Oppilaskunnan hallituksen pöytäkirjat

Oppilaskunnan hallituksen kokous ti 17.9.2019 klo 10-10.45

Esityslistalla

-Valitaan puheenjohtaja ja sihteeri sekä pöytäkirjantarkastajat. 
-Lukuvuoden 2019-2020 tavoitteet oppilaskuntatoiminnalle
-Myllykylän rakennuksille uudet nimet pienten talon ja isojen talon tilalle! Nimikisa?

Kiertäväksi puheenjohtajaksi valittiin Vilna, pöytäkirjantarkastajiksi Jade ja Evelin. Joka kokouksessa on siis tarkoitus vaihtaa vastuutehtäviä. Sihteerinä toimii ohjaava opettaja Mari. 

Keskusteltiin Myllykylän koulun talojen nimistä. Ehdotettiin, että pitäisi pyytää nimiehdotuksia koko oppilaskunnalta. Edustajat pitivät tärkeänä, että kaikkien ehdotukset saadaan kuuluviin. Ehdotettiin äänestystä oppilaskunnan hallituksessa. Esikarsintaa ja pohdintaa tehtäisiin kussakin luokassa oman hallitusedustajan keskustelun pohjalta. Koottiin taululle hyviä ehdotuksia seuraaville rakennuksille. Ehdotettiin, että luokan seinälle tai ruokalan käytävälle voisi laittaa ison paperin, johon saisi kirjoittaa rakennuksille nimiehdotuksia, jos mahtavin idea ei yleensä tule heti saman tien mieleen. 

Uusien nimien julkistus ehdotettiin tehtäväksi laulajaisissa, koska kaikki ovat silloin yhdessä koolla. Ehdotettiin, että seuraavassa kokouksessa keskustellaan luokista kerättyjen ehdotusten perusteella. Sovittiin, että hallitusedustajat kyselevät nimi-ideoita luokissaan. Seuraavassa kokouksessa kootaan yhteen. Seuraava kokous pidetään kahden viikon päästä.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 10.58. 
 

Kokous joulukuu 2018

Oppilaskunnan hallituksen kokous 17.12. klo 12.15

PÖYTÄKIRJA

Paikalla: Enna, Alisa, Jimmy, Noora R, Oskari, Emilia ja Miro

Kokouksen avasi ohjaava opettaja Suvi Jussila, joka toimi myös sihteerinä.

Aloitettin katsomalla video FSHKY:n video Lasten hyvinvointisuunnitelmasta.
Keskusteltiin aiheesta ja lähetettiin tarkentava kysymys videon lähettäneelle FSHKY:hyn.

Keskusteltiin Suvin aloitteesta luoda aamunavausten kulttuuri Myllykylän kouluun. Päätettiin kokeilla aamunavauksia kevään ajan ja päättää jatkosta syksyllä. Tammikuun oppilaskunnan hallituksen kokoukseen jokaisesta luokkahuoneesta lähetetään kaksi henkilöä tuottamaan sisältöä aamunavauksiin. Näin saadaan 4 kpl 2 henkilön tuottamaan aamunavausta. Oppilaskunnan hallitus esittää henkilökunnalle, että hekin tuottaisivat joitakin aamunavauksia kevätlukukaudelle. Aamunavaus voi olla netistä löytynyt tai itse tehty videon pätkä, luettava pieni satu tai runo, muutamalla saatesanalla varustettu laulu , ääneen luettava teksti esim ajankohtaisesta aiheesta (pääsiäinen, laskiainen, vappu jne) tms.

Kokous marraskuu 2018

Oppilaskunnan hallituksen kokous 26.11. klo 12.15

PÖYTÄKIRJA

Paikalla: Enna, Alisa, Jimmy, Noora R, Oskari, Emilia ja Miro

Kokouksen avasi ohjaava opettaja Suvi Jussila, joka toimi myös sihteerinä.

Mitä ajatuksia Halloweenin vietosta jäi?
pääasiassa onnistui hyvin
ulkoliikunta olisi ollut kiva lisä

Mitä teemapäiviä toivotaan ruokailuun?
omien eväiden päivä
Hyvien tapojen päivä
Hävikin pienennyspävä
joulu
maanviljelys (kuuluu opsiin ainakin 4 luokalla)
hedelmät ja vihannekset (2 lk ops, usein syksyllä)
Runebergin päivä
Ystävänpäivä (karkki, sydänkakku, keksit)
Kalevalanpäivä
Naistenpäivä (suklaata)
Pääsiäinen (kananmunia)
Vappu (kuohujuoma)
Eurooppa-päivä
Kiitospäivä

Mitä kansainvälisiä teemoja toivotaan ruokailuun?
Italia: pizza, pasta
Meksiko: tortilloja, burritoja (saisi itse valita täytteet)
Thaimaa: muna-riisi, puikoilla nuudeleita
Japani: sushi
Intialainen

Kokous lokakuu 2018

  • Oppilaskunnan hallituksen kokous 22.10. klo 12.15

    PÖYTÄKIRJA

    Paikalla: Enna, Alisa, Jimmy, Noora R, Oskari, Emilia ja Miro

    Kokouksen avasi ohjaava opettaja Suvi Jussila, joka toimi myös sihteerinä.

    Jatkettiin keskustelua Halloweenin vietosta. Suvi toi terveisiä opettajien kokouksesta.
    Juhla alkaa yhteisellä osuudella kolmosten luokasta klo 11.15 eli ruuan jälkeen.
    Sen jälkeen jokainen luokka voi järjestää omaa ohjelmaa, jota voivat tulla muut seuraamaan.
    Todettiin, että aikaa on 2 viikkoa.

    Mietitään, mitkä ehdotukset sopivat yhteiseen tilaisuuteen, mitkä luokkien toteutettavaksi ja mitkä eivät sovellu tämän tyyppiseen juhlaan. Näistä luokat voivat tahoillaan valita ja merkitä perään valitut, niin ettei samaa tule useampaa.

    Yhteinen:
  • elokuva,
  • pukukisa,
  • esitys tai näytelmä

    Luokien järjestämä:
  • koristelua,
  • aarteenetsintä,
  • tietovisa tai -kilpailu,
  • kasvomaalaus,
  • herkkuja,
  • kauhurata tai -tunneli,
  • askartelua,
  • myyjäiset,
  • kokeilulaatikko,
  • kummitushuone,
  • lettipiste


kokous syyskuu 2018

Oppilaskunnan hallituksen kokous 17.9. klo 12.15

PÖYTÄKIRJA

Paikalla: Enna, Alisa, Vilho, Noora R, Oskari, Emilia ja Miro

Kokouksen avasi ohjaava opettaja Suvi Jussila, joka toimi myös sihteerinä.

Suunniteltiin Halloweenin viettoa.
Todettiin, että aikaa on 7 viikkoa.

ehdotuksia:
- pelleteema -> opetkin pukeutuneet
- pukuja -> onko kaikilla? jollain tavalla olisi kiva liittyä teemaan
- punaisia ilmapalloja
- karkkia, sipsejä, pillimehuja -> kuka maksaa? kysytään vanhempainkerholta summa, jonka käytöstä oppilaat päättävät
- kuka käy ostoksilla?
- myyjäisillä tms rahaa -> kioski
- askartelua
- esim maskeja (pelle, lepakko, hirviö) -> myyntiin?
- paperilaivoja karkkiastioiksi tai sanomalehdistä
- kynsien lakkaus + lettipiste?
- kasvomaalauksia
- elokuva
- musiikkia (DJ?) ja kisoja: tanssi, limbo -> palkintoja
- Manttaalilla -> enemmän tilaa
- kuka siivoaa?

kokous elokuu 2018

Oppilaskunnan hallituksen kokous 27.8. klo 12.15

PÖYTÄKIRJA

Paikalla: Alisa, Jimmy, Noora R, Oskari, Emilia, Enna ja Miro

Kokouksen avasi ohjaava opettaja Suvi Jussila, joka toimi myös sihteerinä.

Käytiin läpi oppilaskunnan ja sen hallituksen tehtävät.
Äänestettiin hallitukselle puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja.
Käsiteltiin järjestyssääntöjä, pohdittiin lasketaanko sakset teräaseeksi-> saksista pidettävä asianmukaisesti kiinni niiden kanssa liikuttaessa, silloin sallittuja.
Miro esitti toiveen, että koulussa olisi enemmän liikuntaa. -> Suvi kertoo toiveen opettajien kokouksessa.
5 lk esitti, että oppilaskunta järjestäisi halloween ohjelmaa -> asiaa pohditaan syyskuun kokouksessa.

kokous toukokuu 2018

Oppilaskunnan hallituksen kokous 28.5. klo 10.00 PÖYTÄKIRJA

Paikalla: Vilho Syrjälä, Emilia Alarto, Siiri Nurmela, Tytti Tukia, Erika Pyykkö, Oskari Uusitalo, Mila Lindholm ja Olli Alanko

Kokouksen avasi ohjaava opettaja Suvi Jussila, joka toimi myös sihteerinä.

Keskusteltiin seuravasta lukuvuodesta ja jaettiin hallituksen jäsenille diplomit osallistumisesta hallituksen toimintaan.

1. Keskusteltiin seuraavalle lukuvuodelle siirtyvistä asioista. Oppilaskunnan hallitus kannatti uusien vaalien järjestämistä oppilaskunnan hallituksen muodostamiseksi seuraavalle lukuvuodelle, yhdysluokkien muuttumisen ja 6 lk koulusta poistumisen vuoksi. Hallitus totesi myös suunnitellun pihansiivouspäivän jääneen pitämättä ja suositti sen siirtämistä seuraavalle lukuvuodelle.

2. Oppilaskunnan hallitus koki vappupyrähdyksen ja jouluisen pajapäivän olleen onistuneita ja suosittelee niiden toteuttamista myös seuraavana lukuvuonna.

3. Oppilaskunnan hallitus ei koe tehneensä sellaisia virheitä työskentelyssään lukuvuoden aikana, joista voisi olla opiksi seuraavalle hallitukselle.

4. Oppilaskunnan hallitus koki tärkeäksi tehtäväkseen välittää oppilaiden mielipiteitä koulun aikuisten tietoon.

kokous tammikuu 2018

Oppilaskunnan hallituksen kokous 19.1. klo 10.00 PÖYTÄKIRJA

Paikalla: Vilho Syrjälä, Emilia Alarto, Peppi Rauhaniemi, Elmo Lomakka, Siiri Nurmela, Tytti Tukia, Erika Pyykkö, Oskari Uusitalo, Mila Lindholm ja Olli Alanko

Kokouksen avasi ohjaava opettaja Suvi Jussila, joka toimi myös sihteerinä.

Käytiin läpi jouluisen pajapäivän palautetta. Palaute oli pääasiassa positiivista. Ainoana negatiivisena asiana tuli ilmi, etteivät ihan kaikki olleet päässeet haluamaansa pajaan. Tämä pyritään ottamaan jatkossa huomioon pajatarjonnassa.

Käytiin läpi kouluruoka 70v -aiheista kyselyä, joka totetutetaan luokissa.

Suunniteltiin laskiaistiistain viettoa: klo 9-11, koko koulu ulkona, oppilaille toimintapisteitä, joiden ideointi jatkuu luokittain.

kokous joulukuu 2017

Oppilaskunnan hallituksen kokous 3.12. klo 9.00 PÖYTÄKIRJA

Paikalla: Vilho Syrjälä, Emilia Alarto, Peppi Rauhaniemi, Elmo Lomakka, Siiri Nurmela, Tytti Tukia, Erika Pyykkö, Oskari Uusitalo, Mila Lindholm ja Olli Alanko

Kokouksen avasi ohjaava opettaja Suvi Jussila, joka toimi myös sihteerinä.

Kommentoitiin kuraatorin pyynnöstä oppilashuoltosuunnitelmaa.

kokous marraskuu 2017

Oppilaskunnan hallituksen kokous 3.11. klo 9.00 PÖYTÄKIRJA

Paikalla: Vilho Syrjälä, Emilia Alarto, Peppi Rauhaniemi, Elmo Lomakka, Siiri Nurmela, Tytti Tukia, Erika Pyykkö, Oskari Uusitalo, Mila Lindholm ja Olli Alanko

Kokouksen avasi ohjaava opettaja Suvi Jussila, joka toimi myös sihteerinä.

Käytiin läpi luokista tulleita ideoita ja keskusteltiin ajatuksia herättävistä aloitteista:

Oppilaskunta kiinnostui tapahtuman järjestämisestä kevätkaudelle. Tähän nyhteyteen ehdotettiin myös mahdollisuutta kasvomaalaukseen.
Oppilaskunta ehdottaa biojäteseurannassa kunnostautuneelle luokalle palkkiota, esim oppilaiden itse määrittelemää kivaa tekemistä yhdelle oppitunnille.
Keskusteltiin mahdollisesta kännykkävälkästä. Ehdotettiin keskiviikon pitkää välkkää.
Ehdotettiin sisävälkkää ja lelupäivää. Päätettiin, että jokainen luokka sopii näistä itsenäisesti.
Ehdotettiin kalastusretkeä. Selvitetään onko mahdollista toteuttaa esim monialaisen oppimiskokonaisuuden yhteydessä.
Oppilaskunta ehdottaa teetarjoilua ainakin jonkun juhla-aterian yhteydessä.
3-4 lk haastaa muut luokat toteuttamaan luokan oman joulukalenterin oppilaita osallistaen.
Oppilaskunta on kiinnostunut siivouspäivän järjestämisestä keväällä.

Keskusteltiin yhteisestä jouluaiheisesta tekemisestä:
Ehdotettiin luokkien keskustelusta nousseen pajapäiväidean soveltamista joulun viettoon.
Ideoitiin mahdollisia pajoja:
-koristeiden teko ja koulun koristelu
-lahjanvaihto ja joulupukin tapaaminen
-pipareiden leipominen
-liikuntapaja

Sovittiin lopuksi, että hallituksen jäsenet kertovat kukin luokissaan lyhyesti hallituksen kokouksessa käsitellyistä asioista ja keräävät lisää ideoita pajapäivään.

kokous lokakuu 2017

Oppilaskunnan hallituksen kokous .10.2017 PÖYTÄKIRJA

Paikalla: Vilho Syrjälä, Emilia Alarto, Peppi Rauhaniemi, Elmo Lomakka, Siiri Nurmela, Tytti Tukia, Erika Pyykkö, Oskari Uusitalo, Mila Lindholm ja Olli Alanko

Kokouksen avasi ohjaava opettaja Suvi Jussila, joka toimi myös sihteerinä.

Suunniteltiin tulevan lukuvuoden ohjelmaa.

kokous syyskuu 2017

Oppilaskunnan hallituksen kokous 25.9. klo 9.00 PÖYTÄKIRJA

Paikalla: Vilho Syrjälä, Emilia Alarto, Peppi Rauhaniemi, Elmo Lomakka, Siiri Nurmela, Tytti Tukia, Erika Pyykkö, Oskari Uusitalo, Mila Lindholm ja Olli Alanko

Kokouksen avasi ohjaava opettaja Suvi Jussila.

Pohdittiin oppilaiden roolia, tehtäviä ja päätösvaltaa koulussa.

Keskusteltiin oppilaskunnan hallituksen tehtävistä.

Keskusteltiin luokkakokouksista ja niiden toiminnasta.

Valittiin suljetulla lippuäänestyksellä hallituksen puheenjohtajaksi eniten ääniä saanut Erika Pyykkö ja varapuheenjohtajaksi toiseksi eniten ääniä saanut Peppi Rauhaniemi.

Valittiin hallituksen sihteeriksi ohjaava opettaja.

Sovittiin, että jokainen yhdessä luokanopettajan kanssa hoitaa tällä viikolla aloitemahdollisuuden omaan luokkaan.