Viikko 2
Tällä viikolla palattiin jälleen levänneinä ja innokkaina eskaripolulle. Tiistaina tutustuttiin Jonna-open kanssa ja pääsimme esittelemään taitojamme hänelle. Eppu-toppujen kanssa työstettiin kirjaimia omilla vartaloillamme sekä teimme yhteistä rytmirinkiä taputtaen ja laulaen. Vähän ennätimme aloitella avaruusasioitakin ja totesimme, että avaruus taitaa päättyä s-kirjaimeen! Päivin kerhossa evästettiin ja leikittiin päivän päätteksi. Keskiviikkona matkasimme kirkonkylän koulun saliin puuhaamaan monenlaisia juttuja. Iltapäivällä ennätimme rentoutua pötkötellen. Torstaina ennakoimme ensi viikon kirjainta sekä päätimme yhdessä viikon eläinhahmomme, mikä on etana. Loruttelimme ja lauloimme pienen pientä veturia sekä pääsimme lastaamaan junanvaunuihin palikoita Tia-ohjaajan ohjeistamana. Saimme itsekin antaa ohjeita toisillemme. Päivän päätteeksi Srk:n Eija touhusi kanssamme. Perjantaina jatkoimme harjoituksia Minna-open kanssa.