Viikko 11

Matka jatkui yhdessä chillaten ja kivan kaverin tavoitetta joka päivä kerraten. Kirjainmatkalla tutustuimme H-kirjaimeen tarinan, tavutuksen, rimmaavien sanojen ja kynän kesytyksen avulla. Numeromatkalla treenasimme lukujonotaitoja. Englannissa tutut rutiinit ja vaatesanastoa treenauksessa laulaen, kuunnellen ja katsellen. Uskonnossa pohdittiin, kuka määrää asioista. Lisäksi srk:n Eija kävi moikkaamassa meitä aihella toisen auttaminen. Ympässä aloitimme ihmisjaksomme ja kävimme lävitse ihmisen elämänvaiheita. Musiikissa soitettiin kannelta sekä laulettiin tuiki, tuiki tähtöstä. Kädentaidoissa jatkoimme Kalevalan lintusten työstämistä virkkaamalla; jalkojen letitystä ennättivät vauhdikkaimmat aloitella linnun ohella. Liikuntapuuhissa sujuteltiin suksilla. Viikon vakkaripuuhat: tiistain Päivin kerho, torstain tablettitunti sekä perjantai Minna-open tunnetaitotunti pyörivät paikoillaan.