Majlis Ruuskan haastattelu

1. Kauanko olet ollut opettaja Äetsän koulussa?
20,33 vuotta.

2. Miten päädyit Äetsään opettajaksi?
Mieheni sai töitä Vammalasta silloiselta Vammakselta. Olin täällä käymässä ja näin paikallislehdessä ilmoituksen Äetsän koulun erityisopettajan paikasta. Ostin paikallisesta kirjakaupasta paperia ja kirjoitin käsin autossa parkkipaikalla hakemuksen ja vein sen kunnan virastotalolle silloiselle koulutoimenjohtajalle.

3. Miksi sinusta tuli opettaja? / Mitä tekisit, jos et olisi opettaja?
Olin Kolkkajohtaja eli Partion pikkupoikien johtaja keskikouluaikanani. Lukion viimeisenä vuonna tajusin, että halusin tehdä töitä lasten ja nuorten parissa. Toisena vaihtoehtona oli sosiaalityöntekijän ammatti. Olin päässyt jo Svenska social och kommunal högskolaniin Helsingissä. Syksyllä pääsinkin Oulun opettajanvalmistuslaitoksen ensimmäiselle peruskoulun luokanopettajia valmistavalle oppijaksolle. Tätä ennen olivat opettajia kouluttaneet opetta-jaseminaarit eri puolilla Suomea.

4. Mikä sinulle on erityisesti jäänyt mieleen opettajan uraltasi? Mikä on paras muistosi Äetsän koulusta?
Kivat oppilaat ja yhteistyökykyiset ja –haluiset vanhemmat. Täällä ei tarvitse taistella van-hempien kanssa. Nytkin oppilaat ja lukion opiskelijat heti moikkasivat. Oli tosi kiva tulla tänne tähän haastatteluun. Erityisesti mieleeni on jäänyt ensimmäinen opettajavuoteni Muhoksella kehitysvammaisten poikien opetus- ja työkodissa Toivolassa sekä vuodet Ruotsissa.

5. Kuinka monta vuotta olet toiminut opettajana?
43,33 vuotta.

6. Mikä on muuttunut eniten tänä aikana?
Oppilaiden ja opettajien välinen kanssakäyminen ja opettajan kunnioittaminen. Uran alussa oppilas ei voinut kuvitellakaan sanovansa opettajaa etunimeltä. Olin vuosina 1983-1994 Ruotsissa luokkien 4-6 luokanopettajana. Siellä alakoulun opettajia kutsuttiin vielä nimillä fröken ja magister.

7. Mitä teit ensimmäisenä eläkepäivänäsi? / Oletko nauttinut ajastasi ilman koulua?
Tulin Äetsän kouluun töihin! Toimin vielä syksyn ajan Matti Huhdanmäen sijaisena. Olen kaivannut koulua, mutta myös nauttinut pitkistä aamuista lehteä lukien. Ensi talveksi suunnit-telen mieheni Maunon kanssa pitkää asuntoautomatkaa Espanjaan. Mielelläni olen lähtenyt muutamana päivänä alakouluun töihin.

8. Mistä olet nauttinut eniten koulussa?
Oppilaista ja opettajatovereista.

9. Onko täällä tapahtunut mitään hauskoja sattumuksia, jotka ovat jääneet mieleen?
Jokainen päivä kaikkine tapahtumineen on ollut yllätyksellinen ja hauska. Tullessani kouluun en ole koskaan tiennyt, mitä päivä tuo tullessaan.

10. Mitkä ovat työn hyviä puolia? / Mitä jäät eniten kaipaamaan?
Hyviä puolia ovat olleet työn vaihtelevuus, pitkät kesälomat ja sosiaaliset suhteet. Eniten jään kaipaamaan koulun henkilökuntaa ja oppilaita.

11. Millaisena haluaisit tulla muistetuksi?
Ymmärtäväisenä ja inhimillisenä ihmisenä.

12. Millaiset terveiset haluaisit lähettää oppilaille ja opettajille?
Hyvää virkistävää ihanaa kesälomaa kaikille!

Haastattelijat Sofianna Pajunen, Roosa Lähde ja Liina Kylväjä 8c.