3.3 Vertaistukijan rooli
Huomaammeko kaikkia viestejä?
Meillä kaikilla on joskus hetkiä, jolloin emme jaksa kuunnella ja keskittyä toisen asioihin. Silloin voi vaikka sopia, että palataan asiaan myöhemmin. Mielemme laukkaa välillä niin menneessä kuin tulevassa. Välillä taas muiden seurassa tulee vajonneeksi omiin ajatuksiin ja huoliin tai sitten miettii mitä sanoisi seuraavaksi. Sanattoman ja sanallisen viestinnän ristiriitaisuus voi hämmentää – edesauttaa vääriä tulkintoja. Tässä ja nyt olemista auttaa tietoinen keskittyminen ja tarkkaavaisuuden lisääminen juuri tähän hetkeen ja siihen, mitä siinä tapahtuu.
Saamme olla eri mieltä asioista ja silti voimme kohdata toisen. Olemme myös valmiita oppimaan ja joskus muuttamaan omia käsityksiämme. Arvostusta on myös se, että emme yritä tietää toisen puolesta. Kunnioituksen saamisen keino on kunnioittaa itse muita.
On myös hyvä muistaa, että välillä asioita vain menee ohi. Ihmismieli on vilkas ja prosessoi usein montaa päällekkäistä asiaa – kannattaa muistaa itsemyötätunto ja armelias asenne itseään kohtaan myös vertaistukijana.