Ahmon koulu on UNESCO-koulu!

Me kaikki halutaan pelastaa maailma! Maailma pelastetaan pienillä yksittäisillä teoilla. Ilman pieniä yrityksiä ei mitään suurta synny. Kun yrittää parhaansa, se riittää.

UNESCO-kouluna Ahmon koulu haluaa edistää kestävään elämäntapaan liittyviä arvoja. Esimerkkinä nämä neljä ajankohtaista asiaa. 

Mitä mitä merkitystä on sillä, syötkö lautasesi tyhjäksi? Mitä merkitystä ruokahävikillä on ilmastokriisin kannalta? Sillä on yllättävän paljon merkitystä. Kun heität syömäkelpoista ruokaa roskiin, heität samalla hukkaan kaiken sen energian, joka ruoan tuotantoon, kuljettamiseen ja valmistamiseen on kulunut. 

Toinen kovasti pinnalla poreileva asia on lukeminen. Miksi täällä koulussa pitää koko ajan lukea ja kirjoittaa? Mehän kaikki osataan jo suomea! Lukutaito ei kuitenkaan tarkoita, että osaat lukea ja saat kirjoitetuista sanoista selvää. Lukutaito on enemmänkin erilaisten tekstien kriittistä ymmärtämistä ja tulkintakykyä. Se on se keskeinen taito, jonka avulla sinä saat otettua koppia omasta elämästäsi. Kunnollisen lukutaidon avulla otat oman tulevaisuutesi haltuun. 

Koulussa opittavia asioita kannattaa miettiä itsensä kannalta. Miksi sinä tarvitset juuri tätä tietoa? Vastaus ei ole: ”En mihinkään.” Pelkkä koulunkäynti ei takaa oppimista, sen tiedämme kaikki. Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka eivät hallitse lukemisen ja laskemisen perustaitoja koulunkäynnistään huolimatta. Meillä koulutus on kaikille oikeasti mahdollista. Juuri koulutuksen  avulla Suomi on noussut sadassa vuodessa melko alkeellisista oloista hyvinvointivaltioksi. 

Toivottavasti kymmenen vuoden kuluttua enää tarvitse kysyä, mitä on kiertotalous. Kiertotalous on välttämätön tavoite ilmastokriisin hillitsemiseksi. Vain alle kymmenen prosenttia maailman raaka-aineista kierrätetään. Varsinkin me täällä Suomessa olemme tuontiraaka-aineiden varassa. Meidän on pakko ruveta elämään niin, että tämä maapallo riittää meille. Kiertotaloudessa tähdätään siihen, että lopulta kaikki voitaisiin kierrättää. Sinä voit aloittaa jo tänään. Anna kaverille kiva paitasi, johon itse olet kyllästynyt. Korjaa rikki mennyt vaate tai tuunaa sitä. Ota ruokaa sen verran kuin mitä jaksat syödä. Pyöräile kouluun. Järjestä kotiisi muovinkierrätys. Poimi roska päivässä. Yksinkertaisesti tee se, mitä voit. Pienikin asia. Me luomme tulevaisuutta koko ajan ja me haluamme uskoa siihen! 

Unesco lyhyesti

Vuonna 1945 perustettu YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO (United Nations Educational, Scientific and Cultural Organization) on YK:n alainen itsenäinen erityisjärjestö.

Perussääntönsä mukaisesti UNESCOn tehtävänä on myötävaikuttaa rauhan rakentamiseen, köyhyyden vähentämiseen, kestävään kehitykseen ja kulttuurienväliseen dialogiin edistämällä kansojen välistä yhteistyötä kasvatuksen, tieteen, kulttuurin ja viestinnän avulla. Järjestön toimialoja ovat:
• kasvatus ja koulutus,
• luonnon-, yhteiskunta- ja humanistiset tieteet,
• kulttuuri (mukaan lukien maailman kulttuuri- ja luonnonperintö), sekä
• viestintä ja tiedonvälitys.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä