Joustava perusopetus
Joustavan perusopetuksen määrittelyä
Joustavalla perusopetuksella pyritään vähentämään perusopetuksen keskeyttämistä ja ehkäisemään syrjäytymistä.Tavoitteena on vahvistaa oppilaiden opiskelumotivaatiota ja elämänhallintaa. Perusopetuksen oppimäärän suorittamisen lisäksi oppilaita tuetaan, kun he siirtyvät seuraavaan koulutusvaiheeseen ja edistetään heidän valmiuksiaan menestyä opiskelussa.
Joustavan perusopetuksen opetusmenetelmät
Joustavan perusopetuksen järjestäminen
Ohjattu opiskelu työpaikoilla ja muissa oppimisympäristöissä
Joustava perusopetus Savukoskella
JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN TAVOITTEET JA TOIMINTA
Joustava perusopetus on tarkoitettu pääsääntöisesti 8. ja 9. luokan oppilaille, jotka ovat vaarassa jäädä vaille peruskoulun päättötodistusta esimerkiksi alisuoriutumisen ja koulumotivaation puutteen vuoksi. Joustavaan perusopetukseen valitun oppilaan tavoitteena on saada peruskoulun päättötodistus ja jatko-opintokelpoisuus sekä oppia kantamaan vastuuta omasta toiminnastaan. Joustavaan perusopetukseen hakeutuvalla on oltava peruskoulua jäljellä vähintään yksi vuosi ja hänen on oltava motivoitunut ja hyödyttävä toiminnallisista työtavoista. Poikkeuksellisesti toimintaan voidaan ottaa myös erityistä tukea saava oppilas, mikäli oppilas kykenee noudattamaan joustavan perusopetuksen toiminnassa käytettävää opetussuunnitelmaa ja järjestelyä voidaan kokonaisuutena pitää oppilaan edun mukaisena.
Opetuksesta ja ohjauksesta vastaavat joustavaan perusopetukseen nimetty opettaja,etsivä nuorisotyöntekijä, kuraattori ja opinto-ohjaaja koulun toimintakulttuurin mukaisesti yhteistyötä tehden. Työryhmää voidaan täydentää koulukohtaisesti. Joustavassa perusopetuksessa tehdään yhteistyötä Savukosken työnantajien ja nuorten parissa toimivien järjestöjen sekä kunnan nuorisotyön kanssa. Tiivis yhteydenpito koulun ja kodin välillä kuuluu joustavaan perusopetukseen.
Joustavaan perusopetukseen hakeudutaan oppilaan ja huoltajan täyttämällä hakulomakkeella, jonka liitteeksi tarvitaan oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa määritellyn monialaisen asiantuntijaryhmän lausunto joko kirjallisesti tai suullisesti. Oppilasvalinnan tekee työryhmä, johon kuuluu koulun rehtori sekä opetuksesta ja ohjauksesta vastaavat henkilöt. Oppilasvalinnasta tehdään hallintopäätös.
Joustavaan perusopetukseen valitulle oppilaalle laaditaan oppimissuunnitelma tai tarkistetaan hänelle jo aiemmin laadittua oppimissuunnitelmaa. Suunnitelmassa kuvataan oppilaan joustavan perusopetuksen järjestäminen koulussa ja muissa oppimisympäristöissä, monialainen yhteistyö, tarvittavat tuki- ja neuvontapalvelut sekä toiminnan seuranta. Joustavan perusopetuksen oppilas voi saada tarvitsemaansa yleistä tai tehostettua tukea. Mikäli oppilaalle on tehty päätös erityisen tuen antamisesta, joustavan perusopetuksen toteuttaminen kuvataan vastaavalla tavalla henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS). Jos joustavan perusopetuksen toiminta päättyy yksittäisen oppilaan kohdalla ennen perusopetuksen päättymistä, tehdään siitä hallintopäätös.