2.1. Opintojaksojen suorittaminen
Opintojaksojen suorittamisesta yleensä
Jos jäät pois kokeesta ilman pätevää syytä (sairaus tms. pakollinen este), katsotaan tämä yhdeksi yritykseksi ja arviointikirjoihin merkitään X (käytetty kerta). Kokeesta poissaolosta on esitettävä todistajan allekirjoittama todistus viikon kuluessa (alle 18 v opiskelijan todistajana on huoltaja).
Opintojaksojen suorittaminen
Lukio-opintoja voidaan tehdä monilla tavoin:
A) Opiskelu oppitunneille osallistuen
Opintojaksojen tavallisin suoritustapa on osallistuminen opetukseen. Opintojakson suorittamiseen kuuluu opetusta noin 38 tuntia (vastaa kahta opintopistettä), kotitehtävät sekä erilaisia opintojaksoon liittyviä töitä.
Opiskelija huolehtii koulutyöstään myös poissaolojen ajalta. Opiskelijan velvollisuuksista ja poissaoloista lisää kohdassa 2.8.
B) Opintojaksojen itsenäinen suorittaminen eli tenttiminen
Itsenäinen suorittaminen tarkoittaa sitä, että opiskelija ei osallistu tuntiopetukseen, vaan opiskelee opintojakson itsenäisesti ja tenttii sen opettajan kanssa sovittuna ajankohtana, yleensä arviointi- eli koeviikolla. Opiskelija ja kyseisen aineen opettaja tekevät suunnitelman opintojakson suorittamisesta (lomake) ja arviointiperiaatteista. Itsenäiseen suoritukseen sisältyy aineesta riippuen yleensä muutakin kuin pelkkä koe, esimerkiksi tehtäviä, tutkielma, referaatti tai kirjoitelma. Itsenäisesti opiskellusta opintojaksosta on saatava hyväksytty arvosana (vähintään 5 tai S), jotta se laskettaisiin opintopistekertymään. Itsenäisen opintojakson hylätty suoritus merkitään todistukseen aina H:lla (vaikka opintojakso olisi numeroin arvioitava).
Opintojaksojen itsenäinen suorittaminen on mahdollista, mikäli opiskelijan valitsemat opinnot menevät päällekkäin. Opintojakson voi suorittaa itsenäisesti myös, jos opetusta ei kyseisenä lukuvuonna järjestetä. Aineenopettaja yhdessä rehtorin kanssa päättää opiskelija- ja opintojaksokohtaisesti itsenäisen opiskelun mahdollisuudesta. Kannattaa huomioida, että itsenäinen suorittaminen vaatii enemmän panostusta ja itsekuria kuin opiskelu oppitunneille osallistuen ja menestyminen vaatii hyvää oppiaineen hallintaa.
C) Ohjattu tenttiminen
Ohjatusti tentittäessä opettaja pitää itsenäisesti opiskelevalle opiskelijalle tai opiskelijaryhmälle ohjaustunteja. Ohjatun tenttimisen suorittaminen ja arviointi suunnitellaan etukäteen samalla tavoin kuin tenttiminenkin (lomake).
Ohjattua tenttimistä käytetään esim. tilanteissa, joissa lukujärjestysteknisistä syistä ei ole mahdollista osallistua jollekin opintojaksolle normaalisti tai jotain jatko-opintojen kannalta tärkeää opintojaksoa ei pidetä ryhmän pienuuden takia tms. Ohjattua tenttimistä ei käytetä esim. opintojen perusteettoman viivästymisen takia (kuten kolmannen opiskeluvuoden keväällä puuttuvien opintojaksojen pikaista kasaamista varten). Ohjattu tenttiminen on mahdollista, mikäli lukion rahatilanne sen sallii.
Jos opintojakson sovitut tapaamiset tai tehtävät eivät toteudu sovitusti kolmella kerralla, opettaja kirjaa opiskelijan kanssa huolet ja sovitut toimet tukilomakkeelle, josta otetaan kopio opiskelijalle ja ryhmänohjaajalle ja mahdollisesti huoltajille.
D) Projektimuotoiset opinnot
Lukiossamme ja valintaoppaassa on monia opintoja, joiden opiskelu tapahtuu projektiluonteisesti tai itsenäisesti. Näitä opintoja ei ole yleensä merkitty valintakorttiin, mutta ne löytyvät valintaoppaasta. Opinto(jakso) voi sisältää joitakin oppitunteja tai luentoja, ohjaustuokioita, itsenäistä työskentelyä, vierailuja, projekteja jne. Opintojen suoritus tapahtuu joustavasti, usein osin tai kokonaan esim. vapaatunneilla, kotona tai vaikka loma-aikoina. Ota yhteyttä aineenopettajaan, jos olet kiinnostunut tällaisen opinnon suorittamisesta.
E) Muussa oppilaitoksessa suoritetut opinnot
Mikäli opiskelijan muussa oppilaitoksessa suorittamat opinnot vastaavat tavoitteiltaan, laajuudeltaan ja sisällöiltään lukion opetussuunnitelman mukaisia opintojaksoja, ne voidaan hyväksyä opintojakson suorituksiksi. Lukio-opintoihin voidaan lukea myös tietyin kriteerein muita yleissivistäviä opintoja (ks. valintaopas: Muut yleissivistävät opinnot). Näihin opintoihin luetaan myös monia aktiiviseen, ohjattuun ja tavoitteelliseen harrastamiseen liittyviä opintoja. Kysy lisää!
Lukiomme ulkopuolisia opintoja varten (esim. kansalaisopistossa, yliopistojen kesäkurssit, ulkomailla tehdyt opinnot, verkkokurssit ja muut etäopinnot tai muut lukiomme ulkopuolella tehtävät opinnot) opiskelija täyttää lomakkeen, jolla haetaan opintojen hyväksymistä ja sovitaan opintojakson suorittamiseen liittyvistä asioista. Lomake täytetään jo ennen opintoja. Opintojakson suorittamisesta ja hyväksymisestä tekee päätöksen rehtori yhdessä aineenopettajan kanssa. Lomakkeella sovitaan, minkä opintojakson opinnoista saa Sievin lukiossa, opintojaksoon mahdollisesti liittyvistä kustannuksista sekä monista muista asioista.
Lukiodiplomien ja päättökokeiden suorittamisesta sovitaan aineenopettajan kanssa.