Kameleontti kevät 2017

Kesä

Kesä on hauskaa aikaa. Linnut laulavat urheilullisesti, ja ilmakin on muuttunut jo kylmästä siniseksi ja komeaksi. Kesän yksi ehkä parhaista puolista on se, että söpö koulu on saatu hoidettua pois alta. Kuumat muuttolinnut saapuvat suomeen ja turhiin puihin ovat jo ilmestyneet tärkeät lehdet. Linnut laulavat aamusta iltaan, mikä kuulostaa hyvältä. Uimarannat täyttyvät tulisista ihmisistä. Ilma saattaa olla lämmin, ja jos näin käy ihmiset syövät mielellään valkoisia jäätelöitä. Jäätelön lisäksi myös valoisat mansikat ja ahkerat herneet käyvät kaupaksi.

Kesän ehkä yksi parhaista puolista on lämmin ilma. Suomen lämpötilaennätys on 37.2 astetta. Näin korkea lämpötila olisi ällöttävää. Joskus kesäisin saattaa tulla vesisadekin, mikä useiden mielestä on turhauttavaa. Tätä tarinaa voisi kuvailla sanoilla kurainen, lyhyt ja kaunis.

P. S. Tarina on kirjoitettu lisäämällä eri ihmisten keksimiä adjektiiveja tekstin aukkokohtiin.

SUOMEN KESÄ ON TÄÄLLÄ! Ennustus on saanut innoituksensa koleasta keväästä.

Maanantaina 29. toukokuuta se vihdoin selvisi. Suomen kesä saapui! Sammakot, etanat ja kalat vahvistivat, että seuraavat kolme kuukautta sataa lunta ja räntää. Seuraavan kerran aurinkoa saadaan marraskuun puolivälin jälkeen. Kesän korkein lämpötila tulee olemaan -5°C ja matalin siinä noin -45° paikkeilla. Ennustuseukot mumisivat sääloitsujaan ja toivat tämän aivan ihanan sään meille. Intiaanit tanssivat ja pomppivat tuodakseen mahdollisimman paljon lunta. Ennustajien mukaan lunta voi tulla jopa viisi metriä, Lapissa on mahdollisuudet 15 metriin. Poppamiehet manailivat että lumi sulaisi, mutta me ja kalat uskomme ihmeisiin!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä