Puolan opiskelijavaihto
I'm coming home
On outoa kuvitella, että 4 päivän kuluttua olemme jo takaisin Suomessa. Fiilikset ovat tällä hetkellä aika ristiriitaiset. Toisaalta on mukavaa päästä takaisin kotiin perheen ja ystävien luo tuttuun ympäristöön, mutta toisaalta en halua jättää puolalaista perhettäni ja koko tätä upeaa maata. Ikävöin jo valmiiksi perhettäni, johon kuuluu sisko,äiti ja isoveli. Perheestä on tullut minulle hyvin tärkeä ja tunnen kuuluvani perheeseen. Minulla on täällä myös isovanhemmat, jotka kohtelevat minua kuin omaa lastenlastaan. Olen saanut tutustua myös perheeni muuhun sukuun, osallistumalla puolalaisiin häihin, joka oli ainutlaatuinen kokemus. Ennen häihin menoa olin huolestunut, koska en tuntenut ketään, enkä tulisi ymmärtämään melkein mitään. Pelkoni oli kuitenkin aivan turha, koska ne olivat hauskimmat häät, joissa olen ikinä ollut.
Ennen Puolaan tuloani olin peloissani paljon puhutusta kulttuurishokista. Ajattelin, että en pysty sopeutumaan tänne ja haluan jo ensimmäisen viikon jälkeen kotiin, mutta toisin kävi. En kokenut minkäänlaista kulttuurishokkia, enkä niin suurta koti-ikävää kuin olisin uskonut. Olen sopeutunut tänne hyvin, ja tuntuu todella oudolta lähteä takaisin kotiin. Tiedän kuitenkin, että voin palata tänne perheeni luo milloin haluan.
Yksi syy, minkä takia olen selvinnyt näin hyvin ovat muut suomi-tytöt. Tunsimme toisemme ennen lähtöä, mutta en olisi uskonut, että meistä tulee näin hyvät ystävät. On outoa, että olemme tienneet toisemme monta vuotta, mutta meidän piti lähteä tänne asti ystävystyäksemme.
Niinkuin muut tytöt ovat jo kertoneet, olemme tehneet täällä ollessamme vaikka mitä ja reissanneet ympäri Puolaa. Marraskuun aikana olemme tutustuneet hiilikaivoksiin ja pari viikkoa sitten vietimme hauskan perjantai-illan mentor-opettajamme luona intialaista ruokaa kokaten. Paikalla oli myös muita opettajia ja host-siskomme. Itse vietin viime viikonlopun perheemme mökillä Wisłassa, jossa olivat myös isovanhempani. Mökki sijaitsi vuoristoisella alueella ja näkymät olivat upeat. Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä pääsimme vielä tänä viikonloppuna koulun järjestämälle retkelle Prahaan. Matka vei yhteen suuntaan noin seitsämän tuntia, mutta matkustaminen oli sen arvoista. Praha on todella kaunis ja suuri kaupunki, ja erityisesti joulun aikaan upea kaikkine valoineen. Prahassa kiersimme tärkeimmät nähtävyydet sekä vierailimme joulumarkkinoilla.
Lähden Puolasta monta kokemusta rikkaampana, enkä todellakaan kadu lähtöäni tänne. On surullista lähteä, mutta tieto siitä, että pääsen takaisin lohduttaa. Viimeisinä päivinä aion viettää mahdollisimman paljon aikaa perheeni kanssa, kävellä kotikaupungissani sekä käydä ''viimeisellä aterialla'' suomi-tyttöjen kanssa. Ja kocham Polskę!
Terveisin Anna
Ennen Puolaan tuloani olin peloissani paljon puhutusta kulttuurishokista. Ajattelin, että en pysty sopeutumaan tänne ja haluan jo ensimmäisen viikon jälkeen kotiin, mutta toisin kävi. En kokenut minkäänlaista kulttuurishokkia, enkä niin suurta koti-ikävää kuin olisin uskonut. Olen sopeutunut tänne hyvin, ja tuntuu todella oudolta lähteä takaisin kotiin. Tiedän kuitenkin, että voin palata tänne perheeni luo milloin haluan.
Yksi syy, minkä takia olen selvinnyt näin hyvin ovat muut suomi-tytöt. Tunsimme toisemme ennen lähtöä, mutta en olisi uskonut, että meistä tulee näin hyvät ystävät. On outoa, että olemme tienneet toisemme monta vuotta, mutta meidän piti lähteä tänne asti ystävystyäksemme.
Niinkuin muut tytöt ovat jo kertoneet, olemme tehneet täällä ollessamme vaikka mitä ja reissanneet ympäri Puolaa. Marraskuun aikana olemme tutustuneet hiilikaivoksiin ja pari viikkoa sitten vietimme hauskan perjantai-illan mentor-opettajamme luona intialaista ruokaa kokaten. Paikalla oli myös muita opettajia ja host-siskomme. Itse vietin viime viikonlopun perheemme mökillä Wisłassa, jossa olivat myös isovanhempani. Mökki sijaitsi vuoristoisella alueella ja näkymät olivat upeat. Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä pääsimme vielä tänä viikonloppuna koulun järjestämälle retkelle Prahaan. Matka vei yhteen suuntaan noin seitsämän tuntia, mutta matkustaminen oli sen arvoista. Praha on todella kaunis ja suuri kaupunki, ja erityisesti joulun aikaan upea kaikkine valoineen. Prahassa kiersimme tärkeimmät nähtävyydet sekä vierailimme joulumarkkinoilla.
Lähden Puolasta monta kokemusta rikkaampana, enkä todellakaan kadu lähtöäni tänne. On surullista lähteä, mutta tieto siitä, että pääsen takaisin lohduttaa. Viimeisinä päivinä aion viettää mahdollisimman paljon aikaa perheeni kanssa, kävellä kotikaupungissani sekä käydä ''viimeisellä aterialla'' suomi-tyttöjen kanssa. Ja kocham Polskę!
Terveisin Anna
Puolan kuulumisia
Nonniin täällä sitä ollaan oltu jo 54 päivää ja vielä ois 32 päivää jäljellä! Aika menny ihan sika nopeesti, kohta sitä ollaan jo sit taas kotona! Arkipäivät menee yleensä koulussa ja nukkuessa suurin piirtein ja viikonloppuina sit nähään kavereita, käydään kahviloissa ja shoppailemassa ja vietetään aikaa perheen kanssa. Mun puolalaiseen perheeseen kuuluu äitin ja isän lisäks kaks tyttöö ja tänne tuli asustelee kuukaus sitten myös pikkuinen koiranpentu! Mä asun tämmösellä asuinalueella (eli vähän kauempana keskustasta) isossa ja kivassa omakotitalossa Katowicessa. Katowicessa asuu noin 300 000 ihmistä eli tää kaupunki on pikkusen isompi, kun Suonenjoki ja ihmisiäkin on vähän enemmän. Mun koulumatkat ovat aika pitkiä ja yleensä menee joku tunti ainakin matkoihin, jos menee yleisillä kulkuneuvoilla. Ekaks mun pitää mennä täältä bussilla ratikkapysäkille ja sit ratikalla Katowicen keskustaan ja sieltä kävellä joku kilsa bussipysäkille ja siitä hypätä taas bussiin ja mennä sillä sit Chorzowiin. Eli on kyllä ollu opettelemista näillä kulkuneuvoilla matkustamiseen, kertaakaan en oo menny väärään bussiin tai ratikkaan, ainakaan vielä! :D Mulla meni joku kuukaus noitten reittien opettelemiseen ja sitten uskaltauduin yksin kulkemaan ja muistan kuinka se eka kerta pelotti ihan hirveesti. Mutta nykyään musta on kiva matkustaa välillä yksin, kun se on kumminkin haaste mulle.
Meiän koulu on tosi iso ja oppilaitakin on paljon, ja sen kyllä kuulee välituntisin, kun on ihan kamala melu. Mun mielestä koulussa liikkatunnit on parhaimpia, liikkaopet on tosi kivoja ja siellä pääsee liikkumaan ja me päästään näyttämään meidän taidot. Ollaan pelattu pari kertaa maahockeyta, joka on samanlaista kuin sähly. Joukkueet on yleensä jaettu silleen, että me suomalaiset vastaan puolalaiset ja tietenkin me suomalaiset ollaan viety pelit kuus nolla. ;) Ollaan saatu liikkaopeilta kehut, että meillä on hyvä taktiikka maahockeyssä! Maahockeyn lisäksi liikkatunneilla ollaan pelattu lentopalloo, koripalloo, käsipalloo ja sit meillä on ollu myös telinevoimistelua ja jotain tanssia. Meiän koulussa järjestetään aika paljon kaikkia erilaisia tapahtumia. Viime viikolla oli jotkut ns. vaalit, jossa äänestettiin ehdolla olevista oppilaista kouluun ’’kingi’’. Ehdlla olevat oppilaat myös järjestivät yhtenä päivänä välituntisin bileet koulun käytäville, jossa sai ilmaseks kaikkia leivonnaisia, dj oli soittamassa musiikkia, oppilaat tanssivat ja sitten käytävät oli täynnä savua savukoneista. Sitten 31.10 eli halloweeninä koulussa sai pukeutua miksi halusi ja käytäville oli laitettu erilaisia tunneleita ja jotain kummituksia seinille.
Kuten aiemmin jo kerroin niin arkipäivät menee vain koulussa ja sitten kotona löhötessä, ikinä ei meinaa jaksaa tehdä enää iltaisin muuta, kun oot joutunu heräämään aamu kuudelta ja oot kotona vasta illalla joskus viiden aikaan niin kyllä siinä rupee olemaan jo voimat aika loppu. Ei koulunkäynti itsessään rankkaa ole, mutta englannin puhuminen pistää minut ainakin aika väsyneeks ja nuo koulumatkat.
Viikonloppuisin, kun on saanut nukkua kunnon yöunet niin jaksaa sit tehdä jotain muutakin. Mä oon päässyt olemaan jo kolmilla synttäreillä, syntymäpäivien vietto täällä ei kovin paljoa eroa suomessa vietetyissä synttäreissä. Synttäreille on kutsuttu sukulaisia ja synttäreiden vietto menee näin: ensiks yleensä syödään ruoka, sitten väljyytellään mahaa ja aikuiset juttelevat keskenään ja lapset leikkivät, sitten lauletaan syntymäpäivä laulu ja syödään kakkua ja jotain muuta pikku naposteltavaa ja sitten taas jutellaan ja leikitään. Muuten viikonloput on mennyt elokuvissa, kahviloissa, ravintoloissa ja shoppaillen ja nyt on hirvee kriisi miten saadaan kaikki tavaramme suomeen…. Oltiin joku pari viikkoo sitten Varsovassa Comenius-tapaamisessa. Lähdettiin sinne yhdessä meidän koulun opettajan kanssa, joka vastaa nyt tästä meidän vaihdosta. Menimme sinne junalla ja yövyttiin sit hotellissa, tapaaminen kesti kaksi päivää. Tapaamisessa oli myös muita Puolaan tulleita vaihto-oppilaita eri maista, Ranskasta, Turkista, Kreikasta ja myös meidän lisäksi Suomesta oli kaksi muuta tyttöä tullut vaihtoon tänne. Tapaamisen tarkoitus oli kertoa toisillemme omasta vaihdostamme täällä ja tutustua toisiimme. Teimme erilaisia ryhmätöitä, pelattiin pelejä, keskusteltiin vaihtoon liittyvistä jutuista ja kävimme myös illalla Varsovan vanhassakaupungissa kiertelemässä oppaan kanssa. Ollaan myös käyty mm. Krakovassa katsomassa vanhaa kaupunkia, parissa kirkossa ja käytiin myös jossain linnassa (jonka nimee en muista). Ja Krakovaan, kun mentiin ja tultiin pois niin jouduttiin maksamaan siitä, että ajettiin jollain uudella moottoritiellä!! Sitten käytiin myös pari päivää jossain läheisessä kaupungissa kattomassa linnaa (jonka nimee en myöskään muista) ja sit käveltiin rappusissa 40 metrin syvyyteen hopeekaivoksille, jossa mentiin veneillä vedessä pitkin niitä kaivoksia LEPAKOITTEN seassa! Hirvee pelko oli koko ajan, että jostain joku lepakko hyökkää, mutta silti ihan älyttömän siistiä oli mennä veneillä maan alla ja katella niitä seiniä. Me oltais myös lähdössä joulukuun eka päivä Prahaan joulumarkkinoille, jota odotetaan tällä hetkellä ihan innoissamme!!
Hirvee ikävä on jo Suomeen, eikä tosiaan oo enää kauaan, että siellä ollaan taas. <3
- Netta
Meiän koulu on tosi iso ja oppilaitakin on paljon, ja sen kyllä kuulee välituntisin, kun on ihan kamala melu. Mun mielestä koulussa liikkatunnit on parhaimpia, liikkaopet on tosi kivoja ja siellä pääsee liikkumaan ja me päästään näyttämään meidän taidot. Ollaan pelattu pari kertaa maahockeyta, joka on samanlaista kuin sähly. Joukkueet on yleensä jaettu silleen, että me suomalaiset vastaan puolalaiset ja tietenkin me suomalaiset ollaan viety pelit kuus nolla. ;) Ollaan saatu liikkaopeilta kehut, että meillä on hyvä taktiikka maahockeyssä! Maahockeyn lisäksi liikkatunneilla ollaan pelattu lentopalloo, koripalloo, käsipalloo ja sit meillä on ollu myös telinevoimistelua ja jotain tanssia. Meiän koulussa järjestetään aika paljon kaikkia erilaisia tapahtumia. Viime viikolla oli jotkut ns. vaalit, jossa äänestettiin ehdolla olevista oppilaista kouluun ’’kingi’’. Ehdlla olevat oppilaat myös järjestivät yhtenä päivänä välituntisin bileet koulun käytäville, jossa sai ilmaseks kaikkia leivonnaisia, dj oli soittamassa musiikkia, oppilaat tanssivat ja sitten käytävät oli täynnä savua savukoneista. Sitten 31.10 eli halloweeninä koulussa sai pukeutua miksi halusi ja käytäville oli laitettu erilaisia tunneleita ja jotain kummituksia seinille.
Kuten aiemmin jo kerroin niin arkipäivät menee vain koulussa ja sitten kotona löhötessä, ikinä ei meinaa jaksaa tehdä enää iltaisin muuta, kun oot joutunu heräämään aamu kuudelta ja oot kotona vasta illalla joskus viiden aikaan niin kyllä siinä rupee olemaan jo voimat aika loppu. Ei koulunkäynti itsessään rankkaa ole, mutta englannin puhuminen pistää minut ainakin aika väsyneeks ja nuo koulumatkat.
Viikonloppuisin, kun on saanut nukkua kunnon yöunet niin jaksaa sit tehdä jotain muutakin. Mä oon päässyt olemaan jo kolmilla synttäreillä, syntymäpäivien vietto täällä ei kovin paljoa eroa suomessa vietetyissä synttäreissä. Synttäreille on kutsuttu sukulaisia ja synttäreiden vietto menee näin: ensiks yleensä syödään ruoka, sitten väljyytellään mahaa ja aikuiset juttelevat keskenään ja lapset leikkivät, sitten lauletaan syntymäpäivä laulu ja syödään kakkua ja jotain muuta pikku naposteltavaa ja sitten taas jutellaan ja leikitään. Muuten viikonloput on mennyt elokuvissa, kahviloissa, ravintoloissa ja shoppaillen ja nyt on hirvee kriisi miten saadaan kaikki tavaramme suomeen…. Oltiin joku pari viikkoo sitten Varsovassa Comenius-tapaamisessa. Lähdettiin sinne yhdessä meidän koulun opettajan kanssa, joka vastaa nyt tästä meidän vaihdosta. Menimme sinne junalla ja yövyttiin sit hotellissa, tapaaminen kesti kaksi päivää. Tapaamisessa oli myös muita Puolaan tulleita vaihto-oppilaita eri maista, Ranskasta, Turkista, Kreikasta ja myös meidän lisäksi Suomesta oli kaksi muuta tyttöä tullut vaihtoon tänne. Tapaamisen tarkoitus oli kertoa toisillemme omasta vaihdostamme täällä ja tutustua toisiimme. Teimme erilaisia ryhmätöitä, pelattiin pelejä, keskusteltiin vaihtoon liittyvistä jutuista ja kävimme myös illalla Varsovan vanhassakaupungissa kiertelemässä oppaan kanssa. Ollaan myös käyty mm. Krakovassa katsomassa vanhaa kaupunkia, parissa kirkossa ja käytiin myös jossain linnassa (jonka nimee en muista). Ja Krakovaan, kun mentiin ja tultiin pois niin jouduttiin maksamaan siitä, että ajettiin jollain uudella moottoritiellä!! Sitten käytiin myös pari päivää jossain läheisessä kaupungissa kattomassa linnaa (jonka nimee en myöskään muista) ja sit käveltiin rappusissa 40 metrin syvyyteen hopeekaivoksille, jossa mentiin veneillä vedessä pitkin niitä kaivoksia LEPAKOITTEN seassa! Hirvee pelko oli koko ajan, että jostain joku lepakko hyökkää, mutta silti ihan älyttömän siistiä oli mennä veneillä maan alla ja katella niitä seiniä. Me oltais myös lähdössä joulukuun eka päivä Prahaan joulumarkkinoille, jota odotetaan tällä hetkellä ihan innoissamme!!
Hirvee ikävä on jo Suomeen, eikä tosiaan oo enää kauaan, että siellä ollaan taas. <3
- Netta
Viela 60 paivaa itablokkia!
Taalla sita vaan on oltu jo kuukauden paivat hengissa ja yhtena kappaleena, mika on saavutus jo sinansa. Tahan mennessa on ehtinyt tottua jo hyvin puolalaiseen elamanrytmiin ja oppinut elamaan taalla, seka viihtymaan oikeasti. Omasta puolestani voin sanoa, etta isantaperheeni on paras mahdollinen mita voi olla, ja etta tama paikka tuntuu kodille oikeasti. Perheen aiti kutsuu minua tyttarekseen ja host-siskokin nimittaa minua siskoksi, joten tuntuu sille etta olen haluttu ja pidetty vieras, ja etta kuulun tanne. Aamulla on ihanaa herata ja huomata, etta onkin aivan oikeasti taalla, ja tajuta miten ihana paiva on tulossa. Monet ovat kyselleet kaipaanko Suomea ja haluaisinko jo takaisin, mutta vastaus on selkea: En, en viela.
Suurimmat erot Suomen ja Puolan valilla liittyvat rakennuksiin ja asumiseen. Kuten arvata saattaa, ne arjen pienet ja yksinkertaiset asiat tekevat taalla elamisesta tyystin erilaista, kuin Suomessa. Aluksi vaikeinta oli oppia, ettei hanavetta voinut juoda. Muutaman kerran kavikin niin, etta ehdin jo ottaa pari kulausta ennen kuin joku perheenjasenista syoksyi paikalle pelastamaan minut. Nopeasti se kuitenkin iskostui paahan, ettei passaa sita vetta juoda ellei halua saada mahaansa totaalisen sekaisin... Toinen asia, mihin oli vaikea tottua, oli rakennusten ulkonako. Olin ensimmaisena paivana aivan kauhuissani, kun nain tulevan kotitaloni ulkoa pain. Jos se olisi ollut Suomessa, se olisi ollut hylatty ja asumiskelvoton - mutta noh, if there's something strange you'll find it in Poland! Esimerkiksi, meidan ulko-ovemme viereen seinalle on piirretty penis, joten sepas se minua aina joka paiva siina tervehtii kun saavun koulusta kotiin! Ei tehnyt vaikutusta ensisilmayksella - eika ole tehnyt vielakaan. Eli suurin osa rakennuksista on ulkoapain aivan kamalassa kunnossa; maali lohkeilee, tiileista osa on murentunut pois, seinat ovat taynna graffiteja eika ovesta tee mieli astua sisaan. Itse asunnot ovat kuitenkin hyvakuntoisia ja hienoja, mutta silti, en vielakaan ole aivan sinut kotitalomme kanssa - saisi katsoa peiliin.
Koulu on myos aivan omaa luokkaansa. Se on rakennettu 1800-luvun loppuvaiheessa, ja joskus on mielessa kaynyt ajatus "onko tata koskaan remontoitu?". Lattialaatat ovat halkeilleet ja osa niista puuttuu kokonaan. Vessoissa ei ole paperia - oi kylla, aivan oikeasti - eivatka ne veda kunnolla, yleensa eivat ollenkaan. Pukuhuoneet, joissa liikuntavaatteet vaihdetaan, ovat myos aivan kamalia. Ensimmaisella kerralla kun menin sisaan, valehtelematta meinasin oksentaa, koska huoneen haju on jotain sellaisa, jota ei sanoin kykene kuvaamaan. En ymmarra, kuinka nama puolalaiset selviytyvat siella. Ehka niilla ei ole hajuaistia, se selittaisi myos itse hajun.
Vaikka ennen lahtoani minua peloteltiin jatkuvasti puolalaisesta ruuasta, on pakko kertoa etta oikeasti se on hyvaa!. Kuuleman mukaan on pelkkia sisalmyksia ja ehka vahan perunaa, ja se siita sitten! Siksi yllatyinkin positiivisesti, kun ensimmaisena paivana sain ruuakseni valehtelematta maailman parasta tomaattikeittoa, ja seuraavana paivana kurpitsakeittoa! Keittojen lisaksi olen taysin rakastunut puolalaisiin leikkeleisiin ja makkaroihin. Nyt ihan naurattaa, kun ajattelee miten suppea esimerkiksi Suonenjoen S-Marketin leikkelevalikoima on, kun sita vertaa meidan lahikauppamme antimiin. Olen esimerkiksi oppinut syomaan meetvurstia erittain hyvalla ruokahalulla, vaikka sita Suomessa ollessani inhosin. Viela tahankaan mennessa en ole joutunut karsimaan ruokapoydan aaressa, vaikka vastaan on tullut hieman sellaisiakin ruokia, joista en ole pitanyt. Kaikenkaikkiaan puolalainen ruoka on ihanaa!
Kaikesta ylla mainitusta huolimatta mina kuitenkin pidan tasta paikasta, todella paljon. Silesia on kaunista aluetta, jos osaa oikealla tavalla katsoa ja silmaa miellyttaa rakennusten rappioromantiikka. Ihmiset ovat ystavallisia ja uteliaita, ja heidan kanssaan on helppo tulla toimeen. Tama ensimmainen eletty kuukausi on ollut taynna yllatyksia, hauskoja hetkia ja paljon uutta opittua. Siksi jaan niin mielellani viela seuraavaksi kahdeksi kuukaudeksi. Viela siis 60 paivaa jaljella, joten nahdaan joulukuussa!
- Anni
Suurimmat erot Suomen ja Puolan valilla liittyvat rakennuksiin ja asumiseen. Kuten arvata saattaa, ne arjen pienet ja yksinkertaiset asiat tekevat taalla elamisesta tyystin erilaista, kuin Suomessa. Aluksi vaikeinta oli oppia, ettei hanavetta voinut juoda. Muutaman kerran kavikin niin, etta ehdin jo ottaa pari kulausta ennen kuin joku perheenjasenista syoksyi paikalle pelastamaan minut. Nopeasti se kuitenkin iskostui paahan, ettei passaa sita vetta juoda ellei halua saada mahaansa totaalisen sekaisin... Toinen asia, mihin oli vaikea tottua, oli rakennusten ulkonako. Olin ensimmaisena paivana aivan kauhuissani, kun nain tulevan kotitaloni ulkoa pain. Jos se olisi ollut Suomessa, se olisi ollut hylatty ja asumiskelvoton - mutta noh, if there's something strange you'll find it in Poland! Esimerkiksi, meidan ulko-ovemme viereen seinalle on piirretty penis, joten sepas se minua aina joka paiva siina tervehtii kun saavun koulusta kotiin! Ei tehnyt vaikutusta ensisilmayksella - eika ole tehnyt vielakaan. Eli suurin osa rakennuksista on ulkoapain aivan kamalassa kunnossa; maali lohkeilee, tiileista osa on murentunut pois, seinat ovat taynna graffiteja eika ovesta tee mieli astua sisaan. Itse asunnot ovat kuitenkin hyvakuntoisia ja hienoja, mutta silti, en vielakaan ole aivan sinut kotitalomme kanssa - saisi katsoa peiliin.
Koulu on myos aivan omaa luokkaansa. Se on rakennettu 1800-luvun loppuvaiheessa, ja joskus on mielessa kaynyt ajatus "onko tata koskaan remontoitu?". Lattialaatat ovat halkeilleet ja osa niista puuttuu kokonaan. Vessoissa ei ole paperia - oi kylla, aivan oikeasti - eivatka ne veda kunnolla, yleensa eivat ollenkaan. Pukuhuoneet, joissa liikuntavaatteet vaihdetaan, ovat myos aivan kamalia. Ensimmaisella kerralla kun menin sisaan, valehtelematta meinasin oksentaa, koska huoneen haju on jotain sellaisa, jota ei sanoin kykene kuvaamaan. En ymmarra, kuinka nama puolalaiset selviytyvat siella. Ehka niilla ei ole hajuaistia, se selittaisi myos itse hajun.
Vaikka ennen lahtoani minua peloteltiin jatkuvasti puolalaisesta ruuasta, on pakko kertoa etta oikeasti se on hyvaa!. Kuuleman mukaan on pelkkia sisalmyksia ja ehka vahan perunaa, ja se siita sitten! Siksi yllatyinkin positiivisesti, kun ensimmaisena paivana sain ruuakseni valehtelematta maailman parasta tomaattikeittoa, ja seuraavana paivana kurpitsakeittoa! Keittojen lisaksi olen taysin rakastunut puolalaisiin leikkeleisiin ja makkaroihin. Nyt ihan naurattaa, kun ajattelee miten suppea esimerkiksi Suonenjoen S-Marketin leikkelevalikoima on, kun sita vertaa meidan lahikauppamme antimiin. Olen esimerkiksi oppinut syomaan meetvurstia erittain hyvalla ruokahalulla, vaikka sita Suomessa ollessani inhosin. Viela tahankaan mennessa en ole joutunut karsimaan ruokapoydan aaressa, vaikka vastaan on tullut hieman sellaisiakin ruokia, joista en ole pitanyt. Kaikenkaikkiaan puolalainen ruoka on ihanaa!
Kaikesta ylla mainitusta huolimatta mina kuitenkin pidan tasta paikasta, todella paljon. Silesia on kaunista aluetta, jos osaa oikealla tavalla katsoa ja silmaa miellyttaa rakennusten rappioromantiikka. Ihmiset ovat ystavallisia ja uteliaita, ja heidan kanssaan on helppo tulla toimeen. Tama ensimmainen eletty kuukausi on ollut taynna yllatyksia, hauskoja hetkia ja paljon uutta opittua. Siksi jaan niin mielellani viela seuraavaksi kahdeksi kuukaudeksi. Viela siis 60 paivaa jaljella, joten nahdaan joulukuussa!
- Anni
Cześć!
Kaksi ensimmäistä viikkoa on jo kohta takana, mutta vielä monta edessä! Host-perheet on ihania ja ystävällisiä ja koulukin alkaa tulla pikkuhiljaa tutuksi. Kommunikoinnissa ei ole ollut mitään kummoisempia ongelmia, koska puolaisten englanninkielen taito on hyvä. Koulu jota käymme on siis nimeltään Akademicki Zespół Szkół Ogólnokształcących w Chorzowie (haha, piti kopioida koulun sivuilta tuo nimi, koska kuka nyt tollasta osais ulkoa....). Koulussa on noin 700 oppilasta, ja muistaakseni viisi kerrosta. Oppilaiden täytyy käyttää koulupukua, johon kuuluu valkoinen kauluspaita ja siniharmaa kravaatti. Aluksi koulu tuntui ihan liian suurelta, mutta nyt paikat ovat jo melko tuttuja, vaikkakin joskus olen ihan hukassa siitä, missä se englannin tai biologian luokka oikeen olikaan. Kuten arvata saattaa, välituntisin koulussa on ihan kauhea melu. Välitunneilla käytävillä soi musiikki, ja kun musiikki loppuu, se on merkki siitä että tunti alkaa. Ensi viikolla koulussa on "foreign languages week", joten perjantaina välituntisin soi suomalaista musiikkia sekä opetamme suomea koulun jälkeen pari tuntia.
Meillä suomalaisilla ei ole monia tunteja, opiskellaan puolaa 5 h viikossa, englantia, liikuntaa, biologiaa sekä puolan maantietoa. Lisäksi Annalla on vielä matematiikkaa ja fysiikkaa. Liikuntaa meillä on melkein joka päivä, mutta liikuntatunnit eivät ole niin kivoja, koska näyttää siltä että täällä jokainen osaa pelata lentopalloa, käsipalloa tms ihan todella hyvin ja sitten me suomalaiset juostaan palloa karkuun.... Ekalla tunnilla liikunnanopettajat nauro meille ihan kippurassa, oltiin varmaan niin huvittava näky. Eihän me täällä Suomessa mitään lentopalloo ikinä olla pelottu ei, vaan suunnistetaan ja hiihdetään ja tietysti pelataan jääkiekkoo! Ensi viikolla alkaa kuvaamataidon tunnit, jotka meillä on jonkun yläasteen luokan kanssa (yläaste+lukio on siis samassa rakennuksessa) sillä lukiolaiset opiskelevat kuvaamataidon tunneilla vain taiteen historiaa, eivät piirrä/maalaa kuten yläasteikäiset oppilaat. Meillä on paljon vapaatunteja Suomeen suoritettavia kursseja varten, jotka vietämme yleensä koulun kirjastossa tai kahviossa yrittäen lukea (huonoin tuloksin siis) esimerkiksi biologiaa. Koulussa ei siis ole kouluruokailua tms, vaan koulussa on kahvio, josta oppilaat voivat ostaa mm. voileipiä, limpparia, karkkia jne. Otamme yleensä kotoa mukaan eväät, mutta kahviosta tulee joka päivä ostettua jotain pientä...
Me kaikki asutaan suht kaukana koulusta, joten koulumatkat mennään yleensä ratikalla, bussilla tai autolla. Minun ensimmäinen ratikkamatkani täällä ei ollut mikään huima kokemus, koska juuri sinä päivänä oli +30 astetta lämmintä (nyt lämpötila on laskenu johonkin +15 asteeseen) ratikka oli tupatentäynnä ihmisiä ja vieressä oli nainen, jonka lapsi kiljui kuin viimeistä päivää. Ekoina päivinä tuntui sille, etten ikinä tule oppimaan liikkumaan ratikalla, mutta kas kummaa, toissapäinä tulin ensimmäistä kertaa yksin koulusta kotiin ratikalla! Aluksi olin ihan paniikissa, olin ihan varma että olin väärässä ratikassa, mutta pääsin kuin pääsinkin turvallisesti kotiin!
Puolassa monet tiet ovat huonossa kunnossa tai kesken Puolassa tänä vuonna pidetyn UFA Euro 2012 Championshipin takia (teitä siis korjattiin/uusittiin tämän tapahtuman takia, mutta osa teistä on jäänyt kesken UFA:n päätyttyä...) sekä muutenkin monet talot ovat todella ränsistyneen ja ruman näköisiä, mutta on täällä monia todella kauniita rakennuksia, sekä Chorzowin (se on siis tämä kaupunki missä koulu sijaitsee) pääkadun varella on ihania pikkukauppoja sekä ihana tunnelma! Viime viikonloppuna sain kuitenkin mahdollisuuden nähdä toisen osan Puolaa, nimittäin patikoinnin ja telttailun merkeissä. Lähdin siis hostini ja koulun maantietokerhon kanssa vuoristoon kahdeksi päiväksi. Nämä päivät sisälsivät telttailua, kalliokiipeilyä, patikoimistä sekä leirinuotion äärellä istuskelua. Kiipesimme kallioille, josta näki kaupungin yli, maisemat olivat sanoinkuvaamattoman upeat! Kanssani ollut puolalainen tyttö sanoikin, että "this is the real Poland" . Sain myös mahdollisuuden käydä luolassa, jossa sotilaat olivat sodan aikana piileskelleet ja eläneet. Luolassa oli märkää ja pimeää, onneksi meillä oli taskulamput mukana. Luolassa oli myös paljon ahtaita käytäviä, joiden läpi täytyi kontata tai ryömiä. Shoppailemaankin ollaan keretty, eilen host-äitini vei minut ja Annan Katowicen Silesia City Centeriin (todella suuri ostoskeskus) pariksi tunniksi shoppailemaan.
Viikonlopuksi on suunnitteilla oopperaa sekä rentoutumista.
Meillä suomalaisilla ei ole monia tunteja, opiskellaan puolaa 5 h viikossa, englantia, liikuntaa, biologiaa sekä puolan maantietoa. Lisäksi Annalla on vielä matematiikkaa ja fysiikkaa. Liikuntaa meillä on melkein joka päivä, mutta liikuntatunnit eivät ole niin kivoja, koska näyttää siltä että täällä jokainen osaa pelata lentopalloa, käsipalloa tms ihan todella hyvin ja sitten me suomalaiset juostaan palloa karkuun.... Ekalla tunnilla liikunnanopettajat nauro meille ihan kippurassa, oltiin varmaan niin huvittava näky. Eihän me täällä Suomessa mitään lentopalloo ikinä olla pelottu ei, vaan suunnistetaan ja hiihdetään ja tietysti pelataan jääkiekkoo! Ensi viikolla alkaa kuvaamataidon tunnit, jotka meillä on jonkun yläasteen luokan kanssa (yläaste+lukio on siis samassa rakennuksessa) sillä lukiolaiset opiskelevat kuvaamataidon tunneilla vain taiteen historiaa, eivät piirrä/maalaa kuten yläasteikäiset oppilaat. Meillä on paljon vapaatunteja Suomeen suoritettavia kursseja varten, jotka vietämme yleensä koulun kirjastossa tai kahviossa yrittäen lukea (huonoin tuloksin siis) esimerkiksi biologiaa. Koulussa ei siis ole kouluruokailua tms, vaan koulussa on kahvio, josta oppilaat voivat ostaa mm. voileipiä, limpparia, karkkia jne. Otamme yleensä kotoa mukaan eväät, mutta kahviosta tulee joka päivä ostettua jotain pientä...
Me kaikki asutaan suht kaukana koulusta, joten koulumatkat mennään yleensä ratikalla, bussilla tai autolla. Minun ensimmäinen ratikkamatkani täällä ei ollut mikään huima kokemus, koska juuri sinä päivänä oli +30 astetta lämmintä (nyt lämpötila on laskenu johonkin +15 asteeseen) ratikka oli tupatentäynnä ihmisiä ja vieressä oli nainen, jonka lapsi kiljui kuin viimeistä päivää. Ekoina päivinä tuntui sille, etten ikinä tule oppimaan liikkumaan ratikalla, mutta kas kummaa, toissapäinä tulin ensimmäistä kertaa yksin koulusta kotiin ratikalla! Aluksi olin ihan paniikissa, olin ihan varma että olin väärässä ratikassa, mutta pääsin kuin pääsinkin turvallisesti kotiin!
Puolassa monet tiet ovat huonossa kunnossa tai kesken Puolassa tänä vuonna pidetyn UFA Euro 2012 Championshipin takia (teitä siis korjattiin/uusittiin tämän tapahtuman takia, mutta osa teistä on jäänyt kesken UFA:n päätyttyä...) sekä muutenkin monet talot ovat todella ränsistyneen ja ruman näköisiä, mutta on täällä monia todella kauniita rakennuksia, sekä Chorzowin (se on siis tämä kaupunki missä koulu sijaitsee) pääkadun varella on ihania pikkukauppoja sekä ihana tunnelma! Viime viikonloppuna sain kuitenkin mahdollisuuden nähdä toisen osan Puolaa, nimittäin patikoinnin ja telttailun merkeissä. Lähdin siis hostini ja koulun maantietokerhon kanssa vuoristoon kahdeksi päiväksi. Nämä päivät sisälsivät telttailua, kalliokiipeilyä, patikoimistä sekä leirinuotion äärellä istuskelua. Kiipesimme kallioille, josta näki kaupungin yli, maisemat olivat sanoinkuvaamattoman upeat! Kanssani ollut puolalainen tyttö sanoikin, että "this is the real Poland" . Sain myös mahdollisuuden käydä luolassa, jossa sotilaat olivat sodan aikana piileskelleet ja eläneet. Luolassa oli märkää ja pimeää, onneksi meillä oli taskulamput mukana. Luolassa oli myös paljon ahtaita käytäviä, joiden läpi täytyi kontata tai ryömiä. Shoppailemaankin ollaan keretty, eilen host-äitini vei minut ja Annan Katowicen Silesia City Centeriin (todella suuri ostoskeskus) pariksi tunniksi shoppailemaan.
Viikonlopuksi on suunnitteilla oopperaa sekä rentoutumista.