Viikko 17

Matka jatkui lue ja liiku -hengessä. Kirjainmatkalla kertasimme jo harjoittelemiamme vierasperäisiä kirjaimia, kesytimme kynää, harjoittelimme näppäintaitoja tabletilla sekä työstimme C-askartelut. Lue ja liiku -kampanjamme starttasi omia kirjoja esitellen sekä höyhenhaasteeseen vastaten. Numeromatkalla työn alla oli painon mittaaminen: arvelimme, ennustimme ja tarkistimme henkarivaa'alla esineiden painoa. Lisäksi opimme, että pienikin esine voi olla painava ja päinvastoin! Englannissa tuttuja arjen rutiineja. Uskonnossa kerrattiin pääsiäisen tapahtumia sekä pohdittiin, mitä tapahtui Emmauksen tiellä. Ympässä selvisi, kuka vauvakuvien henkilöistä oli kukin. Lisäksi aloittelimme pohtimaan kasvin kasvamisen edellytyksiä ja kastelimme ahkerasti kylvöjämme. Musiikissa lauloimme "Yhdessä me osataan". Kädentaidoissa emme ennättäneet vielä aloitella quiro-soittimien työstämistä, mutta saimme oheispuuhan: roikkuköynnökset leikaten -alkuun. Liikuntapuuhina Joni-open liikkatunti tiistaina ja torstaina jalkapallotreenejä oman väen voimin. Viikon vakkaripuuhista maanantain 4H, tiistain Päivin kerho, torstain Turo-eo:n tuki ja perjantain Minna-open päivä pyörivät paikoillaan.