Sairastuminen ja tunteet
Kun perheessä toinen vanhemmista sairastuu, se voi olla vaikea muutos koko perheelle. Kaikilla perheenjäsenillä voi olla tunteet pinnassa. Jos tunteille ei löydy tilaa ja paikkaa purkaa niitä, perheessä voi tulla riitoja tai lapsi/ nuori voi sulkeutua ja jättää kertomatta omia huoliaan. Vaikka tilanne on koko perheelle haastava, olisi tärkeää yrittää ymmärtää toisten perheenjäsenten reaktioita ja tunteita. Jos ymmärtää miten toinen ajattelee, on helpompi olla empaattinen ja lempeä toista kohtaan.
Tunnetaidot liittyvät kykyyn tunnistaa erilaisia tunteita. Miten ja missä kohtaa kehoa tunteet tuntuvat? Tunnetaitoihin liittyy myös kyky sietää tunnetta ja kysy säädellä tunteen voimakkuutta. Kun pystymme tunnistamaan tunteita ja säätelemään niitä, on niiden ilmaiseminen mahdollista myös muille. Näin me voimme ymmärtää mikä tunne ohjaa omaa käytöstä, mutta myös sitä mikä tunne ohjaa lapsen tai nuoren käytöstä.
Tunnetaitoja on myös mahdollista opetella pikkuhiljaa. Tunnetaitojen kautta voi myös oppia armollisuutta itseä kohtaan; vaikka ei olisi toiminut joka tilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla, on toiminut niin hyvin kuin juuri siinä hetkessä on pystynyt.
Tästä pääset tekemään Tunnista tunteet -harjoituksen. Sen avulla voit miettiä omia tunnereaktioitasi ja myös auttaa lasta tai nuorta niiden pohtimisessa.
Videolla (11 min) psykoterapeutti Sanna Turakka antaa käytännön vinkkejä siihen miten tunnesäätelyä voi opetella ja opettaa lapselle.
Lähde ja lisätietoa: Alisa-projekti.