7.6 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUEN KÄYTÄNNÖN JÄRJESTÄMINEN TERVON YHTENÄISKOULUSSA

Tervon yhtenäiskoulussa oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestäminen toteutetaan Perusopetuslain ja Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Tuen käytännön järjestämisen paikallisia toimintatapoja täsmennetään tässä luvussa.

Ennaltaehkäisevän työn ja varhaisen puuttumisen toimintamallit
Ennaltaehkäisevän työn ja varhaisen puuttumisen toimintamalleja ovat seulontatestit, arviointi- ja oppimiskeskustelut, muu yhteistyö kodin ja koulun välillä ja tarvittaessa ohjaus koulun ulkopuolisten tukipalvelujen piiriin.

Toiminta ja yhteistyö nivelvaiheissa
Nivelvaiheissa siirtopalaverit järjestetään siirryttäessä esiopetuksesta ensimmäiselle luokalle, toiselta kolmannelle luokalle sekä kuudennelta seitsemännelle luokalle.

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarpeiden suunnitelmallinen seulonta tuen järjestämiseksi
Tuen järjestämiseksi toteutetaan oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarpeiden suunnitelmallista seulontaa. Tätä varten erityisopettaja toteuttaa seulontatestejä ja koulunkäynnintuen ryhmässä tehdään tuen tarpeen arviointia.

Yhteistyö, vastuut ja työnjako opetustoimessa sekä muiden hallintokuntien kanssa
Luokanopettaja, aineenopettaja ja erityisopettaja toimivat yhteistyössä oppilaan tuen suunnittelussa. Yleisessä ja tehostetussa tuessa vastuuopettajana on luokanohjaaja ja erityisessä tuessa erityisopettaja.

Yhteistyö oppilashuollon palveluista vastaavien ja muiden tarvittavien asiantuntijoiden kanssa tuen tarpeen arvioinnissa, tuen suunnittelussa, järjestämisessä sekä käytännön toteuttamisessa
Oppilaan tuen tarpeen arvioinnissa, tuen suunnittelussa, järjestämisessä ja käytännön toteuttamisessa tehdään yhteistyötä terveydenhoitajan, kuraattorin ja muiden asiantuntijoiden kanssa.

Kotien kanssa tehtävän yhteistyön keskeiset toimintaperiaatteet oppimisen ja koulunkäynnin tuen kysymyksissä
Oppimisen tuen tarpeiden tullessa ilmi luokanopettaja/luokanohjaaja ottaa yhteyttä oppilaan huoltajiin. Kodin havaittua tuen tarpeita, huoltaja ottaa yhteyttä kouluun. Tarvittaessa oppilas ohjataan koulun ulkopuolisten tukipalvelujen piiriin.

Oppimisen ja koulunkäynnin tukeen liittyvät toimivaltuudet eri hallintopäätöksissä
Tehostettuun tukeen siirtämisestä tehdään päätös koulunkäynnintuenryhmässä moniammatillisesti. Erityiseen tukeen siirtämisen päätöksen tekee rehtori.

Yleinen tuki
Yleinen tuki tarkoittaa tukimuotoja tilanteessa, jossa oppilaalla on tilapäisiä tai lyhytaikaisia vaikeuksia oppimisessaan. Tukea annetaan heti tuen tarpeen tultua ilmi, eikä tuen aloittaminen vaadi erityisiä tutkimuksia tai päätöksiä.

Yleisen tuen muotoja ovat mm. tukiopetus, eriyttäminen eri mahdollisuuksien mukaan, osa-aikainen erityisopetus, luokan kertaus, koulunkäynnin ohjaajan käyttö, yhteistyötahojen konsultaatiot, kodin ja koulun yhteistyö, kerhotoiminta ja monet muut menetelmät sekä materiaalit, joiden kautta voidaan oppilaalle tarjota uusi tapa lähestyä opittavaa asiaa.

Yleisen tuen oppilaalle tarjottu tuki on aina kaikki “yleistä tukea” oppiaineesta riippumatta eikä siis näin ole sidoksissa tuen antajaan (luokanopettaja/aineenopettaja/erityisopettaja).

Oppilaan työskentelyn tueksi voidaan tehdä oppimissuunnitelma. Suunnitelman laatiminen ei vaadi asiantuntijalausuntoja tai hallinnollista päätöstä.

Mikäli yleinen tuki ei riitä oppilaan tukemiseksi, oppilas siirretään tehostettuun tukeen. Yleinen tuki voidaan katsoa riittämättömäksi, kun oppilaalle on tarjottu kattavasti viittä eri tukitoimea ilman tuloksia.


Henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) Tervon Yhtenäiskoulussa
Henkilökohtainen Opetuksen Järjestämistä Koskeva Suunnitelma (HOJKS) tehdään Wilmaan ja siihen kirjataan perusteissa mainitut asiat.

Erityiseen tukeen siirretyn oppilaan HOJKS:n laatimisesta ja päivittämisesti vastuussa on erityisopettaja. Oppimissuunnitelman laatimiseen ja päivittämiseen osallistuvat myös luokanohjaaja, huoltaja ja oppilas (aineenopettaja??). Oppimissuunnitelma päivitetään vähintään kaksi kertaa lukuvuodessa.  

Osa-aikainen erityisopetus
Osa-aikaisen erityisopetuksen tavoitteena on oppilaan mahdollisten oppimisesteiden (oppimisvaikeus tai muu syy) selvittäminen ja tämän perusteella oppilaan taitojen ja oppimisedellytysten (puheopetus, matematiikkaterapia) vahvistaminen yhteistyössä muun opetushenkilöstön kanssa.

YLEINEN TUKI

Yleisessä tuessa osa-aikaista erityisopetusta toteutetaan joustavasti pienemmässä ryhmässä tai samanaikaisopetuksena.

TEHOSTETTU TUKI
Tehostetussa tuessa osa-aikaista erityisopetusta toteutetaan joustavasti pienemmässä ryhmässä tai samanaikaisopetuksena.


ERITYINEN TUKI

Erityisessä tuessa osa-aikainen erityisopetus järjestetään joustavasti pienemmässä ryhmässä tai mahdollisuuksien mukaan samanaikaisopetuksena. Tämä on kirjattu oppilaan HOJKS:ssa.

Paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetään ja kuvataan tuen järjestäminen käytännössä mahdollisimman konkreettisesti alla olevissa asioissa.

 

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen käytännön järjestämiseen liittyvät keskeiset paikalliset linjaukset

  • ennaltaehkäisevän työn ja varhaisen puuttumisen toimintamallit (loppu omaksi kohdakseen)
  • toiminta ja yhteistyö nivelvaiheissa
  • oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarpeiden suunnitelmallinen seulonta tuen järjestämiseksi
  • yhteistyö, vastuut ja työnjako opetustoimessa sekä muiden hallintokuntien kanssa
  • yhteistyö oppilashuollon palveluista vastaavien ja muiden tarvittavien asiantuntijoiden kanssa tuen tarpeen arvioinnissa, tuen suunnittelussa, järjestämisessä sekä käytännön toteuttamisessa
  • kotien kanssa tehtävän yhteistyön keskeiset toimintaperiaatteet oppimisen ja koulunkäynnin tuen kysymyksissä
  • oppimisen ja koulunkäynnin tukeen liittyvät toimivaltuudet eri hallintopäätöksissä

 

Yleinen tuki

  • yleisen tuen käytännön järjestäminen
  • yhteistyö, vastuut ja työnjako eri toimijoiden kesken
  • yhteistyö oppilaan ja huoltajan kanssa

 

Tehostettu tuki

  • tehostetun tuen käytännön järjestäminen
  • pedagogisen arvion laadintaan liittyvät käytänteet
  • toimintatavat oppilaan tehostetun tuen aloittamisessa, toteuttamisessa ja päättämisessä
  • oppimissuunnitelman laadintaan, arviointiin ja tarkistamiseen liittyvät käytänteet
  • yhteistyö, vastuut ja työnjako eri toimijoiden kesken pedagogisen arvion ja oppimissuunnitelman laadinnassa, tehostetun tuen järjestämisessä sekä tuen vaikutusten seurannassa ja arvioinnissa
  • menettelytavat ja yhteistyö oppilaan ja huoltajan kanssa pedagogisen arvion ja oppimissuunnitelman laadinnassa, tehostetun tuen järjestämisessä sekä tuen vaikutusten seurannassa ja arvioinnissa

 

Erityinen tuki

  • erityisen tuen käytännön järjestäminen
  • pedagogisen selvityksen laadintaan liittyvät käytänteet
  • oppilaan ja huoltajan kuulemiseen liittyvä menettely
  • erityisen tuen päätöksen tekeminen
  • erityisen tuen päätöksen tarkistaminen
  • toimintatavat, kun erityinen tuki päätetään lopettaa ja tuki jatkuu tehostettuna tukena
  • HOJKSin laadintaan, arviointiin ja tarkistamiseen liittyvät käytänteet
  • yhteistyö, vastuut ja työnjako eri toimijoiden kesken pedagogisen selvityksen ja HOJKSin laadinnassa, erityisen tuen järjestämisessä sekä tuen vaikutusten seurannassa ja arvioinnissa
  • menettelytavat mahdollisten asiantuntijalausuntojen käytössä
  • menettelytavat ja yhteistyö oppilaan ja huoltajan kanssa pedagogisen selvityksen ja HOJKSin laadinnassa, erityisen tuen järjestämisessä sekä tuen vaikutusten seurannassa ja arvioinnissa
  • oppimäärän yksilöllistämiseen liittyvät toimintatavat osana pedagogisen selvityksen laadintaa, erityisen tuen päätöstä ja HOJKSin laatimista.
  • pidennetyn oppivelvollisuuden järjestäminen
    • lapsen ohjautuminen pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin, monialainen yhteistyö prosessissa
    • opetuksen käytännön järjestäminen
    • yhteistyö esiopetuksen ja muun varhaiskasvatuksen kanssa sekä muu yhteistyö, eri toimijoiden vastuut ja työnjako
    • yhteistyö oppilaan ja huoltajan kanssa
    • eri oppiaineiden mahdollinen yhdistäminen oppiainekokonaisuuksiksi tai jakaminen osa-alueisiin sekä niiden tarkempi kuvaus
    • tavoitteiden, sisältöjen ja menetelmien tarkempi kuvaus toiminta-alueittain

 

Perusopetuslaissa säädetyt tukimuodot

  • käytännön järjestäminen
  • yhteistyö, vastuut ja työnjako eri toimijoiden kesken
  • oppilaalle ja huoltajille tiedottamiseen ja oppilaan ja huoltajan kanssa tehtävään yhteistyöhön liittyvät toimintatavat

Opetussuunnitelmassa määritellään tulkitsemis- ja avustajapalveluihin sekä muihin opetuspalveluihin ja erityisiin apuvälineisiin liittyvät hallinnolliset käytänteet ja päätöksenteko opetuksen järjestäjän päättämällä tavalla[1].

 

[1] Perusopetuslaki 31 § 1 mom. (477/2003)