TIEDOTTEET 2021-2022

Rauhallista joulua ja hyvää vuotta 2022!


Kauniit joulurunot joulumaahan johdattaa 

Ajatusten siivin palaan lapsuuteni vuotten taa. 

Tumma taivas jouluyönä, tähdet tuikkiin valovyönä, 

ilmassa on ripaus taikaa, Rauhallista Joulunaikaa! 

 

Kiitos teille huoltajille yhteistyöstä tänä lukuvuonna. 

Toivotamme teille rauhallista joulua ja hyvää vuotta 2022!

Pöljän koulun väki 

Ps. Koulun ovet ovat sulkeutuneet tältä lukukaudelta, palaamme kouluun maanantaina 3.1.2022 lukujärjestyksen mukaan (tämän hetkisen tiedon mukaan).

Koronatilanteesta ja ohjeita

Koronavirusta liikkuu lasten ja nuorten keskuudessa Siilinjärvellä. Viruksen löytämisen tekee haastavaksi se, että suurimmassa osassa lasten ja nuorten tautitapauksia oireet ovat hyvin lieviä tai henkilö voi olla lähes oireeton. Haluamme muistuttaa kaikkia vanhempia siitä, että koulun tullaan vain täysin terveenä. Edelleen kehotamme vanhempia seuraamaan tavanomaistakin tarkemmin lapsen ja nuoren terveydentilaa sekä ottamaan matalalla kynnyksellä yhteyttä terveysviranomaiseen, jos lieviäkin oireita ilmenee.

Eli kotiin jäädään nyt pienienkin yskä-, nuha-, kurkkukipu jne oireiden takia. Tämä on tärkeä asia tämän kierteen keskeyttämisessä.

ENSIMMÄISEN PÄIVÄN KUULUMISIA

Hei, kaikki huoltajat!

Ensimmäinen koulupäivä lähestyy iltaa. Olipa mukava nähdä lapsia pitkästä aikaa. Lapset olivat kasvaneet kesän aikana ja näyttivät hyvin levänneiltä. Lämmin kesä oli tehnyt tehtävänsä. Ensimmäinen koulupäivä sujui kaikin puolin hyvin. Pikagallup linja-autoon lähtijöiltä oli, että koulussa oli ollut mukavaa. Tästä on hyvä jatkaa alkanut lukuvuosi. Tehdään tästä lukuvuodesta yhdessä hyvä.

Muutamia asioita muistutellaan mieliin viime vuodesta.

Koulukirjat pidetään kotona, ainoastaan niiden aineiden kirjat, joita sinä päivänä tarvitaan tuodaan mukana kouluun. 

Sisäkengät pitäisi olla jokaisella lapselle on ovat tärkeitä turvallisuuden takia esim. käsityötunneilla, ruokalassa, hätätilanteissa jne, säästäväthän ne pyykin määrääkin. Laitan tänä iltana vielä kuvia pedanettiin löytötavarat osioon koululle viime keväänä jääneistä kengistä, jotka eivät ole kenenkään. (sininen teksti on suora linkki kohteeseen, sitä painamalla pääset sivustolle).

Sitten tärkeä vuosittainen tapahtuma VALOKUVAUS on jo maanantaina 23.8.21. Ensi viikolla lähetämme koteihin asiasta kaavakkeen, joka teidän tuli täyttää. Jos sää sallii, otamme ryhmäkuvat ulkona.

Lisäksi jokaisen täytyisi täyttää perusopetuksen oppilasilmoitus ja lupakysely täytetään sähköisesti Wilmassa. Uudet lomakkeet tulee täyttää elokuun aikana ja ne löytyvät yläotsikon Lomakkeet alta. Tarkemmat täyttöohjeet löytyvät lomakkeista. Uudet lomakkeet löytyvät Wilmasta 12.8. alkaen. Oppilasilmoitus ja lupakysely eivät toimi Wilma-sovelluksessa. Jotta lomakkeet saa näkyville, Wilmaan tulee kirjautua nettiselaimen kautta osoitteessa https://siilinjarvi.inschool.fi/ . Tämä on tärkeää siksi, että meillä täällä koululla olisi jokaisen lapsen tiedot oikein ja näin ollen pystymme olemaan teihin vanhempiin yhteydessä. Jos tiedoissa tapahtuu muutoksia, niistäkin pitäisi muistaa ilmoittaa, että saamme teihin yhteyden.

HYVÄÄ ALKANUTTA LUKUVUOTTA KAIKKIIN KOTEIHIN!

Aurinkoisin terveisin Tarja P

TERVETULOA KOULUUN

Koulu alkaa torstaina 12.8.2021 klo 8.25. Ensimmäinen koulupäivä loppuu kaikilta oppilailta klo 12.25. 

Perjantaista koulua käydään lukujärjestyksen mukaan (lukujärjestykset luokkien sivuilla).


Olettehan vanhemmat muistaneet, että Wilman osoite on muuttunut. Se on nykyisin https://siilinjarvi.inschool.fi
Tässä ohjeita mobiilikäyttöön:

Wilman mobiilikäyttö 1.7.2021 alkaen:

Kirjautumisosoitteen muutoksen jälkeen, Wilman mobiilikäyttäjien tulee poistaa vanha tili ja kirjautua sovellukseen uudelleen. Huom! Mobiilisovelluksen käytössä on eroja eri käyttöjärjestelmien välillä.

Yleinen ohje:

  • avaa mobiilisovellus ja valitse Käyttäjätilit
  • paina käyttäjätunnusta ja valitse Poista (tai poista koko sovellus ja asenna uudelleen)
  • mene kohtaan Valitse Wilma
  • etsi siilinjarvi.inschool.fi
  • kirjaudu sovellukseen käyttäjätunnuksellasi ja salasanallasi.

Jos olet unohtanut salasanasi, toimi seuraavasti:

Huoltajat

Mene osoitteeseen https://siilinjarvi.inschool.fi, vaihda salasanasi kohdassa ”Unohditko salasanan?”.

 

Mikäli salasanan vaihto ei onnistu tai Wilman käytössä on ongelmia, ole yhteydessä ensisijaisesti koululle, toissijaisesti koulutoimistoon.


Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta 2021-22!

Pöljän koulun väki

Lumiliikuntaa

Lumiliikuntaa tänään tarjosi SiiPo ja valmentajana toimi Jens Salumäe.
KIITOS MUKAVASTA PÄIVÄSTÄ!

Vanhempainyhdistyksen tempaus

Tänään saimme nauttia vanhempainyhdistyksen järjestemästä kevättapahtumasta.
Ensin oli sanajahtia, josta aikanaan tulee tarinoita.
Lisäksi oli tarjolla mitä hienoimpia ja ihanimpia herkkuja buffetissa.
KIITOS VANHEMPAINYHDISTYKSEN VÄKI IHANASTA PIRISTYKSESTÄ ARKEEMME!