Pikku-Oravien terveiset viikko 35

Alkuviikon keskityimme leikkimään kotileikissä; olemme tehneet ruokaa, hoitaneet vauvoja, tarkistaneet mitä kotileikin hyllyiltä löytyy ja tietysti siivonneet ahkerasti omat jälkemme. Lapset ovat saaneet monta ”tassumerkkiä” ahkeruuden merkiksi ja Provaka -toiminnan mukaisesti. Siivoamisesta on annettu tassumerkkien lisäksi kehuja ja kun tassumerkkejä oli paljon, leikimme Käpyleikkiä, jossa etsimme Olli-oravalle käpykuvia. Kuvat löytyivät kaikki ja Olli oli todella iloinen saamistaan kävyistä.

Leikin lomassa palauteltiin mieliin myös sadonkorjuuaiheisia syötäviä: mustikat, puolukat, vadelmat, parsakaalit, porkkanat, kaurat ja vehnät tulivat hyvin mieleen.

Olemme ehtineet myös jumppaamaan ja se vasta olikin kivaa! Tasapainoilua temppuradalla, liukumäestä laskemista, ryömimistä ”putken” läpi, pallottelua sekä hyppimistä. Motoristen taitojen harjoittelua hauskimmillaan. Vietimme myös lelupäivää leikkien omilla leluilla sekä tutkien myös kavereiden leluja. Piirillä jokainen sai esitellä oman tai päiväkodin lelun. Mukana oli mm. kala, helmitaulu, hämähäkkimies, kirja, auto ja pupu.

Pitkästä aikaa vierailimme myös kirjastoautolla ja voi miten paljon hienoja kirjoja siellä oli. Jokainen lapsi sai lainata mieluisensa kirjan ja valikoimaan mahtui niin Ryhmä Hau Pennuista, Palomies Samista, maatilan vuodesta kuin Muumipeikostakin kertovia kirjoja.

Viikkomme kruunasi Kielinupun konsertti/lauluhetki Tammiareenalla. Lauloimme ja leikimme Kielinupun lauluja Katrin kanssa. Laulujen aiheita olivat mm. viikonpäivät, värit ja eläimet.  Nautimme konsertista ja hyvällä tuulella… vaikkakin jo hieman nälkäisinä… lähdimme paluumatkalle päiväkodille.

Hyvää viikonloppua kaikille!