sanoja, kuten piano ja Forte. Kädentaidoissa työstimme upeita pöllöpehmoja ommellen. Torstain liikuntatunnilla jatkettiin suunnistuspuuhia ja tehtiin "törppö"-suunnistusta ilmansuuntaleikin avulla. Päivin kanssa puolestaan kerhoiltiin ja evästettiin tiistaina ja torstaina meillä kävi vieraita Valterin oppimis- ja ohjauskeskuksesta. Perjantaina muistimme yllätyksellä Irma-siivoojaamme ja Minna-open tunnetaitotunnilla harjoittelimme luottamuksellista toimintaa. Katariina haastatteli meitä syyskuulumisten merkeissä; lisäksi leikittiin joka päivä ja tabletillakin ennätettiin treenata.