6.7 Koulukohtaiset arviointikulttuurit (paikallinen ratkaisu)
Koulukohtaiset tarkennukset
Kotien kanssa tehtävä yhteistyö on osa hyvää arviointikulttuuria. Huoltajien kanssa keskustellaan koulutyön tavoitteista ja koulun arviointikäytänteistä. Oppilaan opintojen edistymisestä sekä oppilaan työskentelystä ja käyttäytymisestä annetaan riittävän usein tietoa oppilaalle itselleen ja huoltajalle. Oppilaalla ja huoltajalla on oikeus saada tietoa arviointiperusteista ja niiden soveltamisesta oppilaan arviointiin. Huoltajille tarjotaan mahdollisuus antaa palautetta arvioinnin toteutumisesta. Opettajan, oppilaan ja huoltajan yhteiset keskustelut edistävät keskinäistä luottamusta ja välittävät tietoa oppilaan tilanteesta. Tukea tarvitsevien oppilaiden huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö on erityisen tärkeää.
Vanhempainilloissa käydään läpi arvioinnin muodot. Luokkakohtaisessa vanhempainillassa opettaja esittelee eri oppiaineiden tavoitteet ja sisällöt sekä arviointikäytänteet lukuvuodelle.
Lukuvuoden alussa opettaja ja oppilas käyvät oppimiskeskustelun, jossa pohditaan suullisesti oppilaan vahvuuksia, tavoitteita ja kehittymisen alueita. Oppilaalle voi antaa tässä yhteydessä tavoitesuunnitelman kotona täytettäväksi, jota huoltaja halutessaan kommentoi ja allekirjoittaa. (Tavoitesuunnitelmassa oppilas asettaa itselleen yhden oppimisen, työskentelyn ja käyttäytymisen tavoitteen.) Oppilaan asettamia tavoitteita pidetään esillä eri tavoin.
Lukuvuoden aikana huoltajaa tiedotetaan sopivalla tavalla jatkuvasta arvioinnista. Huoltaja allekirjoittaa kokeet tai käy kuittaamassa ne nähdyiksi Wilmassa. Syyslukukauden lopussa ja tarvittaessa kevätlukukauden puolivälissä oppilas, luokanopettaja tai -ohjaaja käyvät oppimiskeskustelun, jossa keskustellaan oppilaan opintojen edistymisestä. Keskustelun pohjana voi olla oppilaan tekemä itsearviointi, tavoitesuunnitelma ja oppilaan tekemiä töitä.
Lukuvuoden lopussa oppilas tekee itsearvioinnin, jota luokanopettaja tai -ohjaaja kommentoi. Huoltaja kommentoi ja allekirjoittaa itsearvioinnin. Tavoitesuunnitelma ja itsearviointi liitetään oppilaan arviointikansioon.
6.7.2 Arvioinnista tiedottamisen muodot
Oppilaiden ja huoltajien kanssa käydään tavoitteita läpi pitkin lukuvuotta; isompien kanssa kurssien alussa ja pienempien kanssa aina uuden aiheen kohdalla. Laaja-alaisia tavoitteita pidetään esillä jatkuvasti.
6.7.3 Käyttäytymisen arviointi ja sen perustana olevat tavoitteet
Käyttäytymisen numeroarvioinnin kriteerit
Käyttäytymisen arviointi kohdistuu siihen, miten oppilas ottaa huomioon muut ihmiset ja ympäristön sekä noudattaa sääntöjä. Käyttäytymisen arvioinnissa erityisen tärkeä on huolehtia, että arviointi ei kohdistu oppilaan persoonaan, temperamenttiin eikä muihin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Käyttäytyminen arvioidaan todistuksissa omana kokonaisuutena, eikä se vaikuta oppiaineesta saatavaan arvosanaan tai
sanalliseen arvioon. Päättö- ja erotodistukseen käyttäytymisen arviota ei merkitä.
Oppilaan käyttäytymistä arvioivat kaikki oppilasta opettavat opettajat. Luokanohjaaja voi raja- ja poikkeustapauksissa päättää annettavan arvosanan.
Opetussuunnitelmassa tulee asettaa tavoitteet oppilaan käyttäytymiselle. Käyttäytymisen arvioinnissa otetaan huomioon koulun kasvatukselle asetetut tavoitteet.
ARVOSANA |
PERUSTE |
10 (erinomainen) |
|
9 (kiitettävä) |
|
8 (hyvä) |
|
7 (tyydyttävä) |
|
6 (kohtalainen) |
|
5 (välttävä) |
|
4 (heikko) |
|
6.7.4 Opinnoissa etenemisen, vuosiluokalta siirtymisen ja vuosiluokalle jättämisen periaatteet ja käytännöt
Uuden OPSin mukaisesti, ei paikallisia tarkennuksia.
6.7.5 Sanallisen arvion ja numeroarvosanan antaminen todistuksissa eri oppiaineissa sekä käyttäytymisen arvioinnissaSanallinen arviointi vuosiluokilla 1.-3 syksy ja 3.luokan keväällä aloitetaan numeroarviointi.
1 lk |
S |
Oppimiskeskustelu: oppimisen tavoitteiden asettaminen ja koulun aloittaminen, tutuksi tuleminen. Lukukausitodistus: sanallinen |
|
K |
Lukuvuositodistus: sanallinen |
2 lk |
S |
Oppimiskeskustelu: oman vastuun kehittyminen, oppimisen edistyminen, kielelliset taidot ja työskentelytaidot, taito huolehtia omista ja yhteisistä tehtävistä. Lukukausitodistus: sanallinen |
|
K |
Lukuvuositodistus: sanallinen Lukuvuoden päätteeksi annetaan todistuksen lisäksi koulun arviointisuunnitelman mukaista muuta arviointipalautetta. |
3 lk |
S |
Oppimiskeskustelu: oppimisen edistyminen, koulun omat teemat. Lukukausitodistus: sanallinen Lukukausitodistus: sanallinen |
|
K |
Lukuvuositodistus: numeroarvostelu |
4 lk |
S |
Oppimiskeskustelu: oppimisen edistyminen, arvioinnin periaatteet Lukukausitodistus: numeroarvostelu |
|
K |
Lukuvuositodistus: numeroarvostelu |
5 lk |
S |
Oppimiskeskustelu: oppimisen edistyminen Lukukausitodistus: numeroarvostelu |
|
K |
Lukuvuositodistus: numeroarvostelu |
6 lk |
S |
Oppimiskeskustelu: oppimisen edistyminen Lukukausitodistus: numeroarvostelu |
|
K |
Lukuvuositodistus: numeroarvostelu Lukuvuoden päätteeksi annetaan todistuksen lisäksi koulun arviointisuunnitelman mukaista muuta arviointipalautetta. |
7 lk |
S |
Jaksotodistus: 2. jakson jälkeen numerot, edistymistä kuvaillaan sanallisesti tai kirjallisesti oppimisprosessin aikana ja sen päätteeksi. |
|
K |
Jaksotodistus: 4. jakson jälkeen numerot, edistymistä kuvaillaan sanallisesti tai kirjallisesti oppimisprosessin aikana ja sen päätteeksi. Lukuvuositodistus: numeroarvostelu |
8 lk |
S |
Jaksotodistus: 2. jakson jälkeen numerot, edistymistä kuvaillaan sanallisesti tai kirjallisesti oppimisprosessin aikana ja sen päätteeksi. |
|
K |
Jaksotodistus: 4. jakson jälkeen numerot, edistymistä kuvaillaan sanallisesti tai kirjallisesti oppimisprosessin aikana ja sen päätteeksi. Lukuvuositodistus: numeroarvostelu |
9 lk |
S |
Jaksotodistus: 2. jakson jälkeen numerot, edistymistä kuvaillaan sanallisesti tai kirjallisesti oppimisprosessin aikana ja sen päätteeksi. |
|
K |
Jaksotodistus: 4. jakson jälkeen numerot, edistymistä kuvaillaan sanallisesti tai kirjallisesti oppimisprosessin aikana ja sen päätteeksi. Päättötodistus: numeroarvostelu. Päättötodistuksen numeroarvosana lasketaan yläkoulun arvosanojen keskiarvona, painottaen 9. luokan arvosanoja. |
6.7.6 Valinnaisten aineiden arviointi sen mukaan, miten opetuksen järjestäjä niitä tarjoaa
Ne valinnaiset aineet, jotka muodostavat yhtenäisen, vähintään kahden vuosiviikkotunnin oppimäärän, arvioidaan numeroin. Oppimäärältään alle kaksi vuosiviikkotuntia käsittävät valinnaiset aineet ja tällaisista oppimääristä koostuvat kokonaisuudet arvioidaan sanallisesti hyväksytty -merkinnällä.
Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit ovat osa yhteisinä oppiaineina opetettavien taide- ja taitoaineiden oppimääriä, jolloin oppilas saa yhden arvosanan kustakin taide- ja taitoaineesta päättötodistukseen. Taide- ja taitoaineiden valinnaisina tunteina tarjotuista ja suoritetuista opinnoista ei anneta päättötodistukseen erillistä arvosanaa.
Valinnaisten aineiden arviointi päättöarvioinnissa sen mukaan, miten opetuksenjärjestäjä niitä tarjoaa
Niistä valinnaisista aineista, jotka muodostavat yhtenäisen, vähintään kahden vuosiviikkotunnin oppimäärän, merkitään todistukseen numeroarvosana. Numeroin arvioitavista valinnaisista aineista merkitään todistukseen nimi, vuosiviikkotuntimäärä ja annettu arvosana. Kaikki yhteisiin oppiaineisiin liittyvät oppilaan suorittamat valinnaiset aineet merkitään päättötodistukseen välittömästi kyseisen oppiaineen alle.
Oppimäärältään alle kaksi vuosiviikkotuntia käsittävistä valinnaisista aineista ja tällaisista oppimääristä koostuvista kokonaisuuksista merkitään todistuksiin sanallinen arvio. Sanallisesti arvioitavan valinnaisen aineen nimen kohdalle tulee merkintä ”valinnaiset opinnot”, sen jälkeen kaikkien yhteen yhteiseen aineeseen liittyvien sanallisesti arvioitavien aineiden yhteenlaskettu vuosiviikkotuntimäärä sekä merkintä ”hyväksytty”.
Ne valinnaisena opiskeltavat vieraat kielet ja muut valinnaiset aineet, jotka eivät liity mihinkään yhteiseen oppiaineeseen merkitään päättötodistukseen otsikon ”muut valinnaiset aineet” alle. Aineesta mainitaan nimi, vuosiviikkotuntimäärä, mahdollinen oppimäärä sekä arvio joko numeroin tai merkinnällä ”hyväksytty”.
Mikäli oppilas vaihtaa valinnaisen aineen toiseen joko omassa koulussaan tai koulun vaihdon yhteydessä, päättötodistukseen merkitään molempien valinnaisaineiden nimet. Kesken jäänyt valinnaisaine arvioidaan numeroin, mikäli oppilas on ehtinyt suorittaa kyseisestä aineesta vähintään kahden vuosiviikkotunnin laajuisen osuuden. Mikäli osuus on alle kaksi vuosiviikkotuntia, kesken jääneen valinnaisaineen kohdalle tulee merkintä ”osallistunut”. Kesken jääneestä valinnaisesta aineesta merkitään todistukseen myös oppilaan suorittama tuntimäärä. Uudesta valinnaisesta aineesta tulee todistukseen joko numeroarvosana tai sanallinen arvio ”hyväksytty” riippuen siitä, minkä laajuiseksi kyseinen valinnainen aine on koulun opetussuunnitelmassa määritelty sekä merkintä opetussuunnitelman mukaisesta tuntimäärästä.
Mikäli oppilaan huoltaja pyytää kirjallisesti, ettei oppilaan päättötodistukseen merkitä numeroarvosanaa valinnaisena aineena opiskeltavasta kielestä, arvosana jätetään pois ja todistukseen tulee merkintä ”hyväksytty”. Toista kotimaista kieltä opetetaan kuitenkin yhteisenä oppiaineena ja se arvioidaan numeroin. (OPS 2016)
6.7.7 Välitodistukset, mikäli opetuksenjärjestäjä niitä päättää antaa
Alakoulun puolella annetaan lukukausitodistus. Yläkoulussa annetaan jaksotodistukset kaksi (2) kertaa vuodessa.