Tehtävä 3

3. VALOKUVA JA MUISTAMINEN

Valokuvien avulla muistamme ja ne ovat samalla muistitallenteita. Valokuvat vaikuttavat myös siihen, mitä pidämme muistamisen ja kertomisen arvoisena. Lapsuuden muistot voivat osaltaan perustua valokuviin. Valokuva-albumeissa ja perhevalokuvissa korostuvat kuvaamisen kohteena olevat henkilöt ja asiat. Valokuvien ulkopuolelle jäänyt voi unohtua nopeasti. Toisaalta katsomalla valokuvaa palauttaa mieleen jo unohdettuja asioita.

Henkilökohtaiset valokuvat ovat usein dokumentteja itselle tärkeiden yhteisöjen jakamista hetkistä, tilaisuuksista ja rituaaleista. Valokuva rakentaa yhteisöä esimerkiksi luokkakuvan, sukukuvan tai joukkuekuvan muodossa. Valokuviin sisältyviä muistoja voi tarkastella myös turismin käytäntöjen ja rituaalien näkökulmasta. Merkittävinä pidetyt nähtävyydet tallentuvat päivittäin lukemattomien matkailijoiden valokuviin. Valokuvia ottamalla osallistumme ”nähtävyyksien näyttämöille”, joilla olemme sekä kuvaajia että kuvaamisen kohteita.


Tehtävä: Ideoi, suunnittele ja toteuta teos, joka käsittelee valokuvan ja muistamisen suhdetta. Nimeä teoksesi.
Toteutustapa: Vapaa Arviointikohteet: Aiheen rajaus ja näkökulman välittyminen Ilmaisukeinojen ja sisällön välinen suhde