1.2 Vertaistukijan polku
Syöpäjärjestöjen vertaistukijakoulutus on tasalaatuista läpi Suomen. Jokainen vertaistukija saa tehtäväänsä saman peruskoulutuksen.
Vertaistukijana olet tukena ja rinnalla sairastuneen käsitellessä hänelle merkityksellisiä asioita uudessa elämäntilanteessaan. Vertaistukija on Syöpäjärjestön kouluttama henkilö, joka on itse kokenut syövän vaikutukset henkilökohtaisessa elämässään. Hän on joko itse sairastunut syöpään tai ollut syöpään sairastuneen läheisenä.
Vertaistukijana osaat kuunnella ja asettua dialogiin, joka mahdollistaa kohtaamisen kautta tuettavan voimavarojen lisääntymisen.Osaat asettua myös hiljaisuuteen. Toiminnallasi sinulla on myös mahdollisuus tuoda hengähdystaukoa sairastuneen tai hänen läheisensä haastavaan tilanteeseen.
Peruskoulutuksen jälkeen loppukeskustelussa voi keskustella vertaistukijana toimimisen mahdollisuuksista sekä toiveistasi vertaistukijana oman syöpäyhdistyksen yhteyshenkilön kanssa. Peruskoulutuksen jälkeen vertaistukijana on myös mahdollisuus oppia lisää erilaisissa täydennyskoulutuksissa ja toiminnanohjauksellisissa tapaamisissa vuosittain.