Viikko 13
Viikolla 13 eskarit treenasivat uutta kirjainta P. Työstimme vihkoon ihanat pingviinit ja tutustuimme kirjan P-tarinaan. Matikkamatkalla työstimme kirjan tekemättömiä tehtäviä. Ympäristömatkalla kerrattiin tovi ihmisjaksoa sekä kylvettiin kevätruohot tulevan pääsiäisen iloksi. Toki pohdimme myös taimen kasvun edellytyksiä. Musiikkipuuhissa jatkoimme Aika monta noitaa -laululla, jota leikimme ja loruttelimme. Ei ennätetty kuitenkaan harjoitella seuraavaa säkeistöä ja kaanonkin jäi odottamaan pääsiäisviikkoa. Ennätimme kuitenkin keittää rytmisoppaa rytmittelemällä taputuksin. Kuviksessa työstimme niin kauniita pajunkissatöitä maalaten. Eijan kanssa kävimme pääsiäisvaelluksella Ruuhiryhmän tiloissa keskiviikkona. Liikunnassa liu’uteltiin jäällä ja jahdattiin timantteja: tiistain lumihankiluistelu oli ihan parasta! Päivi-open kerhossa evästettiin ja leikittiin tiistaina, Aila-erityisopen kanssa treenattiin tunnetaitoja ja Minna-open kanssa puuhattiin monenlaista mukavaa perjantain iloksi.