Folk

Folk

Folk-musiikki on on akustinen populaarimusiikin tyylisuunta, joka otti vaikutteita ja ohjelmistoa kansanlauluperinteestä. Folk oli USA:ssa erityisen suosittua 1960-luvulla opiskelijoiden keskuudessa. Tyypillinen folk-muusikko oli kitaralla itseään säestävä laulaja-lauluntekijä, joka halusi ottaa musiikillaan kantaa tärkeisiin sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Folk-musiikki kuului tärkeänä osana 1960- 1970 –lukujen hippiliikkeeseen. Folk jakautui 1960-luvulle tultaessa kantaaottavaan protestilauluun ja kansanmusiikkipitoiseen ”pehmeämpään” linjaan.

 Tärkeitä folk-vaikuttajia USA:ssa olivat. Bob Dylan, Joan Baez ja Peter sekä Paul & Mary. Englannissa folkmusiikin tärkein nimi oli lauluyhtye Springfields. Bob Dylan kehitti folk-musiikkia tuomalla sähköiset soittimet folkiin, jolloin folkrock alkoi kehittyä. Kuuluisia folk-kappaleita ovat mm. Blowin’ in the Wind, We Shall Overcome, House of Rising Sun, The Times Are Changing. Suomessa folk-tyylistä musiikkia on tehnyt mm. Hector.