Viikko 41
Vietimme Mono-viikkoa "Liiku leikkien - leiki liikkuen" -teemalla koko koulun voimin.
Toiminnallista touhua tiistaina KesLin Jyrki liikutti meitä monenlaisin pelein ja puuhin. Nostimme mm. kahvakuulan ylös kuulan kahvaan liitettyjen narujen avulla ja yhteistuumin naruista vedellen kaadoimme keiloja numerojärjestyksessä. Tämä vaati yhteistyötä ja onnistui hienosti. Kuljimme myös metsässä sokkoradalla, jossa kaverin tuli sanallistaa ohjeet toiselle radan kulkemiseksi. Oli jännää kuuloaistin avulla ja kaverin ohjeisiin luottaen kulkea läpi rata, jonka varrella oli kantoja, kiviä ja puita. Lopuksi pelasimme bottleflippiä ja ristinollaa kahtena joukkueena. Tehtävänä oli onnistua heittämään muovipullo pystyyn, minkä jälkeen sai mennä ristinolla ruudukolle harkitsemaan omia siirtojaan. Eipä ollut helppoa heittää pulloa pystyyn, mutta sitäkin hauskempaa, ja lopputulos saattoi keikahtaa aivan täysin kisailun aikana. Kivaa kihinää keskiviikkona huristimme pitkin koulun pihaa polkupyörillä erilaisten esteiden ja pujottelujen taitoajossa. Ajoimme ympyrää, ylitimme rimoja, potkaisimme välillä palloakin rankkarikisassa. Yhdellä kädellä taitoajoakin sai kokeilla - ja huh, millaisia vauhteja hyppyristä saikaan! Pururadan lenkin varrelle Jyrki oli käynyt viemässä pyöräsuunnistusrasteja, mitä halukkaat kävivät myös etsimässä. Rasteilta löytyi liikennemerkkejä, joiden merkitystä yhdessä mietittiin. Tehokasta tohinaa torstaina touhuttiin tehokkaasti luokissa pulmapähkinöiden kimpussa. Välillä on hyvä haastaa tietokoneemme eli aivot oikeinkin haastaviin tehtäviin. Me työstimme matikan pulmia ja hienostihan sekin onnistui. Palauttelevia puuhia perjantaina Jyrki herätteli meitä hyppynaruhyppelyillä. Totesimme, että nehän on kaivettava matkaan jatkossakin, kun perinteiset hyppyleikit olivat niin kivoja. Tämän jälkeen pääsimme leikkimään aarteenpiilotusta geokätköilyn merkeissä. Ja wau - mitä vihjeitä saimmekaan! Ja kun hoksasimme oikean paikan, etsimme vielä kohteesta erityistä esinettä. Olipas kivaa! Päivän päätteeksi tulisteltiin kodalla ja paistettiin vaahtokarkkeja ja juotiin mehua.
Olipa kiva viikko - käy kurkkaamassa kuvia Matkan varrelta -valikosta!