Musiikki

Musiikin muoto (rakenne)

Kappaleen muoto tarkoittaa rakennetta eli sitä, millä tavalla kappaleen erilaiset osat on järjestetty. 
Yksi osa on usein tietty melodia-aihe (ja sen variaatiot).
Esimerkiksi alkusoitto eli intro, säkeistö ja kertosäe ovat kukin kappaleen eri osia. 

Osat nimetään usein aakkosilla siinä järjestyksessä kuin ne esiintyvät. Pop-musiikissa kertosäkeistö esiintyy useimmiten toisena, B-osana, joten usein kertosäkeellä alkava kappale merkitään alkamaan B-osalla.
Esimerkiksi rap-kappaleet alkavat usein melodisella koukulla eli kertosäkeellä, joten rakenne poikkeaa aakkosjärjestyksestä. (Esim. JVG: Hehkuu) 

Rondo- eli ympyrämuoto on ollut klassisessa musiikissa hyvin suosittu. 
Siinä siis ensimmäinen osa kertautuu esim. ABACA.
Tutuin Rondo-muotoinen kappale on varmastikin Ukko Nooa, ABA. Myös Tuiki, tuiki tähtönen on ABA-muotoinen. Molemmissa lauluissa A-osa lopussa on sekä melodialtaan että sanoiltaan sama kuin ensimmäinen A. Vaikka sanat muuttuisivat, sama melodia nimettäisiin silti A-osaksi. 

Musiikin arviointikriteerejä

Miten oppiainetta musiikki arvioidaan:

Laulaminen ja soittaminen ryhmän jäsenenä:

Oppilas osallistuu yhteislauluun ja soittoon pyrkien sovittamaan osuutensa osaksi musiikillista kokonaisuutta.

Musiikin aktiivinen kuuntelu:

Oppilas kuuntelee keskittyneesti musiikkia ja esittää näkemyksiään kuulemastaan.

Musiikin merkintätapojen ymmärtäminen:

Oppilas toimii opiskeltujen musiikillisten merkintöjen mukaisesti musisoinnin yhteydessä.

Luova ilmaisu musiikissa:

Oppilas keksii omia ratkaisuja käyttäen ääntä, musiikkia, kuvaa tai muita ilmaisutapoja ja osaa tarvittaessa ohjatusti hyödyntää musiikkiteknologian tarjoamia mahdollisuuksia.

Työskentelytaidot:

Oppilas asettaa tavoitteen musiikillisen osaamisensa kehittämiseksi ja toimii tavoitteen mukaisesti yhteismusisoinnissa.

Yhteistä liikunnan kanssa:

Musiikkiliikunta:

Oppilas liikkuu musiikin mukaan ja käyttää kehoaan musiikilliseen ilmaisuun.

Play piano slow: harjoittele kosketinsoittimilla (GarageBand / kosketinsoitin)


Palauta mieleesi sävelten nimet ja asteikko!
(Suomessa B=H!, B=alennettu H)

Faded
Alan Walker very easy slow

Titanic (My Heart Will Go On)
Very easy slow

Despacito
Very easy slow

Can't Help Falling in Love
Elvis, slow easy

Let It Be
Beatles, slow, easy

Perfect
Ed Sheeran, easy slow

Yesterday
The Beatles, very easy

Ed Sheeran easy slow
Hidas melodia pianolle

Chordify: sopivat soinnut
Behm, Hei rakas
Ellinoora: Leijonakuningas
Anna puu: 2020
Jukka Poika: Kylmästä lämpimään

Harjoittele itse!

Teksti

Eläinten karnevaali, eläimet:
  1. Kukot ja kanat
  2. Villiaasit 
  3. Kilpikonnat
  4. Norsut
  5. Kengurut
  6. Akvaario
  7. Pitkäkorvaiset olennot
  8. Käki metsän syvyydessä
  9. Lintuhäkki
  10. Pianistit
  11. Fossiilit
  12. Joutsen
  13. Finaali

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä