Tunteita pinnalla ja pinnan alla
Tunteet nousevat monesti pintaan silloin, kun syntyy ymmärrys siitä, mistä muuttuneessa tilanteessa kyse, mihin kaikkeen se vaikuttaa ja mitä kaikkea se tarkoittaa yksilöllisessä elämäntilanteessa. Tunteet voivat myllertää – ja tunteita voi hetkittäin olla vaikea kestää. Myös keho reagoi ja psykosomaattiset oireet ovat mahdollisia. Aluksi omat reaktiot muuttuneeseen tilanteeseen ja tunteisiin eivät aina ole hallinnassa. Moni haluaa vaikuttaa siihen, kenelle tunteet saavat näkyä ja minkälaisen tilanteen kokee turvalliseksi.
Puhuminen auttaa jäsentämään tapahtunutta ja koettua. Toisaalta joku voi välttää puhumista välttääkseen oman tunnekuohun muiden edessä. Sanojen merkitys voi korostua, kun kuulija on haastavassa tilanteessa.
Tunteiden käsittely ei välttämättä kulje samanaikaisesti syövän onkologisten hoitojen kanssa. Myöskään sairastuneen ja läheisten tunteiden käsittely ei välttämättä kulje samantahtisesti.
Koetut tunteet voivat olla myös positiivisia sairastumisen polulla. Sairastunut tai läheinen voi huomata kokevansa kiintymystä, arvostusta ja rakkautta, ehkä myös kiitollisuutta. Tunteiden moninaisuus on tärkeää tehdä näkyväksi.