TALENT SHOW 28.4.

Tänään vietettiin koulussa Talent show-päivää. Oli todella ilo katsoa lasten esityksiä kuinka rohkeasti he esittivät, kuinka taitavia he olivat ja kuinka hienosti he olivat tehneet itse omat esityksensä. Esiintymässä oli 1-5 luokkalaisia rohkeita esiintyjiä. Esityksiä oli kaikkiaan 16, osa oli tehnyt videon, koska esitystä ei voinut toteuttaa salissa kuten ratsastusta ja frisbeegolfia. Salissa näimme temppuja, laulua, tanssia ja liikuntaesityksiä. Valitettavasti kaikkia ei voitu palkita pääpalkinnolla vaikka jokainen esiintyjä sai pienen palkkion esityksestään. Pääpalkinto meni hienolle lauluesitykselle reilulla äänten enemmistöllä. Kaikki katsomossa pienemmistä isompiin istuivat hiljaa ja kuuntelivat tätä rohkeaa yksin lavalle noussutta laulajaa. Katsojat toimivat muutenkin hienosti koko esityksen ajan taputettiin esityksille, muistettiin olla hiljaa esityksen aikana ja esitysten jälkeenkin vielä kehuttiin toisten esityksiä. Kaikkiaan meillä oli todella hieno show ja lämminhenkinen tapahtuma. Kuten aikaisemmin mainitsin saimme nauttia hienoista esityksistä ja jokainen oli voittaja, kun uskalsi lähteä esiintymään. Meillä koulun väellä on ilo työskennellä näiden hienojen esiintyjien ja katsojien kanssa jokaisena koulupäivänä. Ensi vuonna varmasti järjestämme uudestaan tämän tapahtuman.

Hyvää vappua kaikille!